Jos voisit nyt lähteä parisuhteestasi, lähtisitkö?
Tässä kun olen itse juuri sinkkuuntunut ja katsellut/kuunnellut lähipiirin parisuhteita. Niin tuntuu että moni on ikäänkuin luovuttanut. Että ollaan siinä suhteessa vain kun ei uskalleta lähteä. Vaikka toinen ärsyttäisi kuinka paljon, tai ongelmia jotka eivät ole korjaantunet vuosienkaan jälkeen. Monet myös estävät toista osapuolta parisuhteissa elämästä ja toteuttamasta unelmiana. Mun mielestä se ei ole rakkautta.
Oletko itse "elämäsi suhteessa"? Sinkkuuntuisitko, jos voisit tehdä sen nyt ilman että se sattuisi henkisesti?
Kommentit (46)
kyllä varmaan.Meillä on nyt lapset. Ei mitenkään kamalan huonosti mene, mutta tuntuu ettei meillä ole mitään yhteistä enää.. muuta kuin ne lapset.
En. Olen todella tyytyväinen ja onnellinen nykyisen kanssa
En oikein ymmärrä miksi en voisi lähteä eli voisin mutta en tällä hetkellä halua eikä siihen ole mitään syytä.
Meidän parisuhde perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, ei mihinkään lupaukseen olla ikuisesti yhdessä, pelkoon olla yksin tai muuhunkaan keinotekoiseen vaan vain ja ainoastaan siihen, että näin haluamme olla.
Eli ei, en lähtisi, koska jos haluaisin lähteä, olisin jo lähtenyt.
Tottakai jokainen on vapaa lähtemään parisuhteestaan, mutta kuitenkin kuuntelen jostain syystä monienkin ihmisten rutinoita vuodesta toiseen parisuhteistaan. He eivät uskalla erota. Toisaalta hienoa että jaksaa yrittää, mutta joku raja sillä scheissen määrälläkin on. Ihminen on turvallisuushakuinen, ja vaikka tietäisi sisimmissään ettei parisuhde toimi pidemmän päälle, moni ei silti uskalla lähteä.
-ap
Lähtisin, jos tuo mies pärjäisi omillaan. Mutta se on liian riippuvainen minusta, henkisesti ja muutenkin. Olen tehnyt lähtöä jo kolmisen vuotta, mutta sääli saa minut vielä jäämään. En tiedä alistunko osaani vai saanko joskus tehtyä sen riuhtaisun. Pitäisi keksiä, miten tuo mies sitten pärjäisi. Onhan minulla tunteita, mutta ei oikeanlaisia. Lähinnä sääliä, lojaalisuutta ja myötätuntoa.
Jotkut nyt valittaa lämpimikseen,ja ulkopuoliselle ei kerrota hyviä asioita ollenkaan, huonoja vielä liiotellaan.
Siksi ne ei eroa kun ei oikeesti halua.
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin, jos tuo mies pärjäisi omillaan. Mutta se on liian riippuvainen minusta, henkisesti ja muutenkin. Olen tehnyt lähtöä jo kolmisen vuotta, mutta sääli saa minut vielä jäämään. En tiedä alistunko osaani vai saanko joskus tehtyä sen riuhtaisun. Pitäisi keksiä, miten tuo mies sitten pärjäisi. Onhan minulla tunteita, mutta ei oikeanlaisia. Lähinnä sääliä, lojaalisuutta ja myötätuntoa.
Entäs sinä ja sinun tarpeet? Kuka niistä pitää huolen, jos et sinä itse? Ei ole itsekkyyttä ajatella omaa jaksamista ja onnellisuutta,vaan fiksuutta.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Tottakai jokainen on vapaa lähtemään parisuhteestaan, mutta kuitenkin kuuntelen jostain syystä monienkin ihmisten rutinoita vuodesta toiseen parisuhteistaan. He eivät uskalla erota. Toisaalta hienoa että jaksaa yrittää, mutta joku raja sillä scheissen määrälläkin on. Ihminen on turvallisuushakuinen, ja vaikka tietäisi sisimmissään ettei parisuhde toimi pidemmän päälle, moni ei silti uskalla lähteä.
-ap
Kysymys ehkä olisi kannattanut kohdistaa heille jotka rutisevat ulkopuolisille kamalasta parisuhteestaan. Vaikka heitäkin on läheskään kaikki parisuhteet eivät sellaisia ole.
Itse en rutise parisuhteestani hyvässä tai pahassa ulkopuolisille. Joskus valitan puolisolle siitä että parempi olisi varmaan elää yksin kuin hänen kanssaan. Enemmän se on sitä että puran niitä asioita jotka ovat parisuhteessani negatiivisia asioita. Todellisuudessa positiivisia asioita on enemmän ja myös puoliso sen tietää. Parisuhdettani haluan jatkaa vaikka silloin tällöin riidelläänkin.
En lähtisi...vapaaehtoisuuteen perustuu tämä suhde ja yhdessä on hyvä ja kiva olla.
Raha ja asunto asiat ja perintö lusikat pidetään erillään. Kumpikin on vapaa tekemään mitä haluaa, eikä tarvitse 'kaapinpaikasta' neuvotella. Yhdessä ollaan koska kumpikin niin haluaa ...näin hienosti mennyt jo 10 vuotta.
Lähtisin, mutten halua laittaa lasten maailmaa palasiksi. Parisuhteesta ei ole enää jälkeäkään, ollaan kuin toisiinsa tympääntyneet serkukset. Kun vaan tietäisi, että elämä olisi parempaa eron jälkeen, meille kaikille.
Lähtisin..nyt koti,lapsi ja "mitä muutkin ajattelis" pelko pitää mut paikallaan...Ollaan vaan äiti ja isä, kämppikset ja arjen pyörittäjät..kaikki sujuu,mut parisuhdetta ei ole..
Jos lähtisin niin lapsen ois parempi asua isällään ettei joutuisi mun vuorotyön takia oleen jatkuvasti hoidossa..joten tästä syystä jaan arkea..
Vierailija kirjoitti:
Lähtisin..nyt koti,lapsi ja "mitä muutkin ajattelis" pelko pitää mut paikallaan...Ollaan vaan äiti ja isä, kämppikset ja arjen pyörittäjät..kaikki sujuu,mut parisuhdetta ei ole..
Jos lähtisin niin lapsen ois parempi asua isällään ettei joutuisi mun vuorotyön takia oleen jatkuvasti hoidossa..joten tästä syystä jaan arkea..
Auts. Ton lapsiasian jotenkin ymmärrän, jos ette riitele ja ilmapiiri ole tulehtunut (niinkuin viestistäsi ymmärrän). Mutta "mitä muutkin ajattelevat".. oletko miettinyt, että teit elämässäsi mitä tahansa, niin aina joku pahoittaa mielensä?
Jos ei tarvitsisi miettiä asiaa lasten kannalta, lähtisin heti. Ollaan v-mallinen perhe, jossa molemmilla vanhemmilla on yhteys lapsiin, mutta ei parisuhdetta. Se on toi "kumppani", joka ei terapioihin eikä lääkäriin lähde, eikä puhu, tällä hetkellä sentään käyttäytyy siivosti, koska sitä vaadin.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai jokainen on vapaa lähtemään parisuhteestaan, mutta kuitenkin kuuntelen jostain syystä monienkin ihmisten rutinoita vuodesta toiseen parisuhteistaan. He eivät uskalla erota. Toisaalta hienoa että jaksaa yrittää, mutta joku raja sillä scheissen määrälläkin on. Ihminen on turvallisuushakuinen, ja vaikka tietäisi sisimmissään ettei parisuhde toimi pidemmän päälle, moni ei silti uskalla lähteä.
-ap
Ihmisen elämä nyt vaan on sellaista. Jossitella voi vaikka kuinka. Ratkaisut ja valinnat tekee kipeetä. Kysymyksesi on hassu. Jos ihminen on turvallisuushakuinen, hän valitsee pysyvyyden. Se on hänen valintansa.
Yhtä hyvin voisi jossitella ammatista. Jos voisit, vaihtaisitko nyt ammattia? Juu vaihtaisin, mutta minä en nyt uskalla, osaa tai kykene. Jos voisit, vaihtaisitko elämäsi suuntaa. Juu vaihtaisin, mutta en osaa, uskalla, kykene.
Mikä siis lopulta määrää elämäsi suunnan. Sinä. Ja sinä määräät sen omilla valinnoilla. Jossittelu on turhaa, koska juuri silloin sinä et kyennyt tekemään toisin
Lähtisin. Lasten takia tässä vielä kituuttelen.
En sinkkuuntuisi, olen vapaa lähtemään koska haluan, olen vapaasta tahdostani suhteessa.