Miten vanhempasi suhtautuivat siihen, että ihosi paloi kun olit lapsi ja olitte uimarannalla?

En muista, että ihoni olisi koskaan palanut lapsena. Meillä ei kukaan koskaan "ottanut" aurinkoa. Ainut, jonka iho joskus kärähti, oli isä, joka oli paidatta ulkotöissä pihalla.

Ei 70-luvun työläisperheessä makoiltu rannoilla aurinkoa ottamassa. Jos muuten paloi iho auringossa, siihen laitettiin jotain rasvaa.

Eipä siihen silloin 70-l lopulla ja 80-luvun alussa kai kiinnitetty huomiota. En kyllä muista minäkään että koskaan olisin pienenä palanut. Perhealbumissa on paljon kuvia jossa me sisarukset ollaan jo ihan pikkuisesta puljaamassa kahluualtaassa nakuna auringon paistaessa täydeltä terältä ja ei varmasti ole ollut puhettakaan mistään aurinkosuojista. Hattu ollut korkeintaan päässä.

Äitini ei tehnyt mitään. Ei tosin myöskään laittanut meille aurinkosuojaa, vaikka tiesi että olisimme paahteessa ulkoilemassa/leikkimässä/rannalla koko päivän. Emme onneksi ole kovin helposti palavaa sakkia, mutta muistan että pikkuveljeltä paloi aina olkapäät. Eipä äiti kyllä itseänsäkään suojannut auringolta, vaan saattoi löhötä kuumuudessa päivät pitkät. Tästä tuloksena oli istten jo nelikymppisenä vanhan nahkasohvan selkänojaa muistuttava iho, paljon isoja luomia ja väriepätasaisuukaia. Nykyään päälle viisikymppisenä näyttääkin jo 70-vuotiaalta :D 

Isä (olen erolapsi) sentään suhtautui auringolta suojaamiseen erittäin tarkasti. AIna kun oltiin isällä valeli hän meidät aurinkovoiteella ja pisti kaikille aurinkolasit päähän ja pikkuveljelle hellehatun. Pyysi leikkimään varjoon jos mahdollista jne. 

Ei otettu aurinkoa, mutta mökkeillessä joskus iho vähän punotti. Ilman sen kumempaa draamaa nivean after sun emulsiota ja kehotus käyttää ilmavaa mekkoa silloin, kun ei ole uikkarit päällä.

Asiaa, kun aloin miettimään, niin äitini ja isäni suhtautuivat hyvinkin lunkisti asiaan kuin asiaan. Nykyään ollaan niin neuroottisia joka asiassa.

Vähän "sellaista sattuu" -asenteella. Laitettiin jotain rasvaa ja kärsittiin. Kyllähän äiti aina varoitteli olemasta liian kauaa auringossa, mutta minkäs teet, kun aina paloin ekoilla kesähelteillä, vaikka olisin ollut kuinka varovainen.

Ei minun annettu palaa ja muistan kuinka mökillä oli jotain aurinkorasvoja suojakertoimilla 4 tai peräti 8 :)

Emme istuskelleet rannalla, mutta mökki oli meren rannalla ja siinä oli oma onneksi kello 13 jälkeen aurinkoinen (eli ilta-aurinkoon oleva) hiekkaranta, niin tulihan sitä siinä kaiket kesät oleiltua. Mutta ilmeisesti altistuminen tapahtui niin vähittäisesti, että muistan ihoni palaneen vain kerran (reisistä) ja se olikin kivuliasta! Muistan miten iho kuoriutui ja hilseili pois. 70-luvun kesistä nyt puhutaan.

En palanut koskaan. Ulkoilin koko ajan ja leikin pihalla, kai se väri tarttui vähitellen enkä ollut palavaa sorttia. 17v olin Kreetalla ekaa kertaa ja siellä makasin rannalla, vailla mitään oviteita (tyhmä kun  olin). Jalat paloivat kellukoille :(

Synnyin 1990 ja musta on paljon lomakuvia, joissa olen ihan punainen päästä varpaisiin. Äiti ei ollut huolissaan, sen muistan, käskettiin vain nauttia auringosta. Isä samanlainen, hän jopa kiusoittelee minua kun olen nykyään niin kalpea kun en halua yhtään rusketusta (myös pienet määrät on haitallista, tuleepa se solariumista tai taivaalta). Monet kerrat ihan lapsena paloin, syytän vanhempiani sitten myöhemmin jos ihosyöpää tms huomataan.

Naureskeltiin vain tyyliin, että oletpas sinä heikko ja kalpeanaama kun et mitään kestä. Olisi kuulemma pitänyt ottaa useammin ja enemmän aurinkoa, että iho olisi tottunut. Voi miten tyhmiä ihmiset olivatkaan silloin. 

Ihoni ei palanut koskaan kun olin lapsi. Nyt olen lähes 30 ja ihoni on palanut vain kerran kun olin festareilla koko päivän ilman suojaa.

Aika harvoin lapsena paloin, silloin laitettiin after sunia ja pidettiin pari päivää peittävämpiä vaatteita. En pala nytkään helposti eikä lapsenikaan. Emme käytä aurinkorasvaa ollenkaan. Kasvot suojataan isolla hatulla ja muu vartalo tarpeen mukaan vaatteilla. Kesän jälkeen olemme koko perhe ihan papuja. En usko, että aurinkorasvatkaan kaikkine kemikaaleineen ovat hyvästä, ainakaan pienelle lapselle. Ehkä olen vähän foliohattu, mutta uskon, että aurinkorasvoilla ja ihosyövällä on yhteys. Ja ylipäätään kemikaaleilla yhdistettynä aurinkoon.

Ei mulla oo koskaan palanut kuin nenä auringossa ja sekin mallorcalla. En käytä edes aurinkorasvaa.

Tapahtunut 1990-luvulla, paikkana Balaton-järvi Unkarissa. Ei otettu aurinkoa, mutta halusin uida t-paita päällä, kun muutkin lapset ui. Vahemmat kieltäytyivät (olin ala-asteella), joten sitten uitiin vain uikkareilla. Aurinkorasvaa oli, mutta silloin eivät juuri uimista kestäneet.

Tulos: selkä paloi pahasti, ja sillä reissulla kun taas uimaan pääsi, niin t-paita+uikkarit minulla ja veljellä. Velikin paloi, mutta minä pahemmin. Muistona reissulta on kädessä arpi, joka tuli vesikellon puhjettua.

Nykyään spf 50 kesän alussa, elokuussa vaihtuu spf 30.

Miten olisi pitänyt suhtautua? Meillä 1v oli hoidossa tutulla aikasin keväällä ja nukkui avonaisissa rattaissa omenapuun alla, kasvot paloivat, otsasta rakkuloille, tottakai kauhistuttiin niin hoitaja kuin vanhemmat. Ääneen ei voivoteltu että nyt tulee melanooma, vaikka vielä 29v myöhemmin asia pyörii ainakin minun, äidin, mielessä aina keväisin.

Täytyy myöntää että jälkeenpäinkin tyttö paloi muutaman kerran, on läträtty aurinkorasvalla päästä varpaisiin ja illalla huomataan että poskipäät on jäänyt ilman tai vikkelä lapsi on karanut niin että toinen olkapää on jäänyt rasvaamatta.

En tiedä olimmeko erityisen valistuneita auringon suhteen, koska isoisällä oli ollut melanooma vai oliko tietoa kaikilla yhtä paljon 80-luvulla.

Ainakin koitettiin elää niin ettei lapset erityisesti olisi oppineet pelkäämään aurinkoa, lähinnä yritettiin kertoa että palanut iho on kipeä, kun liukkaita lapsia yritettiin pitää paikalla rasvattavana.

Olen syntynyt 60-luvun lopulla eli uimarantaikäinen 70-luvulla. Silloin ei vielä iho palanut.

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi pitänyt suhtautua? Meillä 1v oli hoidossa tutulla aikasin keväällä ja nukkui avonaisissa rattaissa omenapuun alla, kasvot paloivat, otsasta rakkuloille, tottakai kauhistuttiin niin hoitaja kuin vanhemmat. Ääneen ei voivoteltu että nyt tulee melanooma, vaikka vielä 29v myöhemmin asia pyörii ainakin minun, äidin, mielessä aina keväisin.

Täytyy myöntää että jälkeenpäinkin tyttö paloi muutaman kerran, on läträtty aurinkorasvalla päästä varpaisiin ja illalla huomataan että poskipäät on jäänyt ilman tai vikkelä lapsi on karanut niin että toinen olkapää on jäänyt rasvaamatta.

En tiedä olimmeko erityisen valistuneita auringon suhteen, koska isoisällä oli ollut melanooma vai oliko tietoa kaikilla yhtä paljon 80-luvulla.

Ainakin koitettiin elää niin ettei lapset erityisesti olisi oppineet pelkäämään aurinkoa, lähinnä yritettiin kertoa että palanut iho on kipeä, kun liukkaita lapsia yritettiin pitää paikalla rasvattavana.

Minkäikäinen olet? Kuulostaa vähän vanhemman ihmisen tekstiltä.

Äidin asenne oli se, että "se kuuluu asiaan", että iho palaa kesällä rannalla. Vähän jopa niin, että jos iho ei ole rantapäivän päätteeksi kuuma ja punertava, niin olipa huono päivä.

Muistan hyvin lapsuudesta, miten selkä oli kipeä ja iho rakkuloilla. Joka kesä sama juttu.

Sisko sai alle kolmekymppisenä ihosyövän. Iso pala leikattu selästä.

Äiti ei ole muuttanut suhtautumista aurinkoon senkään jälkeen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi pitänyt suhtautua? Meillä 1v oli hoidossa tutulla aikasin keväällä ja nukkui avonaisissa rattaissa omenapuun alla, kasvot paloivat, otsasta rakkuloille, tottakai kauhistuttiin niin hoitaja kuin vanhemmat. Ääneen ei voivoteltu että nyt tulee melanooma, vaikka vielä 29v myöhemmin asia pyörii ainakin minun, äidin, mielessä aina keväisin.

Täytyy myöntää että jälkeenpäinkin tyttö paloi muutaman kerran, on läträtty aurinkorasvalla päästä varpaisiin ja illalla huomataan että poskipäät on jäänyt ilman tai vikkelä lapsi on karanut niin että toinen olkapää on jäänyt rasvaamatta.

En tiedä olimmeko erityisen valistuneita auringon suhteen, koska isoisällä oli ollut melanooma vai oliko tietoa kaikilla yhtä paljon 80-luvulla.

Ainakin koitettiin elää niin ettei lapset erityisesti olisi oppineet pelkäämään aurinkoa, lähinnä yritettiin kertoa että palanut iho on kipeä, kun liukkaita lapsia yritettiin pitää paikalla rasvattavana.

Minkäikäinen olet? Kuulostaa vähän vanhemman ihmisen tekstiltä.

53v, tarkoitus oli sanoa että se mitä sisällään ajatteli ei toivottavasti välittynyt pienelle lapselle.

Mun iho paloi ensimmäisen kerran rippikoulussa. En tiedä miksi se ei lapsena koskaan palanut vaikka oltiin kaikki aika ulkona. Johtuuko tuo jotenkin otsoonikerroksen ohenemisesta?