Perheneuvola mukana huostahulluudessa

Vuorovaikutus- ja kiintymyssuhdehäiriöt -vaativan erityistason vedätystä ja v*********



Perheneuvola väittää tukevansa perhettä vuorovaikutuksen ongelmissa.

Oletetusta biologisen äidin ja lapsen kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen häiriöstä ja sen tutkimisesta ja "hoitamisesta" on tullut ensi- ja turvakotien ( ja yllätys yllätys myös lähes kaikkien lastensuojelun edunvalvonta- hankkeen perustajien) rahastusautomaatti. Monet äidit lapsineen on huostaanottouhan turvin vangittu turvakotien tai muiden lastensuojelun edunvalvonta- hankejärjestöjen tyyriiseen julkisrahoitteeseen laitoshoitoon ja -"tutkimuksiin" juuri tällä verukkeella ( ensi- ja turvakodin avohoidon hinta on noin 1000 euroa ja laitoshoidon 3450 euroa viikko. Eli 14 000 euroa kk. Ja vaikuttavuutta tai asiakaspalautetta ei tietenkään ole tutkittu mitenkään.)

Ja yllätys yllätys perheterapiakoulutuksistaan ja SILTA- hankkeestakin tutut Vuornos, Wahlbeck ja Lounavaara- Rintala kuuluvat juuri vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskukseen

http://www.saunalahti.fi/~vvptk/koulutukset.html, jossa he toimivat erityisasiantuntijoina kouluttamassa vaativan erityistason perheterapeutteja.

Tästä nelikosta(Helena Lounavaara-Rintala, Esko Varilo, Pirjo Vuornos ja Jan-Christer Wahlbeck) tai oikeammin heidän asenteistaan varoittaa myös varatuomari Leeni Ikonen kirjoituksessaan puoskareiden markkinat

http://www.knuutilaki.net/node/31

"Tämän nelikon( joka siis kouluttaa myös perheneuvoloissa työskenteleviä perheterapeutteja ) teksti on oiva näyte siitä kuinka omia ennakkoluuloja, vihaa, halveksuntaa ja mitätöintiä voi tieteellistää ja akateemistaa kun valikoi kohteeksi lastensuojelun asiakkaat. Näitä lainsuojattomia kun on oikeus häpäistä miten vaan ja tällä häpäisyllä voi vielä meritoitua ja vaurastua. Missä tahansa muussa kontekstissa paitsi lastensuojelussa tekstiä voisi epäillä viharikokseksi ( kansanryhmää vastaan kiihottaminen) solvaukseksi, räikeäksi valheeksi ja ihmisoikeusrikkomukseksi. Lukekaa ja kauhistukaa. Tällaisesta tieteeksi kutsutusta puoskaroinnista sosiaalityöntekijät ja perheneuvolapsykologit ja- terapeutit siis ammentavat asenteensa ja työmenetelmänsä."



http://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3859/psykologia1998_4-1…

Tutkitusti tasotonta



Lastensuojelun rajoittamattomat valtaoikeudet, olematon ammattitaito ja vastuu- ja korvausvelvoitteiden puuttuminen yhdistettynä hallinto- oikeusmenettelyyn edunvalvojaprojektiin,vanhempien puuttuvaan oikeusturvaan ja rikostutkinnan puutteisiin tulee tuhoamaan monien lasten ja perheiden elämän.



Katarina Finnilä- Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat ( 300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista.



Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta. Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa.



http://keskustelu.suomi24.fi/node/9652900

Ammattilaisena, monta vuotta lastensuojelun sosiaalityöntekijänä olleena en ole nähnyt tuota "huostahulluutta". Päin vastoin - sijaishuoltoon päädytään monesti liian myöhään. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tulee katsoa ennen kaikkea lapsen etua. Ja on ensi arvoisen tärkeää, että lapsen etu menee aikuisen edun edelle.

Ruotsalainen oikeuspsykologi Lena Hellblom Sjögren on tehnyt Niko-tapauksesta perusteellisen analyysin. Hänen mukaansa viranomaisten toimet vaaransivat lapsen terveen kehityksen. Tutkimusten perusteella vaikuttaa, että näin on tapahtunut monissa vastaavissa tapauksissa.

Perusteettomien insestisyytösten ruokkima noitavaino satuttaa kaikkein eniten lapsia. Siis juuri heitä, joita lastensuojelun, sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian olisi tarkoitus suojella.

Sexpon tutkimuspäällikkö Anu Suomela on käynyt läpi pöytäkirjat ja todistusaineistot lukuisista oikeudenkäynneistä, joissa on selvitelty väitteitä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on analysoinut tutkimusmenetelmien tieteellisyyttä ja myös oikeuskäsittelyjen tasapuolisuutta. Huonolta näyttää.

Vai miltä kuulostaa lastenpsykiatri, joka ensin keksi omasta päästään, että lapsi on tunnustanut hyväksikäytön ja sitten kieltäytyi kuuntelemasta lapsen vastalauseita. Kun lapsi tämän vuoksi suuttui, psykiatri katsoi vihastumisen syyksi sen, että hyväksikäyttö on niin vaikea aihe käsitellä.

Suomalaisten psykologien ja psykiatrien käyttämät haastattelumenetelmät antavat vääristynyttä tietoa. Virallisia ohjeita noudatetaan vain harvoin. Kysymyksiä jankutetaan ja lasta johdatellaan antamaan myöntäviä vastauksia. Tietoa hyväksikäytöstä saatetaan kerätä esimerkiksi esittämällä nukkeleikin yhteydessä suggestiivisia kysymyksiä, kuten "mihin isi kosketti".

Mitä moninaisimmat seikat voidaan lukea oireiksi. Näin siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan lapsen kokemaa hyväksikäyttöä ei voida päätellä oireista.

Etenkin avioerotilanteissa on huolestuttavan yleistä lyödä insestikortti pöytään. Isän oikeudet ovat yleensä siinä vaiheessa vähäiset, eikä lapsiakaan kuunnella. Sosiaalitoimi reagoi syytökseen välittömästi ja isä eristetään perheestä. Aina ei paina edes äidin sana, vaan ainoastaan sosiaalityöntekijän ja lastenpsykiatrin. Näissä tilanteissa lapsi otetaan huostaan ja eristetään molemmista vanhemmista.

Jos syyte ei mene läpi, tämä ei vielä tarkoita, että lapsi palautettaisiin kotiin. Esimerkiksi eräs pikkutyttö joutui vastoin tahtoaan kiertämään kahdeksan vuotta sijaiskodista toiseen, vaikka rikostuomioistuimet eivät koko tuona aikana löytäneet näyttöä insestistä.

Huostaanotosta voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta prosessi vie vuosia, eikä oikeudessa mielellään puututa lastensuojelun toimintaan. Kyseessä on niin arka aihe, että vastuu halutaan lykätä sosiaalityöntekijöille, vaikkei heillä ole oikeudellista eikä tieteellistä pätevyyttä arvioida tilannetta tasapuolisesti.

...Julkisuus medioissa on kuitenkin tällä hetkellä ainoa taisteluase, sillä perheillä ei ole enää muuta tapaa hakea suojelua, kuin julkistaa viranomaisten tekemät vääryydet kontrolloinnin lisäämiseksi, sillä kollegiaalinen lojaalius estää sisäisen kritiikin."

Nyt perheiltä ollaan viemässä lastensuojelun edunvalvontahankkeen avulla tämä viimeinenkin keino saada oikeutta.

lähde: Kunnes toisin todistetaan

Tässä näyte lastensuojelun osaamiskeskus Jyväskylän erityisosaamisesta ja moniammatillisesta yhteistyöstä:



"Ovikello soi varttia vailla kahdeksan aamulla. Vihreän puutalon kuistilla seisoi kuusi poliisia ja sosiaalityöntekijä.

Viranomaisten siviiliautot olivat parkissa vaajakoskelaisen talon vieressä.

Maija Leikman oli laittamassa nelivuotiaalle pojalleen aamiaista. Perheen isä Matti Leikman avasi oven..

Äidin mielessä välähti, että hänen vanhin poikansa on joutunut onnettomuuteen. Ei ollut.



Poliisit veivät Matin mukanaan ja ilmoittivat, että myös Maijan täytyy lähteä kuulusteluihin. Maijalla oli päässään papilijotit.

Poliisi seurasi vessaan, kun hän oli ottamassa niitä pois.

-En voi lähteä mihinkään, minulla on lapset täällä, Maija Leikman sanoi.

-Heistä pidetään huolta poliisi vastasi.



Mattia ja Maijaa epäiltiin nelivuotiaan poikansa pahoinpitelystä.



Leikmanin poika ei ollut päiväkodin helpon lapsi. Hän sai raivokohtauksia, joiden vuoksi henkilökunta kääri hänet mattoon rauhoittumaan ja sulki koppiin.

Ongelmat alkoivat pojan siirryttyä perhepäivähoidosta kunnalliseen. Hän sai apua vaikeuksiinsa lastenpsykiatrilta.

Maaliskuisena päivänä poika oli sanonut päiväkodissa, että jos hän on tuhma hän saa piiskaa. Päiväunien aikana lastentarhan opettaja oli huomannut lapsessa naarmuja. Kun isä myöhemmin kysyi, poika ei tiennyt mitä piiskan antaminen tarkoittaa.



Perhe ei koskaan aikaisemmin joutunut asioimaan poliisin kanssa.

Onneksi vanhemmat kuitenkin tajusivat soittaa asianajotoimistoon.

Asianajaja Mikko Tuomi käski vanhempia viemään lapsen välittömästi lääkärintarkastukseen,

Lääkäri löysi lähinnä ihottuman aiheuttamia aiheuttamia jälkiä.

Hän neuvoi ottamaan valokuvan lapsesta.Leikmanit eivät tiedä miten heidän olisi käynyt, ellei poikaa olisi saatu heti lääkäriin.



Poika palasi päiväkotiin lastensuojeluilmoituksen tekemistä seuranneella viikolla. Seuraavan viikon perhe oli talvilomalla. Silloin tulivat poliisit.

Lapset otettiin huostaan.



Matti ja Maija vietiin poliisisasemalla eri selleihin. Välillä heidät haettiin kuultavaksi, välillä laitettiin taas putkaan.Poliisi epäili kumpaakin pahoinpitelystä. Isä koki heti alusta, että kuulustelijat pitivät heitä alusta alkaen lapsenhakkaajina.



Ennen putkaan joutumista vanhemmat olivat yrittäneet todistaa syyttömyytensä lähettämällä pojan lääkärintodistuksen ja valokuvat kaupungin lastensuojeluun. Ne eivät päätyneet koskaan poliisille asti."



Tässäkin sopassa mukana hääri myös lastensuojelun edunvalvoja, joita Pelastakaa Lapset ry kouluttaa. Olisi kiva tietää mikä hänen panoksensa oli perheen piinaamisessa. Kertokaa Leikmanit!



http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649



http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/vuoden-piina-lapsen-pahoinpitelyep%C…



Tässä Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (KOSKE), Jyväskylän kaupungin , KASTE- hankkeen ja THL:n byrokratian ja propagandan tuotoksia:



http://www.lskl.fi/files/362/Kemppainen_Jaana.pdf

http://www.lskl.fi/files/427/Jaana_Kemppainen.pdf

Tässä viranomaisliturgiaosuus:

"Päivähoidossa ja lastensuojelussa todettu tarve säännölliseen, tavoitteellisempaan ja systemaattisempaan kolmikanta yhteistyöhön

(perhe, päivähoito ja lastensuojelu). Työskentelyprosesseja ja työmuotoja on kehitetty esim. päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyömallilla.

Lastensuojelun ja päivähoidon toimintamallin kehittämisellä on luotu puitteet tavoitteelliselle ja säännölliselle yhteistyölle. Yhteistyön lähtökohtana ovat moniammatillisen kasvatuskumppanuuden arvot ; kunnioitus, kuuleminen, luottamus ja dialogisuus sekä perhettä kunnioittavat eettiset periaatteet. Yhteistyössä yhdistyy vanhempien oman lapsensa tuntemus ja tieto lapsen tarpeista sekä ammattilaisten havaintoihin perustuva tieto ja asiantuntemus. "



Keski- Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen ( KOSKE), lastensuojelun ja KASTE- hankkeen TODELLISIA TOIMINTAKÄYTÄNTÖJÄ JA LAPSIVAIKUTUKSIA voi tutkia esim. täällä:



http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/08/suojaa-lapsesi-karstulalta.html

http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009/08/aggressiivinen-joukko-hyokkaa…

http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010/03/pieni-asperger-poika-ei-saa-ho…

http://www.knuutilaki.net/node/29

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8901295

http://www.knuutilaki.net/node/27

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649



Keksittekö lukijat missä kohdin nuo kunnioitus, kuuleminen, luottamus ja dialogisuus sekä perhettä kunnioittavat eettiset periaatteet toteutuvat?

Tai miten perhettä mahtoi auttaa "moniammatillinen yhteistyö" tai lastensuojelun "edunvalvoja", joka hääri mukana sekoilussa?

Tiedän, että edunvalvoja vastusti ainakin lapsen poliisikuulusteluja aiheettoman pahoinpitelysyytteen selvittämiseksi. Miksi? Olisiko aiheeton huosta yhteistyökumppaneiden laitoksiin ollut lastensuojelun edunvalvonnan näkökulmasta parempi ratkaisu?

Lastensuojelun ja kasvatusneuvolan ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia



Esimerkki



"Tapaus alkoi varhaiskeväällä 1995 ja päättyi kantelujen jälkeen vuonna 1999.



Yksitoistavuotias poika otettiin huhtikuussa 1995 huostaan insestiepäilyn perusteella. Juttu oli lähtenyt liikkeelle suvun joulunvietosta. Äiti ja poika nukkuivat isovanhempien parivuoteessa, ja lattialla nukkunut vanhemman veljen avovaimo oli pelästynyt kuullessaan vuoteesta merkillistä ääntä. Hän ei tiennyt, että pojalla oli tapana heijata itsensä uneen, vaan oletti äidin ja pojan välillä tapahtuneen jotain seksuaalista ja teki lastensuojeluilmoituksen. Poika otettiin­ huos taan ensi vaiheessa kouluaineen ja piirroksen perusteella, joissa ei ollut mitään seksuaaliseksi tulkittavaa, vaan poika kertoi aineessaan toivovansa saavansa koiranpennun. Piirroksessa oli hymyilevä koira. Psykologin mielestä oireellista ja hyväksikäyttöön viittaavaa oli se, että poika oli piirtänyt kuvaan myös itsensä mutta suhteessa koiraan erittäin pieneksi.



Lastensuojelu teki asiasta tutkintapyynnön poliisille, mutta poliisi ei katsonut aiheelliseksi viedä asiaa syyttäjälle. Poika siirrettiin tutkittavaksi kouluttavaan kasvatusneuvolaan, jossa hänelle tehtiin muun muassa Rorschach-testi. Oikeudessa psykologi todisti, että kortti 4 symboloi naisen sukupuolielintä. Poika oli assosioinut korttiin sanan ”drakula”, joten kyse oli äidin harjoittamasta seksuaalisesta väkivallasta. Psykologin mukaan pojan kiistäminen johtui siitä, että hän pyrki suojelemaan äitiään. Pojan haastatteluista ei äidin vaatimuksesta huolimatta tehty nauhoituksia, mitä perusteltiin pojan intimiteetin suojelemisella. Lääninoikeus kotiutti pojan vuoden 1996 alussa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun oikeuden jäsenille selvisi, millaisilla diagnoosivälineillä hyväksikäytön varmentamiseen oli päädytty.



Prosessin aikana äiti sai vatsahaavan ja laihtui 20 kiloa. Hän kärsi myös vakavista sydänoireista ja unettomuudesta. Poika pelkäsi kotiuduttuaan kaikkia ovelle kolkuttavia ja juoksi piiloon. Hän on nyt täysi-ikäinen eikä ole vieläkään unohtanut viranomaisten hänelle aiheuttamaa traumaa. Äidin kanneltua asiasta TEO:lle lastenpsykiatrian asiantuntija esitti, että äiti oli pitkään imet tämällä erotisoinut poikansa. Asiantuntija ei tiennyt, että poika syntyi keskosena ja oli niin allerginen, ettei voinut syödä muuta kuin äidinmaitoa. Sen lisäksi kahden vuoden imetys ei ole mitenkään nykyisten tai silloisten ohjeiden vastainen -- päinvastoin, sitä on suositeltu. "

lainaus Anu Suomela, tutkimuspäällikkö Sexpo

ei oo näppis rikki

Lisää Anu Suomelan kannaootoja Tämä on osalainaus City lehdessä olleesta kannanotosta.



Nisäkäs ei himoitse jälkeläistään

Sexpon tutkimuspäällikkö Anu Suomela on käynyt läpi pöytäkirjat ja todistusaineistot lukuisista oikeudenkäynneistä, joissa on selvitelty väitteitä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on analysoinut tutkimusmenetelmien tieteellisyyttä ja myös oikeuskäsittelyjen tasapuolisuutta. Huonolta näyttää.



Vai miltä kuulostaa lastenpsykiatri, joka ensin keksi omasta päästään, että lapsi on tunnustanut hyväksikäytön ja sitten kieltäytyi kuuntelemasta lapsen vastalauseita. Kun lapsi tämän vuoksi suuttui, psykiatri katsoi vihastumisen syyksi sen, että hyväksikäyttö on niin vaikea aihe käsitellä.



Niko-tapauksessa lapsen piirrokset pyssyistä ja tikareista todistivat hyväksikäyttöä tapahtuneen. Toisessa tapauksessa lastenkotiin joutunut pikkupoika kosketteli ikävissään pippeliään ja isää alettiin heti epäillä insestistä. Mitä moninaisimmat seikat voidaan lukea oireiksi. Näin siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan lapsen kokemaa hyväksikäyttöä ei voida päätellä oireista.



Suomalaisten psykologien ja psykiatrien käyttämät haastattelumenetelmät antavat vääristynyttä tietoa. Virallisia ohjeita noudatetaan vain harvoin. Kysymyksiä jankutetaan ja lasta johdatellaan antamaan myöntäviä vastauksia. Tietoa hyväksikäytöstä saatetaan kerätä esimerkiksi esittämällä nukkeleikin yhteydessä suggestiivisia kysymyksiä, kuten "mihin isi kosketti".



Pätevät todisteet insestin tapahtumisesta ovat äärimmäisen harvinaisia. Tämä johtuu siitä, ettei insestiä paljoakaan harjoiteta.



"Jos kyseessä on pieni lapsi ja epäiltynä lapsen vanhempi, niin mitä todennäköisimmin rikosta ei ole tapahtunut", Suomela tiivistää.



Muiden nisäkkäiden tavoin tavallista ihmistä inhottaa seksi omien jälkeläisten kanssa – tai pienten lasten kanssa ylipäätään. Tästä trendistä poikkeaminen on äärimmäisen harvinaista. Miten on mahdollista, että syytteitä sitten esitetään niin paljon?



"Kai syy on jatkuva julkisuus. Seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut yhdysvaltalaisissa filmeissä kestoselitys ihmisten ongelmille", Suomela pohtii.



Kuka lasta suojelee?

Ruotsalainen oikeuspsykologi Lena Hellblom Sjögren on tehnyt Niko-tapauksesta perusteellisen analyysin. Hänen mukaansa viranomaisten toimet vaaransivat lapsen terveen kehityksen. Tutkimusten perusteella vaikuttaa, että näin on tapahtunut monissa vastaavissa tapauksissa.



Perusteettomien insestisyytösten ruokkima noitavaino satuttaa kaikkein eniten lapsia. Siis juuri heitä, joita lastensuojelun, sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian olisi tarkoitus suojella.



Myöskään silloin, kun hyväksikäyttöä on oikeasti tapahtunut, ei aikuisten hysteerinen käyttäytyminen tee lapselle hyvää. Asiantuntijavoimin lapselle opetetaan uhrin rooli. Joidenkin tutkimusten mukaan tämä voi olla jopa vahingollisempaa lapsen henkiselle hyvinvoinnille kuin seksuaalinen hyväksikäyttö.



"Ei me käydä huutelemaan minkään onnettomuuden uhreille sillä tapaa", Suomela opastaa.



"Ei selitetä, että voi kun sä oot nyt koko elämäsi ajaksi vammautunut ja tästä tulee sulle tosi vaikeeta. Vaan me ollaan apuna ja tukena ja rohkaistaan lasta."



HUSissa on reagoitu huolestuttavaan kehitykseen ja perustettu erityinen lasten oikeuspsykiatrinen osaamiskeskus. Keskus helpottaa poliisin ja oikeuslaitoksen kuormaa, kun sairaalan puolelta ei tehdä niin paljon turhia tutkintapyyntöjä. Tämä myös parantaa kansalaisten oikeusturvaa. Muualla vastaavaa asiantuntemusta ei ole yhtä paljon. Etenkin Pirkanmaalla tämä näkyy suurena määränä tutkintapyyntöjä.



Ruotsissa pedofilia- ja insestikohun kärki taittui 1990-luvulla, jolloin perusteettomia tuomioita alettiin kumota. Yhdysvalloissa kehitys kääntyi jo aiemmin. Suomi tulee jälkijunassa. Korkein oikeus antoi viime joulukuussa ainutlaatuisen tuomion, jossa hovioikeuden langettama insestituomio syynättiin harvinaisen tarkasti läpi ja havaittiin perusteettomaksi. Vuosia kestäneen oikeuskäsittelyn päätteeksi isä vapautettiin syytteistä.



Oudoimmat todisteet insestin tapahtumisesta

1.Lapsi puhuu rumia.

2.Lapsi kastelee sänkynsä.

3.Lapsi ei pidä valkokastikkeesta.

4.Lapsi on huostaanoton jälkeen ahdistunut.

5.Lapsen isä on shakinpelaaja.

Lähde: Anu Suomela: Psykologinen todistelu seksirikoksissa.

Missä ap:n omat ajatukset?

Aikamoisia juttuja, pistää vähän miettimään millaista porukkaa lastensuojelussa on. Millaista mielivaltaa Suomessa harrastetaan lastensuojelun varjolla, todellisia susia lampaiden vaatteissa.

ei ymmärrä, et mitä pidempi viesti sitä todennäköisemmin _kukaan_ ei lue sitä. Mut tuo on varmaan vaan yksi oire monista et ei ymmärrä muiden ihmisten tunteita, minkä takia lapsetkin huostaanotetaan niiltä...

Lastensuojelun ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia



Esimerkki ”H.K. v. Finland”



"Tapaus alkoi sosiaaliviranomaisissa syksyllä 1994 ja tuli isän tietoon tammikuussa 1995. Asia tuli EIT:ssa vireille 1997 ja lopullinen päätös tuli EIT:ltä syyskuussa 2006.



Viisivuotias tyttö otettiin huostaan yksinhuoltajaisältään insestiepäilyn perusteella. Lastenpsykiatri oli haastatellut tyttöä vuonna 1995 käyttäen johdattelevaa, ennakko-olettamasta lähtevää menetelmää. Lapsi ei tuolloin tuonut esiin mitään insestiin viittaavaa, mutta lastenpsykiatri todisti oikeusistuimissa, että päivähoitajan sosiaalityöntekijöille kertoma masturbointi on merkki seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Haastattelut oli kuitenkin äänitetty, joten niistä oli mahdollista tehdä analyysi rikoskäsittelyä varten.



Lasta tarkkailtiin ja tutkittiin, mutta yhdessäkään lausunnossa ei arvioida sitä, miten tytön käyttäytymiseen oli vaikuttanut se, että hänet oli erotettu isästään ja siirretty useita kertoja sijaisperheestä toiseen. Lapsella oli isästä erottamisen jälkeen lastenkodissa monenlaisia oireita. Lastenpsykiatri tulkitsi niiden johtuvan siitä, että isä oli kaapannut lapsensa ja piilotellut häntä viranomaisilta liki vuoden. Psykiatrin käsityksen mukaan kaappauksen uhrit kärsivät posttraumaattisesta stressistä. Tyttö itse ei ollut kokenut minkäänlaista kaappausta vaan vietti nuo kuukaudet isoäitinsä kanssa ilman stressitekijöitä.



Rikostuomioistuimet eivät löytäneet näyttöä rikoksesta. Meni kuitenkin 8 vuotta, ennen kuin lastensuojelu palautti tytön 13-vuotiaana isälleen. EIT antoi tuomionsa siitä, ettei viranomainen ollut tehnyt valituskelpoista päätöstä siirtäessään tytön pois isältään, sekä siitä, ettei tapaamisrajoituksista annettu valituskelpoisia päätöksiä. Hyväksikäyttöön huostaanoton perusteena EIT ei ottanut kantaa vaan katsoi näiden toimien kuuluvan kansallisen viranomaisen harkintavaltaan.



Haastattelin tytön, kun hän oli 11-vuotias. Hän sanoi minulle pontevasti, ettei halua olla mikään lastenkotilapsi jonka on pakko käydä terapiassa, vaan hän haluaa asua kotonaan, eikä hänen päässään ole mitään vikaa. Valtiovallan puolelta kuitenkin väitettiin EIT:lle, että toimet perustuivat lapsen näkökulmaan. Kohtuudella voidaan sanoa, että tytölle oli lastensuojelun toimin luotu terapian tarpeessa olevan lastenkotilapsen identiteetti, jota hän inhosi. "

lastensuojelun ja -psykiatrian ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia



Esimerkki 5. ”R. v. Finland”



"Tapaus alkoi sosiaaliviranomaisissa vuonna 1992. Se vietiin EIT:een vuonna 1996 ja päättyi EIT:n tuomioon toukokuussa 2005.



Viisivuotias poika otettiin huostaan isältään tämän ”kasvatuskyvyttömyyden” vuoksi ja sijoitettiin lastenkodin kautta sijaisperheeseen. Lastenkodissa epäiltiin insestiä, kun poika oli ikävissään hiplannut pippeliään. Tästä oli rangaistu laittamalla siihen pyykkipoika. Poikaa oli kuritettu kiroilusta pesemällä suu saippualla. Isä ei lastenkodissa saanut pitää poikaa sylissä insestiepäilyn takia. Valvomattomia tapaamisia ei sallittu.



Isä vaati jatkuvasti lasta palautettavaksi, mutta lastensuojelu vetosi lastenpsykiatrin toistuviin lausuntoihin, joiden mukaan isä ei ollut riittävän kyvykäs kasvattaja. Lastenpsykiatri kirjoitteli lausuntoja isää edes tapaamatta. Sosiaalityöntekijät kirjasivat, että poikaa ei tulla koskaan kotiuttamaan eikä insestiäkään ole suljettu pois.



Isän ja pojan tapaamisia rajoitettiin laittomasti kolmen vuo den ajan. Asiamies sai rajoittamisesta valituskelpoisen päätöksen vasta kun vetosi istuvaan oikeusministeriin, jonka kautta Eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto otti yhteyttä kunnan sosiaalijohtajaan. Tämän seurauksena tapaamiset vähennettiin puoleen. Valtiovallan puolelta esitettiin EIT:lle, ettei rajoituksia tule ottaa käsittelyyn, koska asia hoitui kiitettävästi kansallisella tasolla oikeusasiamiehen interventiolla.



Lasta itseään ei koko prosessin aikana haastateltu, vaan häntä ”tarkkailtiin”. Hänen oireilunsa syitä ei koskaan arvioitu ottamalla huomioon viranomaisen interventioiden vaikutusta. Murrosiässä poika oireili voimakkaasti ja joutui useita kertoja mielisairaalaan, josta hänet siirrettiin 18-vuotiaana nuorisokotiin. Hän ei palannut sen koommin sijaisperheeseen tai isälleen. Tietenkään ei voida tietää, miten pojan elämä olisi mennyt, jos hän olisi saanut asua isänsä kanssa. Se ei olisi kuitenkaan missään nimessä voinut mennä tätä huonommin, vaikka hänet oli otettu valtiovallan hyvään huomaan.



EIT katsoi, että viranomainen oli loukannut ihmisoikeussopimusta päättäessään, ettei lasta pyritä kotiuttamaan. Tuomio tuli myös tapaamisten laittomasta rajoittamisesta. Isä ei hyväksynyt sitä, että valtio velvoitetaan maksamaan hänelle kompensaatiota perhe-elämän menettämisestä, vaan totesi sellaisen vain muistuttavan häntä vääryyksistä, joiden kohteeksi hän oli joutunut. "

Siis huumeiden käyttöä, Tuodaan kotiin jotain ihme huumehörhöpanoja ja lapsi kotona (monta tuntia saattaa olla myös yksin iltasin kun laitetaan nukkumaan kun vanhemmat lähtee baariin)

Kuulema näitä vauvoja ja lapsia viedään kavereille kylään missä porukka käyttää huumeita kun käydään itse hakemassa samalla vähän ''iltaleppoa'' :(



e ymmärrä miksei sossu tee mitään vaikka näistä tehdään ilmotuksia melkein viikottain siis näistä mun parista tuttavasta...ei kukaan lapsi ansaitse sellaista elämää :(

MOT ohjelman Lääkärit tuomarina ohjelman jälkikeskustelu sta pari Anu Suomelan kommenttia.



Kommentti 1.

En jaksa kuitenkaan uskoa, että kentällä työtä tehneet vanhat koirat oppisivat istumaan. Muutos tulee sitä kautta, että henkilöt siirtyvät eläkkeelle tai toisiin tehtäviin ja tilalle tulee uusia ihmisiä, joilla ei ole syyllisyyden ennakko olettamaa. 1900- luvun lopun ja 2000 luvun alun seksuaaliset noitavainot tulevat olemaan oikeuslaitoksen ja käyttäytymistieteiden historiassa todellinen kummajainen".

(Ei näytä noitavainot vieläkään päättyneen päinvastoin).



Kommentti 2.

"Oikeus nimenomaan perustaa päätöksensä "asiantuntijan" lausuntoon, eli siihen mitä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö virallisesti lausuu. Eihän oikeusistuimella itsellään voi tämän erityisalueen asiantuntemusta olla. Kun asiasta oikeudelle lausuvat "asiantuntijat" eivät hallitse tieteellistä tutkimusmenetelmää ja tieteellisen päättelyn sääntöjä päädytään sellaiseen menettelyyn, joita ohjelman kahdessa esimerkissä tuli julki.



Hyväksikäyttöä tutkitaan meillä edelleen suurimmissa keskussairaaloissa terapiatyöhön luoduilla metodeilla joilla ei voida selvittää aineellista totuutta ja joilla ei pitäisi olla mitään näyttöarvoa rikostutkinnassa.

Muuan tapauksessa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen asiantuntija todisti insestin tapahtuneen sillä perusteella, että syytetty oli shakin pelaajien huippua. Näin ollen hän osasi kuulemma näytellä syytöntä ja ennakoida pelinsiirrot.



Tuomioistuimet luottavat tälläisiin tutkimusmetodeihin ja "asiantuntijalausuntoihin", koska eivät tietojen ja taitojen puutteen vuoksi osaa panna niiden tieteellistä pätevyyttä kyseenalaisiksi.

On ilmeistä, että "tutkijalla" on ennakko olettama, jota hän lähtee varmentamaan esitietojen perusteella.

Aineistoa sen suhteen, että hyväksikäyttöä ei olisi tapahtunut ei oteta huomioon ja lapsia johdatellaan erittäin räikeällä tavalla.



Uusissa Stakesin ohjeissa opastetaan oikeuspsykologiseen haastatteluun. Tämän taidon omaksuminen vie kuitenkin vielä vuosia.



Moni lapsi voidaan vielä traumatisoida erottamalla hänet vanhemmistaan ja oikeusvaltion periaatteita loukata tuomitsemalla syytön ihminen, tai väärä tekijä vankilaan".



Näyttäisi siltä, että uusi lastensuojelulaki ja sen toteuttaminen käytännön tasolla tuottaa ongelmia, Johtuneeko siitä, että "vanhat koirat" eivät halua muuttaa käytäntöjään ja tapojaan, vaan pitävät sitkeästi kiinni "oikeuksistaan", vai onko heidät "ohjelmoitu".

Kummastuttaa hyvinkoulutettujen ihmisten hinku päästä jäseniksi lastensuojelun osaamiseltaan ja etiikaltaan ala-arvoisiin raateihin ja moniammatillisiin ryhmiin, jotka käytännössä ovat vain köyhien perheiden lynkkaus- ja teloituskomppanioita.



Uskomatonta on, että kutsut näihin komppanioihin koetaan vieläpä kunnianosoituksiksi.



Ilmeisesti on niin, että mitä pienempi kyky, sitä suurempi hinku päästä vallankäyttäjäksi johonkin jengiin, jossa ei tarvitse kantaa kelvottomista päätöksistään henkilökohtaista vastuuta.

hassua, et kopiointia harrastavat ei ymmärrä, et mitä pidempi viesti sitä todennäköisemmin _kukaan_ ei lue sitä. Mut tuo on varmaan vaan yksi oire monista et ei ymmärrä muiden ihmisten tunteita, minkä takia lapsetkin huostaanotetaan niiltä...

Lastensuojelun ja -psykiatrian ammattitaito- ja oikeusturvaongelmia



Esimerkki 7.



"Tapaus alkoi elokuussa 2003, eikä kaikkiin kanteluihin ole vielä saatu ratkaisua lokakuussa 2006.



Elokuussa 2003 uusmaalaisessa pikkukunnassa asuvan perheen oveen koputti kaksi sosiaalityöntekijää. He ilmoittivat äidille, että perheen 3-vuotias tytär on otettu pakkohuostaan perhepäivähoitajan insesti-ilmoituksen perusteella ja siirretty asumaan tämän luo. Samalla tapaamiset kiellettiin ilman valituskelpoisia päätöksiä ensin lyhyiksi, sitten pidemmiksi ajoiksi. Isä sai ensimmäisen kerran tavata tytärtään sairaalan tutkimusosastolla noin neljä kuu kautta huostaanotosta.



Perhepäivähoitaja, joka oli aikaisemminkin tehnyt insesti-ilmoituksia hoidossaan olleista lapsista, kertoi tytön olevan itkuinen ja masturboivan. Hän väitti tytön sanoneen, että hänet sidotaan kiinni ja hänestä otetaan valokuvia. Päivähoitajan mukaan tyttö myös pelkää kameroita eikä halua mennä kotiin. Vanhemmat tai isovanhemmat eivät olleet huomanneet tytön mas turboivan tai itkeskelevän kotona ja luonnehtivat häntä poikkeuksellisen reippaaksi lapseksi. Joudutaan kysymään, mikä päivähoidossa mahtoi aiheuttaa väitetyn käyttäytymisen.



Poliisi tutki asian ja oli sairaalan tekemien tutkimusten ja lausuntojen perusteella sitä miel tä, että sekä isä että äiti olivat syyllistyneet rikokseen. Tosin sen koommin sairaala kuin poliisikaan eivät osanneet yksilöidä, millaisesta hyväksikäytöstä oli ollut kyse. Sairaalan haas tatteluissa tytöltä kysyttiin valokuvaamisesta ja narulla sitomisesta sekä siitä, oliko paikalla muita kuin isä ja äiti. Ehkä siis oletettiin, että kyseessä olisi lapsipornoa tuottava pedofiilijoukko.



Asiaa tutkinut ja lasta haastatellut sairaala oli muodollisesti käyttänyt apunaan Stakesin ohjeita. Lapsen haastattelunauhoitukset kuitenkin paljastivat, ettei ohjeistusta ollut lainkaan ymmärretty vaan käytössä olivat ennakko-olettamasta johtuvat johdattelevat ja painostavat metodit, joilla haluttiin varmentaa päivähoitajan kertomat asiat.

Tytön haastattelussa oli mukana psykologin lisäksi lastenpsykiatri. Hän oli varustautunut narulla, jolla psykologi yritti saada tyttöä näyttämään psykologin jaloista, mistä kohdasta häntä itseään oli sidottu. Tutkimusvälineinä käytettiin lisäksi nukkekotia, jolla tytön olisi tullut ”leik kiä, että tämä on isä, tämä äiti ja tämä sinä itse”. Lasta pommitettiin jatkuvasti kysymyksillä ”kuka on satuttanut?”, ”mihin sattui?”, ”mihin teki kipeää?”, joihin hän ei osannut vastata mitään. Lausunnossa viitattiin myös siihen, että lapsi ei halunnut kotiin. Kyseinen väite on psykologin ennakko-olettamasta johtuva väärintulkinta siitä, mitä lapsi itse haastattelussa sanoo.



Sairaalan lausunnossa esitettiin joukko vaihtoehtoisia hypoteeseja muttei yksilöintiä siitä, mitkä seikat tukisivat tai sulkisivat pois muut kuin hyväksikäyttöä tukevat hypoteesit. Hyväksikäytön varmentumista osoitti tytön käyttäytyminen. Haastattelujen lisäksi tehtiin niin sanottu MIM-vuorovaikutusarvio (Marschac Interaction Method) siitä, miten vanhemmat toimivat testitilanteessa lapsensa kanssa. MIM ei ole tieteellisesti testattu tutkimusmenetelmä, ja sillä pyritään arvioimaan, missä vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuudelleen. Testissä vanhempi ja lapsi esimerkiksi syöttävät toisilleen rusinoita ja vaihtavat hassuja hattuja.



Arvio tehtiin lapsen olleen erotettuna vanhemmistaan neljä kuukautta. Vanhemmat olivat tilanteesta erittäin stressaantuneita, kun käynnissä oli heihin kohdistuva rikostutkinta lapsen seksuaalisesta pahoinpitelystä. Vanhempien ja lapsen vuorovaikutustilanteita seurannut psykologi kiinnitti huomiota siihen, että äiti oli vähäpuheinen ja isän ja lapsen välisessä tilanteessa oli jännittynyt tunnelma. Lausunnossa huomautetaan myös, että äidin ja lapsen väliltä puuttui läheinen kontakti. Ohjeissa kuitenkin määrätään, että vanhempi ja lapsi istuvat omilla tuoleillaan. Sairaalan lausunnossa tuettiin näillä subjektiivisilla tulkinnoilla käsitystä siitä, että hyväksikäyttö oli tapahtunut. Tutkinnan jälkeen lapselle tehtiin testejä, joissa todettiin hänen kärsivän traumasta. Hänelle suositeltiin pitkäaikaista terapiaa. Viranomaisen intervention vaikutusta vanhempien tai lapsen käyttäytymiseen ei arvioitu.



Asia eteni syyttäjälle, joka pitkän kädenväännön jälkeen teki syyttämättäjättämispäätöksen päivää ennen kuin asia tuli hallinto-oikeuden käsittelyyn. Hallinto-oikeus poikkeuksellisesti määräsi lapsen välittömästi kotiutettavaksi. Ratkaisu saattoi johtua siitä, että asiantuntijajäsenenä oli uutta tutkimusohjeistusta laatineen työryhmän puheenjohtaja.



TEO antoi lasta johdattelevasti haastatelleelle nuorelle psykologille huomautuksen vastaisuuden varalle. Myös haastatteluissa mukana ollut psykiatri sai vaisun huomautuksen, vaikka häntä oli jo aikaisemminkin huomautettu vastaavasta menettelystä. "

Vaikka onkin kopioitua tekstiä niin asiaa siinä on sitäkin enemmän.

Lastensuojelun ala-arvoiset tutkinta- ja tuomioistuinkäytännöt



"Lasten seksuaalisen hyväksikäytön oikeuspsykologiseen perinteeseen perustuvia uusia ohjeita ei ole ymmärretty eikä noudatettu kaikissa tutkimusyksiköissä. Vaikka lasten haastattelut on keskitetty keskussairaaloihin, haastattelut tehdään aikaisemmilla hoitotyön metodeilla, tosin niin, että peili-ikkunan takana on poliisi. Poliisia tai syyttäjiä – tai myöskään tuomioistuimien jäseniä – ei ole riittävästi koulutettu lapsen oikeuspsykologisen haastattelun menetelmiin. Räikeinkin johdattelu ja lapsen painostaminen sallitaan.



Ainoa näkyvä muutos on se, että lausunnoissa esitetyn tutkimuksen lopputuloksen päälle on ”liimattu” Stakesin ohjeissa oleva muodollinen kaava hypoteesien testaamisesta. Tätä perusperiaatetta ei ole kuitenkaan vielä sisäistetty eikä erilaisia hypoteeseja tukevia tai poissulkevia seikkoja ole osattu kirjata, koska teoreettinen lähtökohta on jäänyt ymmärtämättä. Ennakko-olettama siitä, että hyväksikäyttö on tapahtunut, näyttää edelleen olevan haastatteluja määrittävä lähtökohta. Haastattelijoiden kompastuskivenä on se, että jos heillä on syytöksen esittäneen henkilön antamat tiedot, he eivät kykene irtaantumaan tästä viitekehyksestä ja neutraalisti pohtimaan, mistä syytökset ovat lähteneet liikkeelle. Keskeisin ongelma näyttää edelleen olevan se, että haastattelijat eivät joko itse katso nauhoituksiaan tai heillä ei ole minkäänlaista käsitystä neutraalin ja johdattelevan haastattelun eroista.



Kun anatomiset nuket julistettiin pannaan, on tilalle otettu tavallisia nukkeja, joiden hameiden alle ja pöksyihin lapsi laitetaan kurkistelemaan ja kertomaan, mitä hän näkee. Käytössä ovat myös nukketalot, joilla ”leikitään että…”. Eräässä tutkimusyksikössä on pienille lapsille tarkoitettuja yhden palan pelejä, jotka ovat käsiä. Niillä päästään helposti johdattelemaan lapsi koskettelemiseen ja kysymykseen ”mihin isi kosketti?”. Perheiden vuorovaikutusta tutkitaan lasipurkkitesteillä, joissa peiliseinän takana olevat tarkkailijat tulkitsevat lapsen käyttäytymistä vanhemman seurassa. Tulkinnat naamioidaan muodollisilla hypoteeseilla tieteen viittaan ja tarjoillaan oikeudelle kliinisen asiantuntijan analysoimana totuutena.



Lapsen haastattelua ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä ei saa ohjata ennakko-olettama siitä, mitä on tapahtunut. Tästä on tehty vakuuttavaa tieteellistä tutkimusta ja konkreettisin esimerkein on osoitettu kliinikoiden tyypilliset virheet. On yllättävää havaita, että sen koommin kliinikot itse kuin oikeusistuimetkaan eivät ole perehtyneet näihin tutkimuksiin, vaan haastattelijat tekevät edelleen samat johdatteluvirheet, joihin syyllistyttiin jo 1980-luvun alussa McMartinissa ja lukuisissa muissa skandaaleissa. Näin oikeustapauksen keskeisin todistelumateriaali eli lapsen omat havainnot jäävät selvittämättä. Se ei kuitenkaan näytä estävän tuomitsemista. "