Vastaisitko itse puhelimeen kun olisi kysymys työasioista, jos olisit lomalla?
Miulle on nyt kolmen päivän aikana soitetu neljä kertaa ja kaikki työasioita, jotka olen slittänyt ja opettanut aikoinaan sijaiselleni. Pikkuhiljaa alkaa kypsyttämään, eihän loman tarkoitus ole työasioita funtsia vaan nauttia lomasta. Ja olen sitä mieltä, että jos eivät pärjää ilman minun neuvoja, ohjekirjat ovat silloin olemassa, sillä siellä on kaikki mitä nytkin ovat kyselleet!
Kommentit (8)
Eli ei tule pidettyä lomaa kuin ehkä viikko.
Itsekin olen lomalla tällä hetkellä ja olen vastannut työpuheluihin, niin asiakkaiden soittamiin kuin pomonikin sekä kollegani.
Eikä mun lomaa kukaan tuuraa, paikka on tyhjä tietyn ajanjakson, kertakaikkiaan kiinni.
Ja jos vastaan, niin lopetan kyllä puhelun lyhyeen. Ei firma mun lomaan kaadu, joten pärjätköön tavalla tai toisella mun lomien ajan.
Jos eivät pärjää, sitten ei voi mitään, voi, voi!
Ja ajatelkaa, olen itsekin työllistetty, joka on kuitenkin saanut olla samassa paikassa jo toista vuotta, etten ole edes vakituinen. Mutta tunnen olevani kovin arvokas, kun ei kesälomallakaan anneta olla rauhassa.
ap
Alaisilleni vastaan aina ja yleensä pomollekin. Siis olettaen, että puhelin on mukana menossa eikä unohtunut esim. keittiön pöydälle.
mutta kohtuullisessa määrin. Sinun tilanteessasi en varmaan vastaisi.
Omassa työssäni on sellaisia asioita, joita ei voi aina kaikkia siirtää muille. Työkaverini onneksi kunnioittavat lomaa, joten puheluita tulee vain oikeassa todellisessa tarpeessa. Tämän vuoksi en boikotoi työpuheluita, kun niitä tulee harvoin eikä koskaan soitella huvikseen.
Lisäksi asiakkaat soittavat, kun eivät tiedä minun olevan lomalla. Tosin heille voi sanoa palaavansa asiaan loman jälkeen tai siirtää asian jollekin töissä olevalle. Jos puheluita tulisi jatkuvasti laittaisin käännön tai vastaajan, johon tiedon sijaisestani. Tässä tapauksessa tosin antaisin varmaan töihin oman kännykän numeroni, jotta kiinni saa hätätapauksessa.
Muuten ehkä vastaisin, riippuisi kuka soittaisi.
Ja se on kyllä ihan tutkittu juttu, että lomalla ei saa kunnolla levättyä ja latauduttua jos ottaa vastaan työpuheluita tai lukee sähköposteja.