Rippijuhliin kutsuminen
Onko rippijuhliin kutsumisessa etikettiä? Kummilapseni pääsee ripille tänä kesänä, n. Kuukauden päästä, eikä kutsua minulle ole tullut. Kuulin kautta rantain että päivä on tiedossa, ilmeisesti lähimmät on suullisesti kutsuttu.
En ole mitenkään läheinen kummilapsen enkä perheensä kanssa. Aina olen kuitenkin muistanut nimipäivinä, synttäreinä ja jouluna. Ikinä eivät ole esim heidän kotiinsa kutsuneet synttäreille tmv. Itsestäni tuntuu vähän tyhmältä ängetä toisten kotiin ilman kutsua.
Eli kysymys kuuluu. Oletetaanko minun olevan paikalla ilman kutsua? Tietävät varmaan että ajankohdan saan tietooni "puskaradion" kautta? Haluaisin olla paikalla tottakai.
Kommentit (8)
Kyllä vanhempien tottakai kuuluu kutsua rippivieraat. En itsekään kyllä menisi jos ei kutsuttaisi. Kyllä me ainakin kutsuttiin kummit ja kaikki ne jotka haluttiin juhlissa nähdä. Ihan teksitiestillä vaan, mutta kuitenkin kutsuttiin.
En ole soittanut koska pidän pikkuisen tungettelevana kutsun perään kyselemisen. En kyllä tosin tiedä, pitääkö muut sitä tungettelevana?
Itse oletan että ne henkilöt kutsutaan, joiden halutaan olevan paikalla kyseisenä päivänä.
Kirkkoon saa mennä kuka vain. Se on kaikille avoin.
Mene kirkkoon, avoin kaikille. Ja kun kummit kutsutaan siunaamaan rippilapsi, niin reippaasti menet vain eteen ja siunaat lapsen. Annat kirkonmenojen jälkeen lahjan ja ruusun, ja jos tämän jälkeen ei kutsua kahville/kotiin tule, niin lopettaisin yhteydenpidon. Jos ei tykätä, niin en tuppaisikaan.
Ei minuakaan kutsuttu kummipoikani rippijuhliin, jotka tosin pidettiin toisella paikkakunnalla, mutta ei edes rääppiäisiin seuraavana päivänä, kun olivat kotiutuneet. En siis noteerannut juhlaa millään tavalla. Siihen muuten loppui myös joululahjojen hankinta. Ylioppilaslahjan, vaatimattoman sellaisen, hankin ja aikanaan häälahjan. Häihin oli saanut kutsunkin, mutta sairastuin enkä päässyt osallistumaan.
Soittaisin sinuna. Jos kutsu on hävinnyt postissa.
Kiitos! Siispä kirkkoon lahjan ja ruusun kanssa. Ei tullut itselle mieleenkään että se osuus on avoin.
No miksi ihmeessä et voi soittaa kummilapsesi vanhemmalle ja kysyä asiaa?