Kissa k*si tiskeihin!
Nopea tilannekatsaus. Narttu kissa 2v, kiima menossa. On jatkunut n. viikon verran ja alkanut jostakin syystä tämän kiiman aikana kusemaan joka paikkaan. On nyt tässä viikon aikana kussut muovipussille, vessapaperipaketin päälle, verhoille, toisille verhoilla, miehen takille, sohvalle, nämä nyt ainakin muistan äkkiä. Mikä ihme siihen on mennyt? Ennen ei ole ollut tällaista ongelmaa, pentuna tosin teki tuota, että kusi muovipussien ja kaiken rapisevan päälle, mutta lopetti sen aikoja sitten.
nartun lisäksi on 2 leikattua kollia, ne leikattiin ehkä kaksi kiimaa sitten, voisiko jotenkin liittyä siihen? No, sitten asiaan. Tarkemmin sanottuna kissa kusi kattilaan, mutta se olisi otsikkona kuulostanut liikaa provolta ja kaikki olisivat varmaan vain ohittaneet ketjun avaamatta.
Olin tiskaamassa vielä viimeistä isoa soppakattilaa kun puhelin soi. Jätin kattilan tiskialtaaseen kun menin puhelimeen. Kun tulin takaisin, narttu hyppäsi syyllisen näköisenä alas tiskipöydältä ja mietin, että mitä se nyt teki, sillä on tapana varastella tiskiharjaa yms. Satuin kuitenkin huomaamaan, että kattilassa oli "vettä", vaikka se oli tyhjä kun lähdin puhelimeen. Mielessäni kävi, ettei kai se nyt vaan ja kyllähän se, se oli käynyt kusemassa kattilaan. Siitä hajusta vain ei voi erehtyä.
Mikä siihen on mennyt?! Auttaako jos sen leikkaa? Pojilla ainakin auttoi, kun alkoivat kuseksimaan kiiman aikaan. Ja ennenkuin joku kysyy, hiekkalaatikot olivat puhtaat, siivoan ne useamman kerran päivässä, aina on puhdasta hiekkaa, kerran viikossa vaihdan koko hiekan ja pesen astiat. Sitten toinen kysymys, millä ihmeellä saan nyt tuon kattilan pestyä niin, että sitä ilkeää vielä käyttää? On nyt likoamassa tulikuuman veden alla. Keitänkö vain monta monta kertaa siinä vettä vai mitä?
Ja ei, tämä ei ole provo, toivon että olisi.
Kommentit (17)
Joo, minä varmaan liottaisin kattilan, pesisin useaan kertaan astianpesuaineella ja sen jälkeen vielä keittäisin siinä vettä. Keittämällä tulee kyllä riittävän puhdasta.
Eiköhän metallisen kattilan saa puhtaaksi ihan pesemällä hyvin. Jos on jotain desinfioivaa (yleis?) pesuainetta niin ensin sillä, lopuksi vielä astianpesuaineella. Se kusihan ei tartu tai imeydy mitenkään metalliin eli se lähtee pesemällä.
Kissasta en osaa sanoa että mikä auttaa. Ehkä leikkaus jos se ei kiukuttele jotain muuta tai ei ole jotain sairautta joka saa sen kuseksimaan pitkin. Luulisi että leikkaava eläinlääkäri löytää mahdolliset sairaudetkin.
Kloriitilla peset ensin niin virtsa ja sen haju lähtee ja sitten normaali tiskipesu lisäksi. Älä sekoita tunnetta likaisuudesta faktoihin. Orgaanista kissan pisu on siinä kuin ihmisenkin, samat aineet tehoaa desinfektiontiin.
Luin kaksi kertaa, että kusi tisseihin...
Monille tulee yllätyksenä, että naaraskissakin merkkaa kiimassa. Kissan leikkauttaminen auttaa. Itse ihmettelen, miksi olet jaksanut pitää kissaa leikkaamattomana 2 vuotta.
Meidän kissa pissaili lieden päälle. Sivelin lieden pintaan Bergamot-öljyä. Sen koommin ei ole kissa liedellä käynyt.
Pitää käydä siis ostamassa hiukan aineita. Uskoisin, että liittyy jotenkin tähän kiimaan, pojillakin alkoi ihan ykskaks yhdessä kiimassa tuo kuseksiminen, mitään merkkejä ei ollut aikaisemmin. Pitää varata heti ensi viikolle aika ihmettelemään lekurille, että mikä on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Monille tulee yllätyksenä, että naaraskissakin merkkaa kiimassa. Kissan leikkauttaminen auttaa. Itse ihmettelen, miksi olet jaksanut pitää kissaa leikkaamattomana 2 vuotta.
Kyllä olin lukenut aiheesta, mutta alkoi niin yhtäkkiä kulman takaa. On se leikkauttaa pitänyt, mutta aina se on jäänyt ja sitten onkin jo ollut kiima, kun meidän eläinlääkäri kieltäytyy leikkaamasta kiiman aikana. Ja ajateltiin leikata pojat, kun 2pojan leikkaus maksoi alle puolet nartun leikkauksen hinnasta, mutta eihän tämä nyt tullut mieleen...Ihmisellä tuntuu aina olevan jotakin muuta ja se aina vain tuppaa jäämään unholaan koko asia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Meidän kissa pissaili lieden päälle. Sivelin lieden pintaan Bergamot-öljyä. Sen koommin ei ole kissa liedellä käynyt.
En kyllä koko kämppää viitsi uittaa tuossa öljyssä astioita myöden :D Ei kyllä tullut mieleen, että astioihin menisi kuseksimaan, verhot ja muut nyt vielä jotenkin ymmärrän mutta että kattilaan...
ap
Vierailija kirjoitti:
Luin kaksi kertaa, että kusi tisseihin...
No sehän tästä nyt vielä puuttuisi :D
ap
Se on stressaantunut. Meillä auttoi kun lisättiin ulkoilua, kissa sai muuta ajateltavaa/virikettä.
Vierailija kirjoitti:
Se on stressaantunut. Meillä auttoi kun lisättiin ulkoilua, kissa sai muuta ajateltavaa/virikettä.
Kaikki kissat ovat sisäkissoja asuinpaikan vuoksi. Tässä on liikaa susia ja ei ole kuin n.200m niin menee vilkasliikenteinen tie. Valjaissa eivät ole koskaan suostuneet kulkemaan vaikka miten olisi harjoiteltu. Kissojen kanssa leikitään useita kertoja päivässä sen aikaa kuin jaksavat. Ja tämä ilmaantui nimenomaan kiiman aikaan, joten eiköhän se ole tuota merkkailua, jonka joku jo sanoi ylempänä.
ap
Aina vaan jaksan ihnetellä, miksi kissoja ei leikata!
Käsittämätöntä! Turha aloitus, kun kusemisen syy on niin ilmeinen.
Vierailija kirjoitti:
Aina vaan jaksan ihnetellä, miksi kissoja ei leikata!
Käsittämätöntä! Turha aloitus, kun kusemisen syy on niin ilmeinen.
Jotkut eivät kuules koskaan leikkaa kissojaan. Älä heti jaksa olla arvostelemassa muiden elämää ja tekemisiä. Enkä näe ongelmaa siinä, jos ei leikkaa kissaansa, jos se ei kulje ulkona tekemässä ties kuinka monta pentuetta.
Kerrotko ap, ihan perusteluiden kera että miksi et ole vienyt kissaa leikattavaksi? Ihan hämmästyin. Varaa vaan heti se aika, loppuu kuseminen. Mä ihan ihmettelen miten ihmiset jaksaa leikkaamattomia narttukissojaan :D ei pahalla tämä.
up