En saa mitään työtä, edes paskaduunia!
Minulla on sekä AMK-tutkinto että yliopistosta maisterin paperit. Koska olin täydellinen idiootti ja luotin tulevaisuuteen ja omaan työllistymiseen, hankin perheen opiskeluaikana. Valmistuin silti normaaliajassa, vaikka talouteen tuli kolme lasta. Olin ahkera ja tein harjoitteluja opintoaikana ja töitä kesälomilla.
Perheellisenä opiskelijana tein paljon aivan muiden alojenkin töitä, hoidin lapsia, siivosin, olin varastossa töissä pakkaamassa. Mies on koko yhdessäolon ajan ollut vakituisissa töissä ja on myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut.
Töiden saaminen loppui täysin maisteritutkinnon suorittamisen jälkeen. Olin aivan liian pätevä enää paskaduuneihin ja minulle sanottiin suoraan, ettei minua oteta töihin, koska lähtisin heti toisen työn perään. Niin lähtisinkin, tietenkin. Jos saisin oman alan töitä, miksi ihmeessä pakkaisin pakasteita jossain varastossa?
Olen nyt 34-vuotias kaksi korkeakoulututkintoa suorittanut kolmen lapsen äiti, joka ei tälle yhteiskunnalle enää kelpaa missään muodossa. En pääse edes palkattomiin oman alan työharjoitteluihin, koska olen näin vanha ja niihin otetaan mieluummin alle kolmikymppisiä opiskelijoita.
Jos ei olisi lapsia, koristaisin Suomen synkkää itsemurhatilastoa. Nyt lapset ja mies ovat ainoat syyni elää. Olen aivan turha ihminen.
Kommentit (57)
Sama minulla naisten suhteen. Ei edes pubiruusua.
Sellaista se on. Päivä kerrallaan. Jos luopuu toivosta ja lakkaa yrittämästä, mahdollisuudet putoavat nollaan. Tsemppiä sinulle työnhakuun.
Vierailija kirjoitti:
Jos oikeasti haluat tehdä niitä paskaduuneja niin jätä ainakin se yo-tutkinto sieltä hakemuksesta ja cv:stä pois.
On kyllä tosi sairas yhteiskunta, jos koulutuksesta rangaistaan. Pitäisi aika selvästi olla toisinpäin. Tämä työllisyystilanne ei todellakaan kannusta opiskelemaan pätkääkään. Peruskoulun jälkeen vaan kaikki pyllyjä pesemään ja siivoamaan niiden kansalaisten koteja, joilla on varaa opiskella ja jotka saavat kaikki työt suhteilla.
mahotonta uskoa ettet saisi niitä siivoojan töitä edes jos on kokemustakin. Tosiaan ei kannata kertoa maisterintutkinnnosta. Kuka siihen pakottaa.
Hae kaupan kassalle, ilman mitään tutkintopaperita.
Sairasta sekin, että 34-vuotiasta pidetään liian vanhana. Varsinkin kun eläkeikääkin ollaan nostamassa. Tsemppiä!
Sulla ja muilla kaltaisillasi akateemisilla ongelma on se, että mennään hakemaan paskaduunia cv kourassa ja tutkinnoilla lesoten. Ei ei ei ei ei.
Katsos kun siellä paskaduunissa esimiehilläkään ei ole kovin kummoista opiskelutaustaa, niin ei ne palkkaa tutkinnoilla ylpeilijöitä. Mene sinne esittäen täyttä ressukkaa ja sanot, että olet vähän siivoillut ja jaellut lehtiä, mutta todistukset paloi mökin mukana. Kehut vaan sitä, kuinka tarmokas työntekijä olet ja nopea oppimaan. Kolmen kuukauden koeaikana näytät kyntes ja tadaa, sulla on siinä työ. Lupaat myös, että olet firmassa aina siihen asti kunnes eläkkeelle pääset. Varmana tärppää. Niin ja sitten aloitan heti oman alasi töiden hakemisen. Mitäs se työnantajalle kuuluu vaikka lupasit olla loppuelämäsi firmaan sitoutunut, aina saa mieltään muuttaa.
Mulla on ollut monta eri paskaduunia, yhdessäkään ei ole kyselty työtodistuksia ja vain yhdessä tutkintotodistus sitä varten, että saatiin palkkaluokka kohdilleen.
Vierailija kirjoitti:
mahotonta uskoa ettet saisi niitä siivoojan töitä edes jos on kokemustakin. Tosiaan ei kannata kertoa maisterintutkinnnosta. Kuka siihen pakottaa.
Hae kaupan kassalle, ilman mitään tutkintopaperita.
Mulla on tälle vuodelle päivättyjä työhakemuksia siivousalan paikkoihin 47 ja "kaupan kassalle" (joka tarkoittaa kaikkea Siwan kassasta pienen erikoisliikkeen myyjään) 128 kappaletta. 59 työhakemusta tarjoilijaksi, 32 päiväkotiin.
Näiden lisäksi oman alan työhakemuksia vino pino.
Pitäisikö siis todellakin vaihtaa kokonaan taktiikkaa ja kirjoittaa yhdyssanavirheellisiä, typeriä työhakemuksia, joista paistaa kouluttamattomuus?
ap
Paskaduunissa on:
- huono arvostus
- huono palkka (työssäkäyntikulujen ja verojen jälkeen samat kuin työttömän tulot)
- työntekijää pompotetaan ja nöyryytetään
- usein terveys menee (fyysinen työ)
- menetät viikon hereilläoloajastasi melkein puolet (matkoineen)
- et voi tehdä mitään kivoja suunnitelmia tai ex tempore -juttuja, koska olet sidottu työhön
MIKSI IHMEESSÄ HALUAT PASKADUUNIIN?

Jotta olisin hyödyksi edes jollekin. Ymmärrätkö, miltä tuntuu olla yhteiskunnalla täysin arvoton? Pelkkä kuluerä?

Pitäisi tietenkin. Tai no mikä vielä parempaa, niin hakea suoraan niitä töitä ilman mitään hakemuksia. Soittelemalla jne. Ei niillä esimiehilläkään ole mitään koulutusta ja ne kuitenkin tajuavat sen verran duunarin elämästä, että jonkun paskaduunin hakeminen cv:llä ja hakemuksella on ihan naurettavaa.
Niin ja tässä on nyt tämä suomalaisen korkeakoulupolitiikan tulos. Jos 60% ikäluokasta korkeakoulutetaan, niin ette kait oikeasti luule, että jokaiselle riittää niitä parempia duunipaikkoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paskaduunissa on:
- huono arvostus
- huono palkka (työssäkäyntikulujen ja verojen jälkeen samat kuin työttömän tulot)
- työntekijää pompotetaan ja nöyryytetään
- usein terveys menee (fyysinen työ)
- menetät viikon hereilläoloajastasi melkein puolet (matkoineen)
- et voi tehdä mitään kivoja suunnitelmia tai ex tempore -juttuja, koska olet sidottu työhön
MIKSI IHMEESSÄ HALUAT PASKADUUNIIN?
Jotta olisin hyödyksi edes jollekin. Ymmärrätkö, miltä tuntuu olla yhteiskunnalla täysin arvoton? Pelkkä kuluerä?
ap
En ymmärrä, oma elämäni minua kiinnosta, yhteiskunnasta viis. Aivan sama, mitä joku toimistossa tai raksalla sykkivä tyyppi ajattelee. Joko haluan kunnon kompensaation työstä tai sitten vietän laatuaikaa työelämän ulkopuolella. Ei mitään worst of both worlds -juttua tarvitse ehdotella minulle.
Olisiko ulkomaille muutto vaihtoehto? Minkä alan tutkinnot sinulla on?
Ap, minkä alan tutkinnot sinulla on?
En kyllä täysin ymmärrä KOLMEN lapsen hankkimista opiskeluaikana. Itse opiskelen ja yksi lapsi on, enempää en uskalla edes miettiä ennen kuin on valmistettu ja työllistytty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mahotonta uskoa ettet saisi niitä siivoojan töitä edes jos on kokemustakin. Tosiaan ei kannata kertoa maisterintutkinnnosta. Kuka siihen pakottaa.
Hae kaupan kassalle, ilman mitään tutkintopaperita.
Mulla on tälle vuodelle päivättyjä työhakemuksia siivousalan paikkoihin 47 ja "kaupan kassalle" (joka tarkoittaa kaikkea Siwan kassasta pienen erikoisliikkeen myyjään) 128 kappaletta. 59 työhakemusta tarjoilijaksi, 32 päiväkotiin.
Näiden lisäksi oman alan työhakemuksia vino pino.
Pitäisikö siis todellakin vaihtaa kokonaan taktiikkaa ja kirjoittaa yhdyssanavirheellisiä, typeriä työhakemuksia, joista paistaa kouluttamattomuus?
ap
kyllä. ymmärist oikein. Eihän sulla oo mitään menetettävä. Kokeile muuttaaa taktiikkaa. yo -tutkinto todistus vaan kerro, ja ei mitään muuta. Työkokemuksen kerro. Luulen että sulla on joku korkea palkkatoivomuskin? Jätä se pois.
Joko ap:n ala on jokin runotieteen filosofi tai sitten valmistunut Porvoon yliopistosta, kun ei halua alaa kertoa.
Omassa PASKAduunissani on tällä hetkellä pikku neiti korkeakoulutettu, joka muistaa joka vaiheessa muistuttaa tutkinnostaan (olen kertonut että monella muullakin on, esim. minulla ja henkilöllä jota hän sijaistaa...), kuinka palkka on täysin PASKA (jos palkka määräytyisi tehdyn työn perusteella, hän saisi noin 13 euroa viikossa), ja kuinka hän lähtee HETI kun saa paljon paremman paikan.
En todellakaan usko että saa parempaa paikkaa kun on patalaiska, ei halua tehdä mitään ja yrittää delegoida omat hommansa muille ihmisille. Puhumattakaan siitä jatkuvasta ruikutuksesta. Töissäkäynti on prinsessalle NIIN vaikeaa, niin kovin vaikeaa. Me muuthan emme toki siellä töissä mitään tee. Mitä nyt ylitöinä ammattitaidottoman prinsessa työt yms.
Ryhdy sijaisvanhemmaksi tai perhepäivähoitajaksi?
Kaikki me eletään nykyään veronmaksajien kustannuksella. Itsekin olen tehnyt sitä liki koko aikuisikäni, poislukien yksi vuosi, jolloin olin päiväkotiapulaisena.
Ei siitä kannata ottaa stressiä. Etsi jotain mielenkiintoisia harrastuksia itsellesi.
Jos oikeasti haluat tehdä niitä paskaduuneja niin jätä ainakin se yo-tutkinto sieltä hakemuksesta ja cv:stä pois.