Millainen nainen ottaa ehdoin tahdoin alkoholistin riesakseen?
Varmaan ajattelee rakastavansa tämän raittiiksi.
Tosi juttu: naapuri otti eronneen alle nelikymppisen miehen, joka ei käy töissä vaan dokaa kaiken aikaa.
Lisäksi saa kohta itselleen kaksi lapsipuolta, kun juopon exä muuttaa toiselle puolelle Suomea ja jättää lapset isälleen. Katastrofin ainekset ilmassa. Tuollaisia nuo monet hoitoalan ihmiset on, haluavat ihmissuhteenkin, jossa pääsevät hoivaamaan.
Kommentit (9)
Jotkut naiset etsiytyvät jännämiesten seuraan uudelleen ja uudelleen.
Isäni oli alkoholisti ja jäin lapsena ilman hänen rakkauttaan, hän rakasti vain viinapulloaan. Aikuisena olen hakeutunut moniin parisuhteisiin alkoholistimiesten kanssa ja aina toivonut, että voittaisin miehen rakkauden viinan yli. Kerta toisensa jälkeen olen joutunut pettymään, viina voitti minut aina. Nyt lopulta koen kuitenkin, että olen saanut käsiteltyä lapsuuteni traumat ja isäongelmat, ja minulla ei ole enää kiinnostusta lähteä tuhoisaan suhteeseen alkoholistin kanssa. Siinä ei voi muuta kuin hävitä.
Mitä nyt olen sivusta seurannut, niin joko epätoivoisen yksinäiset jotka eivät parempaa saa, tai itsekin alkoholistit. Toimii muuten kummallakin sukupuolella noin: kunnollinen mies voi ottaa väkivaltaisen alkoholistin naisystäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut naiset etsiytyvät jännämiesten seuraan uudelleen ja uudelleen.
Sairaudella ja jännällä ei hirveästi ole mitään muuta tekemistä keskenään. Idiootti.
Jaa.
Mun työkaveri on ehkä himppasen verran viinaan menevä. Se on se hauska poikamies, jolle aina sattuu ja tapahtuu - ja alkoholilla on ollut osuutta asiaan. (Itse erehdyin menemään alkoholistin kanssa naimisiinkin, mutta se on toinen tarina. Taustaksi vaan sen verran, että jotain kokemusta alkoholiongelmasta on ja siitä, miten se alkaa).
En tiedä, onko hän kuinka alkoholisoitunut, mutta merkit on olemassa. On just sellainen, jonka itsekin olisin voinut kuvitella rakastavani raittiiksi.
Ja tällä työkaverilla riittää vientiä! Viime pikkujouluissa katsoin vierestä kun naiset suunnilleen tappeli sen huomiosta! Hänellä on vielä poikamainen ulkonäkönsä ja sopivasti rentun eleet.
Alkoholistit eivä ole nipottajia. He ovat rentoja.
Siksi kai.
Sellaisen kun "rakastaa" raittiiksi, kuvittelee saavansa sädekehän ja miehen, joka palvoo sinun elämänsä naisena ikuisesti...
JA PASKAT!
Jos mies raitistuu, hän antaa tällaiselle hoivaajanaiselle lähtöpassit. Suhde ei toimi enää, kun ei ole enää
hoivattavaa ja paapottavaa. Jos mies ei raitistu (kuten yleensä ei käy), nainen saa kicksejä siitä, että mies lupaa ja pettää ja lupaa ja pettää jne. jne. Pelin henki on se, että mies juo KOSKA NAINEN MAHDOLLISTAA SEN.
Sairasta vuorovaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Jaa.
Mun työkaveri on ehkä himppasen verran viinaan menevä. Se on se hauska poikamies, jolle aina sattuu ja tapahtuu - ja alkoholilla on ollut osuutta asiaan. (Itse erehdyin menemään alkoholistin kanssa naimisiinkin, mutta se on toinen tarina. Taustaksi vaan sen verran, että jotain kokemusta alkoholiongelmasta on ja siitä, miten se alkaa).
En tiedä, onko hän kuinka alkoholisoitunut, mutta merkit on olemassa. On just sellainen, jonka itsekin olisin voinut kuvitella rakastavani raittiiksi.
Ja tällä työkaverilla riittää vientiä! Viime pikkujouluissa katsoin vierestä kun naiset suunnilleen tappeli sen huomiosta! Hänellä on vielä poikamainen ulkonäkönsä ja sopivasti rentun eleet.
Niin, eli naiset eivät innostu siitä alkoholismista (mitä selitystä en ikinä ole tajunnut) vaan siitä että mies on komea ja hauska. En usko että kukaan ottaa alkoholistia hoivatakseen hänet terveeksi, vaan siksi että alkoholismista huolimatta hän on parempi kuin huumorintajuton, tylsä ja mitättömän näköinen mies.
Millainen? Suomalainen.