Lue keskustelun säännöt.
Etä-äitejä paikalla?
12.06.2016 |
Olisi kiva kuulla kokemuksianne arjesta, jaksamisesta ym.
Meillä on sellainen tilanne että muutin pois aviomieheni ja lapseni luota, koska mielenterveysongelmani pahenivat vuosien myötä enkä kokenut tilannetta reiluksi heitä kohtaan. Seurustelen edelleen mieheni kanssa ja tapaan lastani useamman kerran viikossa, eli siinä mielessä asiat ovat kuitenkin hyvin. Jotenkin välillä harmittaa huomata, miten paljon enemmän jaksankin nyt itsekseni ollessa- esim. tänään aloitin aamuni tiskaamalla ja käymällä suihkussa, molemmat minulle lähes mahdottomia juttuja aiemmin. Nyt kun kaikki energia ei kulu ison kodin siivoamiseen ja lapsesta huolehtimiseen, olen alkanut taas huolehtia itsestäni.
Kommentit (6)
Täällä yksi harvinaisuus. Isä halusi välttämättä lähivanhemmuuden, kun lapset olivat 6, 3 ja 2-vuotiaat. Tästä on tasan neljä vuotta.
Kun olen huomannut ympäristön tuomitsevuuden, olen katunut. Siinä missä mies on sankari, olen minä lapsensa hyljännyt tunnevammainen luuseri. Tämä tulee yllättävän usein ihan suoraan sanottuna päin naamaa ja vielä useammin rivien välistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi harvinaisuus. Isä halusi välttämättä lähivanhemmuuden, kun lapset olivat 6, 3 ja 2-vuotiaat. Tästä on tasan neljä vuotta.
Kun olen huomannut ympäristön tuomitsevuuden, olen katunut. Siinä missä mies on sankari, olen minä lapsensa hyljännyt tunnevammainen luuseri. Tämä tulee yllättävän usein ihan suoraan sanottuna päin naamaa ja vielä useammin rivien välistä.
Täällä myös yksi, mutta en ole huomannut ympäristön tuomitsevaisuutta vaikka sitä pelkäsin. Vaikea ratkaisu se on edelleen ja pahalta usein tuntuu. Lapset eivät ole kärsineet tietääkseni asiast
Täällä myös etä-äiti. Isä välttämättä halusi 3v ja 4v lasten lähivanhemmuuden. En jaksanut enää tapella hänen kanssaan. Välit hyvät. Välillä nään muutaman päivän joka toinen viikko, joskus joka viikko. Yleensä 2 päivää kerrallaan. Lapset on aina ollut hyvin läheisiä isänsä kanssa, joten luonnollista tämä on. Ympäristö ei ole pahemmin tuominnut. En ainakaan ole huomannut. Näkevät että meillä toimii näin. Toki välillä pelottaa, että lapset kärsivät tästä, ja että minun pitäisi enemmän olla läsnä.. En tiedä.
Kiitos vastauksista!
Kamalaa kuulla että ihmiset ovat noin tuomitsevia. Varmaan riippuu myös ikäluokasta, jopa paikkakunnasta? Tuon "mies on sankari"-mentaliteetin tunnistan kyllä, minunkin miehestäni leivottiin suuri marttyyri ja puolijumala tämän ratkaisun myötä, mutta samaan aikaan naispuolisen kaverini jäätyä yh:ksi kukaan ei edes reagoinut mitenkään. Eli se, mikä on miehelle kunniaksi, onkin naiselle ns. itsestäänselvyys...
ap
Minusta olet toiminut hienosti ja vastuullisesti sekä lastasi että itseäsi kohtaan. Kaikkea hyvää sinulle!
Kuulostaa siltä kuin ratkaisusi olisi ollut parempi lapsen kannalta. Nyt jaksat olla enemmän ja paremmin läsnä lapsenkin kanssa. Vaikea ratkaisu varmasti ollut.