Miksi elimistöni reagoi näin? Minulle kävi jokin aika sitten eräs kauhea asia,
jonka vuoksi järkytyin pahasti. En syönyt oikeastaan mitään, ei ollut edes näläntunnetta. En myöskään nukkunut. Sen sijaan koko ajan oli jano, joka ei tuntunut loppuvan sillä, että join vettä. Tätä kesti muutaman päivän, kunnes vähitellen olin ok. Olinko shokissa?
Kommentit (7)
Mulla tuli juuri tuollainen olo kun mieheni kuoli. Hengästyin myös paljon normaalia helpommin. Itse ajattelin että jotenkin keho on juurikin shokki- tai stressitilassa mutta en tietenkään voi sanoa oliko se sitä kun en ole lääkistä käynyt. Välittömästi tapahtuneen jälkeen (eli kun löysin mieheni kuolleena) myös syke nousi normaalista ja oli ylhäällä vaikka istuin, en tiedä oliko sitä jatkossakin koska otin sykemittarin pois enkä sen jälkeen käyttänyt.
Lisään vielä että yritin kyllä väkisin syödä vaikka mikään ei maistunut mutta syömisestä tuli paha olo. -2
Onko muilla tällaisesta kokemuksia? ap
Jos menee elimistö luonnostaan johonkin samanlaiseen tilaan kuin silloin, kun on ottanut amfetamiinia?
Itse olin kiireellisen sektio jälkeen tuollainen. En nukkunut, syönyt tai juonut. En edes tiedostanut asiaa ennenkuin parin päivän päästä meinasin lyhistyä lattialle kävellessäni, ja hoitaja tiedusteli tämän jälkeen koska olen viimeksi syönyt ja juonut.
Veikkaan itse äärimmäisen stressin jälkimaininkeja..
Kortisoli? Tuttu juttu yllättävän stressin kohdatessa...
Minulle teki tuollaisen olon äärimmäinen ja äkillinen stressi. Kolme päivää syömättä ja unta maksimissaan 2-3 h/yö. Oli aika vinhaa kun ei ollut lainkaan nälkä, päinvastoin, olo oli hyvin kylläinen kuin isonkin aterian jäljiltä. Samaan aikaan kuitenkin alkoi pyörryttää koska verensokeri oli niin alhainen.