Lue keskustelun säännöt.
Olen kyllästynyt ihmisiin alle nelikymppisenä
01.06.2016 |
En tiedä pitäisikö vain omaksua positiivinen elämänasenne ja ajatella että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, mutta ei nelikymppisenä enää meinaa kehenkään uuteen ihmiseen edes tutustua. On niitäkin ihmisiä olemassa, joiden luonteesta pidän kovastikin, mutta he ovat niin harvassa että heitä tuskin huomaa.
En myöskään enää kykene sietämään itsekkäitä, pinnallisia tai omahyväisiä ihmisiä enää lainkaan. Olen hyvin ystävällinen ollut aina, vaikkakin hieman etäinen, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että haluan pysyä erossa ihmisistä. Toisaalta haluaisin ystäviä, koska olen yksinäinen, mutta niitä oikeanlaisia ihmisiä ei juuri missään käy. Paitsi ehkä ohimennen kadulla tai kaupassa.
Nuorena olin positiivinen ja halusin nähdä ihmisistä ne hyvät puolet, mutta ikäviä kokemuksia on kertynyt niin paljon, että naiivi idealismi on tippunut pois ja näen ihmiset pääsääntöisesti vain yksinkertaisina olentoina joita kannattaa vältellä. En jaksa katsoa kun nuoret tekevät samoja typeryyksiä sukupolvesta toiseen. En jaksa katsella itsekkäitä typeryksiä kuvitellen mielessään, että ovat poikkeuksellisen tärkeitä. En jaksa ylemmyydentuntoisia idealistihumanisteja - enkä niiden vastakohtia eli niitä itsekkäitä ja ajattelemattomia typeryksiä. Ihmiset ovat parhaimmillaan mielenkiintoisia, mutta nämä tapaukset ovat lukumäärältään liian pieni ryhmä jaksaaksen elätellä toiveita jostain syvästä tunneyhteydestä.
Kommentit (7)
Minä löysin aivan ihanan lenkkipolun luonnonpuiston alueelta. Isohkon kaupungin liepeillä mutta lähellä mua. Ihanaa, ei ihmisiä, tai hyvin vähän! Ja se on kuin maalla, lehmiä oli tuotu laitumelle, uskomattoman kaunista lintujen laulua, merenranta. Liikunta ja maalaisidylli samassa.
Menen sinne aina kun haluan irtioton hälinästä ja ihmisistä. Joo, kyllä sopisin mielummin maalle mutta nyt se ei ole mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noihin työpaikan juorukelloihin sun muihin supattajiin auttaisi voimakas miesjohtaja. Mies, joka olisi puolueeton eikä lähtisi mukaan naisten draamoihin.
Joka paikassa on nykyään naisjohtajat ja siinä on omat ongelmansa.
Alottaja ja muut myös, olen täsmälleen samaa mieltä kanssanne. Harvinaisen hyvin olette kuvailleet tilannetta.
Kyllä, olen samaa mieltä! Kokemukseni mukaan suurin osa ihmisistä on joko idiootteja tai kusipäitä, pahimmassa tapauksessa molempia. Näin kärjistettynä. On hyvin harvassa niitä, joiden kanssa on kiva olla tekemisissä. Onneksi niitäkin sentään on. Mitä vähemmän joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, sen parempi. Työkokemukseni asiakaspalvelussa on vain vahvistanut näkemystäni. Haaveilen maalle muuttamisesta.
Sama tunne mulla. Pääsin viel tutun kautta töihin, asiakaspalveluhommia. Tarjos mulle töitä, vaikka sanoin et vihaan ihmisiä. Enkä todellakaan ole mikään asiakaspalvelija. Sano et koikeile nyt. Ok pärjään kyllä, koska luonteeltani olen tosi ystävällinen. Mutta välillä tuntuu et en kestä yhtään enään. Ja tää asiakaspalvelu homma on vaan vahvistanu mun ihmisinhoa. Huoh entinen työ oli niin hyvä, sai olla toimistossa rauhassa koneella. Tietty siel oli työkaverit mut ne sattu olee ok tyyppejä ja jos rupes ärsyttää, niin pysty pakenee omiin hommiin koneelle. En ole ikinä tajunnu sitä miks pitää olla toisille ilkee/töykee. Mä en edes osaa olla sellanen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ironista, että nämä ihmisvihaajat ovat aina työyhteisön suurimpia kusipäitä, mutta silti syyttävät muita kusipäisyydestä.
If all the people you run into are assholes...
Olen täysin samaa mieltä. Minä voin sanoa vihaavani ihmisiä. Myös liikaa negatiivisia kokemuksia. Työpaikoilla v-mäisiä, ilkeitä ja juoruavia ihmisiä, joita en kestä. Aamulla töihin mennessä haluaisin olla rauhassa, mutta aina yksi ihminen tulee juoruamaan ja supisemaan, JOKA AAMU!!
En halua tutustua ihmisiin, en lapseni kavereiden vanhempiin, en halua puhua kenellekään.
Inhoan ihmisiä!!! Inhoan kun ne nokkelasti näpäyttelee ja sivaltaa sanoillaan, vaikka itse käyttäytyisi neutraalisti.