Lue keskustelun säännöt.
VAIKEAA MASENNUSTA SAIRASTANEET AUTTAKAA!!!
28.05.2016 |
MIKÄ TEITÄ ON AUTTANUT PARANEMAAN???
AUTTAAKO MUIDEN TUKI OIKEASTI (EI TUNNU SILTÄ) VAI PITÄÄKÖ OMASSA PÄÄSSÄ VAIN TAPAHTUA JOTAIN LÄHEISISTÄ RIIPPPUMATONTA ETTÄ PARANEMINEN ONNISTUU?
Kommentit (16)
Minua autoi terapia, pieni (kokeilu)ryhmä+ ohjaaja, masennuksen oireiden poistaminen vapaan keskustelun avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä viitsi huutaa, vaikutat rasittavalta. Kyllä, muiden tuki oli minulle tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä oli oma tahto parantua ja tehdä työtä asian eteen, vaikka ei olisi jaksanut. Mutta sitähän ei saa ääneen sanoa, että masentuneen tosiaan täytyy siinä mielessä ottaa itseään niskasta kiinni, että tekee asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointia ja pikkuhiljaa parantavat sitä. Tähän minulla kuului myös ystävien kanssa vietetty aika. Lisäksi kunnon ruoka, arkirutiineissa pysytteleminen vaikka väkisin, riittävä lepo, lähes päivittäinen liikunta (otin tavaksi liikkua kävellen/pyöräillen) terapia ja lääkitys.
Ilman ystäviäni ja puolisoani paraneminen olisi ollut vielä paljon vaikeampaa, vaikka tärkein tekijä olikin oma tahto ja sinnikkyys. Ystävien ja puolison kanssa vietetty aika vei pois hetkittäin pois masentuneista ajatuksista - tai ainakin sai hetkellisesti tahtomaan vähän vähemmän kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Sähköhoito ja oikea lääke rinnalle.
Joo, tuhotaan ne aivot oikein kunnolla, eihän niitä tarvitse.
Terapia ja lääkitys. Terapeutin pitää olla itselle sopiva, jonka kanssa on luontevaa jutella ja johon luottaa. Moni ottaa ensimmäisen ja valittaa sitten, että terapia on potaskaa.
3 kiteytti asian hyvin! Juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi kun huusin... Hätä on vain suuri. Turhauttaa lievästi sanottuna kun sairastuneella ei tosiaan tunnu olevan sitä tahtoa paranemiseen vaan tuntuu tykkäävän tuosta möllöttämisestä. Ja se oma yksinäisyyden tunne on kauhea kun ei kuulemma tunne välittävänsä kenestäkään. Kun kysyin että kai nyt lapiaan rakastaaa niin vastaus oli "kai vissiin". -ap-
Kaiken masennuksesta kokeneena, vuosia sitä sairastaneena en osaa kertoa sinulle nopeaa tietoa/tietä
parantumiseen.
Toipuminen on hidasta, kuukausia, vuosia kestävä.
Ota kaikki apu vastaan, älä kuuntele väheksyjiä.
Lue kirjoista tai netistä toisten kokemuksia.( sitten kun pystyt)
Elämäsi pitää muuttua, pyri karsimaan stressi elämästäsi mahdollisimman vähiin,
stressin ja paineensietokyky on vähäistä.
Lepää, yritä syödä monipuolisesti ja liikkua jos jaksat. Jos joku asia tuntuu kivalta tee se.
Voimia sinulle, valitettavasti tulet kohtaamaan väheksyntää ja karttamista, joidenkin omaistesi, ystäviesi ja työkamujen puolelta, sille sinä et voi mitään. Jotkut pelkää masennuksen tarttuvan kuin flunssa.
Kesä on kohta, yritä edes istua auringossa, vaikka se sängyn lepo vetää puoleensa.
Kaikken tärkein, älä vain vahingoita itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköhoito ja oikea lääke rinnalle.
Joo, tuhotaan ne aivot oikein kunnolla, eihän niitä tarvitse.
Laitatko tutkimustulokset väitteillesi? Ei Antti Heikkilää.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken masennuksesta kokeneena, vuosia sitä sairastaneena en osaa kertoa sinulle nopeaa tietoa/tietä
parantumiseen.
Toipuminen on hidasta, kuukausia, vuosia kestävä.
Ota kaikki apu vastaan, älä kuuntele väheksyjiä.
Lue kirjoista tai netistä toisten kokemuksia.( sitten kun pystyt)
Elämäsi pitää muuttua, pyri karsimaan stressi elämästäsi mahdollisimman vähiin,
stressin ja paineensietokyky on vähäistä.
Lepää, yritä syödä monipuolisesti ja liikkua jos jaksat. Jos joku asia tuntuu kivalta tee se.
Voimia sinulle, valitettavasti tulet kohtaamaan väheksyntää ja karttamista, joidenkin omaistesi, ystäviesi ja työkamujen puolelta, sille sinä et voi mitään. Jotkut pelkää masennuksen tarttuvan kuin flunssa.
Kesä on kohta, yritä edes istua auringossa, vaikka se sängyn lepo vetää puoleensa.
Kaikken tärkein, älä vain vahingoita itseäsi.
Mutta se masennus tarttuu kuin flunssa jos liikaa on masentuneen kanssa tekemisissä, sehän tässä taudissa paskaa onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä viitsi huutaa, vaikutat rasittavalta. Kyllä, muiden tuki oli minulle tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä oli oma tahto parantua ja tehdä työtä asian eteen, vaikka ei olisi jaksanut. Mutta sitähän ei saa ääneen sanoa, että masentuneen tosiaan täytyy siinä mielessä ottaa itseään niskasta kiinni, että tekee asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointia ja pikkuhiljaa parantavat sitä. Tähän minulla kuului myös ystävien kanssa vietetty aika. Lisäksi kunnon ruoka, arkirutiineissa pysytteleminen vaikka väkisin, riittävä lepo, lähes päivittäinen liikunta (otin tavaksi liikkua kävellen/pyöräillen) terapia ja lääkitys.
Ilman ystäviäni ja puolisoani paraneminen olisi ollut vielä paljon vaikeampaa, vaikka tärkein tekijä olikin oma tahto ja sinnikkyys. Ystävien ja puolison kanssa vietetty aika vei pois hetkittäin pois masentuneista ajatuksista - tai ainakin sai hetkellisesti tahtomaan vähän vähemmän kuolemaa.
>>>Hän onkin vaikeasti masentunut, sinä olet ollut lievästi tai korkeintaan keskivaikeasti!
Vaikeasti masentunut ei pysty pitämään rutiineista kiinni, kuten sinä, suihkuunkin meno
tai ruokailu vaatii paljon voimia.
Ehkä sinulla uusiutuu masennus, ehkäpä paria kolmea astetta vakavammaksi, niin sitten pääset tutustumaan- ota niskasta itseäs- neuvoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen useaan otteeseen ollut masentunut vaikeasti, samalla ollut alkoholisoitunut. Ikää on vasta 22. Alkoholi tietenkin pahentaa vain asiaa, eikä itseä arvosta enää sen vuoksikaan p*skan vertaa.
Itselläni auttoi 0 toleranssi viinan kanssa, sitten kun sen juomisen sai vain ruotuun. Näin sain pienen onnistumisen tunteen.
Seuraavaksi aloin miettimään elämäni osa-alueita joihin olin tyytymätön. Paino on ollut suurin syy varmaankin.
Joten sitten vaan syömään terveellisesti ja liikkumaan.
Toki on asioita joihin ei voi vaikuttaa, minulla oli rahattomuus ja työttömyys. 70 työhakemusta jouduin lähettämään, ennen kun töitä sain, "sain" myös poikaystävän.
Hain myös ammattiapua yhtenä masennus jaksona. Atooppinen ihottuma, kun pääsi kunnolla vauhtiin, eikä normaalista elämästä meinannut tulla enää mitään.
Masennuksen syitä masennus jaksoihin on ollut useita.
Yläasteella raiskaus, koulukiusaaminen, alkoholisti äiti jolla oli alkoholisti mies. Oma alkoholi ongelma.
Myöhemmin huono parisuhde (aivan kuin minua ei olisi ollutkaan), todella paha atooppinen ihottuma, paino, itsetunto ogelmat, edelleen alkoholisoitunut äiti.
Sen jälkeen eron jälkeinen epätoivo kelpaanko enään kellekkään ja paha alkoholi ongelma, totaallinen vieraantuminen itsestäni. Toinen raiskaus.
Uskon että vielä joskus elän ilman huolia ja opin rakastamaan itseäni! Painoa lähtenyt nyt 25kiloa. On ainakin jokin asia mihin voi itse vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä viitsi huutaa, vaikutat rasittavalta. Kyllä, muiden tuki oli minulle tärkeää, mutta kaikkein tärkeintä oli oma tahto parantua ja tehdä työtä asian eteen, vaikka ei olisi jaksanut. Mutta sitähän ei saa ääneen sanoa, että masentuneen tosiaan täytyy siinä mielessä ottaa itseään niskasta kiinni, että tekee asioita, jotka edistävät omaa hyvinvointia ja pikkuhiljaa parantavat sitä. Tähän minulla kuului myös ystävien kanssa vietetty aika. Lisäksi kunnon ruoka, arkirutiineissa pysytteleminen vaikka väkisin, riittävä lepo, lähes päivittäinen liikunta (otin tavaksi liikkua kävellen/pyöräillen) terapia ja lääkitys.
Ilman ystäviäni ja puolisoani paraneminen olisi ollut vielä paljon vaikeampaa, vaikka tärkein tekijä olikin oma tahto ja sinnikkyys. Ystävien ja puolison kanssa vietetty aika vei pois hetkittäin pois masentuneista ajatuksista - tai ainakin sai hetkellisesti tahtomaan vähän vähemmän kuolemaa.
>>>Hän onkin vaikeasti masentunut, sinä olet ollut lievästi tai korkeintaan keskivaikeasti!
Vaikeasti masentunut ei pysty pitämään rutiineista kiinni, kuten sinä, suihkuunkin meno
tai ruokailu vaatii paljon voimia.
Ehkä sinulla uusiutuu masennus, ehkäpä paria kolmea astetta vakavammaksi, niin sitten pääset tutustumaan- ota niskasta itseäs- neuvoon.
On kuule uusiutunut ja ollut kaikkea lievän ja vaikean välillä. Terv. masennuspainotteinen bipo
Ja ei, "itsensä ottaminen niskasta kiinni" ei toimi kuin taikaisku, vaan kyse on PIKKUHILJAA tapahtuvasta muutoksesta ja sinnittelystä ja asioiden työstämisestä, kuten jo aiemmin kirjoitin. Ei kukaan muukaan voi parantaa masentunutta, jos omaa tahtoa ei löydy yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia, muutama osastokausi ja uusi poikaystävä auttoi mulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken masennuksesta kokeneena, vuosia sitä sairastaneena en osaa kertoa sinulle nopeaa tietoa/tietä
parantumiseen.
Toipuminen on hidasta, kuukausia, vuosia kestävä.
Ota kaikki apu vastaan, älä kuuntele väheksyjiä.
Lue kirjoista tai netistä toisten kokemuksia.( sitten kun pystyt)
Elämäsi pitää muuttua, pyri karsimaan stressi elämästäsi mahdollisimman vähiin,
stressin ja paineensietokyky on vähäistä.
Lepää, yritä syödä monipuolisesti ja liikkua jos jaksat. Jos joku asia tuntuu kivalta tee se.
Voimia sinulle, valitettavasti tulet kohtaamaan väheksyntää ja karttamista, joidenkin omaistesi, ystäviesi ja työkamujen puolelta, sille sinä et voi mitään. Jotkut pelkää masennuksen tarttuvan kuin flunssa.
Kesä on kohta, yritä edes istua auringossa, vaikka se sängyn lepo vetää puoleensa.
Kaikken tärkein, älä vain vahingoita itseäsi.
Mutta se masennus tarttuu kuin flunssa jos liikaa on masentuneen kanssa tekemisissä, sehän tässä taudissa paskaa onkin.
Masennus sairautena, aivokemian häiriönä, on yhtä "tarttuvaa" kuin kilpirauhasen vajaatoiminta tai diabetes. Eli ei todellakaan tartu. Sen sijaan ympäristö voi reagoida masentuneeseen turhautumisella, surulla, pettymyksellä, toivottomuudella ja muilla masentavilla tunnetiloilla. Masennus sairautena on kuitenkin ihan eri asia kuin masennus tunteena.
Omalla kohdallani yksikään läheinen tai ystävä ei olisi voinut tehdä mitään. Käytän samaa vertausta kuin edellä: ei läheinen pysty parantamaan kilpirauhasen vajaatoimintaakaan, joten miten hän voisi parantaa aivokemiahäiriön? Minulla ei ollut tukenakaan ketään, koska en ollut parisuhteessa ja lapset olivat jo aikuisia. Lääkityksen avulla sain kuitenkin toimintakyvyn rippeet takaisin ja pienin askelin palasin lähes toimintakykyiseksi. Työ oli minulle äärettömän tärkeää. Vaikka en vapaa-ajallani pystynyt muuta kuin makaamaan ja tuijottamaan kattoon, niin joka arkipäivä jouduin lähtemään liikkeelle, käymään pesulla, huolehtimaan ulkonäöstäni jne. Toimin usein kuin robotti enkä muista niistä vuosista juuri yksityiskohtia, mutta toimin kuitenkin. Kaikista muista sitoumuksista luistin. Ilmoittauduin harrastuksiin ja vaikka mihin toimintaan siinä toivossa, että "reipastun", mutta en pysynyt kiinnittyneenä missään vaan lopetin viimeistään toisen kerran jälkeen.
Vieläkään toimintakyky ei ole täydellinen. Työt hoidan edelleen, jonkin verran työn ulkopuolisiakin velvoitteita on, pystyn olemaan parisuhteessa (kumppanilla oma masennustausta joten hän ymmärtä), jaksan huolehtia omasta hygieniastani, mutta esimerkiksi kotia en jaksa hoitaa enkä juuri tavata ystäviä. Tänä keväänä, viitisentoista vuotta masennukseni puhkeamisen jälkeen, on ollut erityisen raskasta ja töiden jälkeen olen jälleen ollut niin uupunut, etten jaksa juuri mitään. Välillä, tuossa muutama vuosi sitten, onnistuin vielä liikkumaan ja laihduttamaan masennuksen myötä kertyneet kilot (noin 30 kg), mutta tänä keväänä tuntuu, että taas mennään takapakkia.
Sähköhoito ja oikea lääke rinnalle.