Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olemme lapsen kanssa niin eriluonteisia, että välillä en osaa ymmärtää häntä :(
26.05.2016 |
Tämä voi kuulostaa typerältä, mutta pohdin tosissani :D
Olen itse temperamenttinen ja muutenkin nopea luonne, reagoin asioihin nopeasti (joskus liiankin) ja olen ns. "kiireisen oloinen" aina, tarkoittaen siis sitä että kävelen nopeasti, puhun nopeasti ja toimin nopeasti, vaikka ei olisi kiirekään. Kuulostan tässä nyt siis aivan hullulta :D
Lapseni, 2-vuotias tyttö on taas aivan vastakohtani. Hän on ns. haaveilijaluonne, todella rauhallinen ja saattaa kävellessä tutkia ja "haaveilla" koko ajan. Mikä on siis ihanaa, ja luojan kiitos olen itsekin vähän tätä häneltä oppinut! Mutta välillä huomaan sisäisesti turhautuvani, kun en jotenkin aina osaa "ymmärtää" häntä.
En osaa ihan pukea sanoiksi, mitä tarkoitan, ehkä joku ymmärtää? Rakastan lastani enkä missään tapauksessa anna olettaa, että hän olisi vääränlainen, mutta välillä huomaan (jo näin pienenä!) kuinka emme kumpikaan välttämättä täysin ymmärrä toisiamme.
Miten oppia itse ns. hidastumaan? Haluaisin suoda lapselleni 100% rauhan olla juuri sellainen kuin hän on ja kieltämättä itsellekin rauhallisuus ja haaveilu voisi olla hyvää muutosta. Onneksi tätä muutosta on pikkuhiljaa tapahtunut, kun aikaa on kulunut, mutta vielä on paaaljon työmaata jäljellä...
Onko muilla ollut tuntemuksia, että oma lapsi on kuin oma vastakohta?
Kommentit (2)
Juu, tiedän että haaveilu on lapsille tavallista mutta uskon sen kuuluvan osittain myös luonteeseen, hän on vähän sellainen "hömelö". Siinä missä olen nähnyt paljon vaativia taaperoita, vauhdikkaita rämäpäitä ja uhmakiukkuja potevia yksilöitä, on omani melkein kuin seinäruusu, siis sellainen hyvin kiltti ja huomaamaton omalla tavallansa. Hän on looginen luonne, tekee ilmeisesti pienessä päässään syy-seuraus-suhde-pohdintoja (saattaa todeta "jos huudan sängyssä, äiti voi suuttua" vaikka en uhkaile häntä sellaisilla, toki olen sitten napakammin komentanut joskus jos lapsi on pelleillyt nukkumaanmennessä).
Aivan ihana lapsi, ei missään tavassa mitenkään vääränlainen enkä tarkoita, että hänessä olisi mitään vikaa, mutta juuri tuo kun itse olen ollut ja olen yhä niin kovin erilainen :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
No mun mielestä tuollainen haaveilu ja maailman ihmettely on pienelle lapselle ihan normaalia, ei välttämättä edes mikään luonteenpiirre. Ei ne ymmärrä aikatauluista mitään ja matka saattaa olla tärkeämpi kuin päämäärä.