Lopetin e-pillerit 6kk sitten
Viimeinen tyhjennysvuoto tuli marraskuun alussa ja ensimmäiset luomumenkat helmikuun alussa. Sen jälkeen kierto on ollut tasainen. Hiukset rasvoittuvat ensin vähän nopeammin mutta se tasaantui. Iho ei ole niin kuiva. Kuukautiskivut jäivät kokonaan pois vaikka kärsin niistä ennen pillereitä ja niiden aikana. Paino pysyi samana, mutta en kerää nestettä samaan tapaan kuin pillereiden aikana eli turvotus on vähäisempää.
Olen iloisempi.
Kommentit (7)
Mulla oli vähän samanlaisia kokemuksia pillerien lopetuksen jälkeen. Mulla tosin alkoivat menkat heti eikä taukoa ollut.
Eli aluksi hiuspohjassa oli muutoksia. Mun päänahka kutisi, mutta myös rasvoittui enemmän. Minulla myös katosivat kuukautiskivut. Kipuja oli ennen pillereiden aloittamista ja kivut oli se suurin syy aloittaa pillerit. Pillereiden kanssakin kipuja oli, mutta ne eivät olleet niin kovia. Yllätys oli siis suuri kun lopettamisen jälkeen kivut katosivat. Haluan kuitenkin varoittaa sinua, että minulla kivut alkoivat tulla pikkuhiljaa takaisin puolen vuoden kuluttua pillereiden lopetuksesta. Kivut eivät ole kuitenkaan nousseet niin pahoiksi kun teininä.
Kiva, että sinulle sopi. Itse olen 11 vuotta sitten pillerit aloitettuani (silloinkin menkkojen, en ehkäisyn takia) kerran pitänyt vajaan vuoden tauon kun en haluaisi jatkuvasti hormoneja naamaani vetää. Menkat olivat yhtä kivuliaat, runsaat ja epäsäännölliset kuin teini-ikäisenäkin pillereiden aloituksen taustalla. Kipulääkkeet eivät auttaneet, mielialan vaihtelut olivat hirveitä ja paino nousi melkein 5 kiloa. Aloitin pillerit uudestaan ja puoli vuotta myöhemmin elämä kuukautisten kanssa oli jälleen siedettävää. Toisilla näinkin päin..
Vauva yrityksen alla vai muuten vaan ap?
Vierailija kirjoitti:
Entäs miehesi? Tykkää käyttää joka kerta kondomia ilman mutinoita? Mites vuoden päästä?
Juu. Lidlin sensitive-kondomit tuntuu kuulemma melkein siltä kuin paljaalla vetelisi. Vuoden päästä jätetään kaikki ehkäisy pois. Kiva kun olet hänestä huolissaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlaisia kokemuksia pillerien lopetuksen jälkeen. Mulla tosin alkoivat menkat heti eikä taukoa ollut.
Eli aluksi hiuspohjassa oli muutoksia. Mun päänahka kutisi, mutta myös rasvoittui enemmän. Minulla myös katosivat kuukautiskivut. Kipuja oli ennen pillereiden aloittamista ja kivut oli se suurin syy aloittaa pillerit. Pillereiden kanssakin kipuja oli, mutta ne eivät olleet niin kovia. Yllätys oli siis suuri kun lopettamisen jälkeen kivut katosivat. Haluan kuitenkin varoittaa sinua, että minulla kivut alkoivat tulla pikkuhiljaa takaisin puolen vuoden kuluttua pillereiden lopetuksesta. Kivut eivät ole kuitenkaan nousseet niin pahoiksi kun teininä.
Joo, ei voi tietää tuleeko ne takaisin mutta nautin nyt tästä kivuttomasta ajasta niin kauan kuin se kestää! :D
Vierailija kirjoitti:
Vauva yrityksen alla vai muuten vaan ap?
Ihan vaan tuli sellainen olo että en halua syödä koko ajan hormoneita vaikka pillereiden kanssa ei mitään suurempaa ongelmaa ikinä ollutkaan.
Entäs miehesi? Tykkää käyttää joka kerta kondomia ilman mutinoita? Mites vuoden päästä?