Lue keskustelun säännöt.
Oletko yksin maailmassa? Ilman puolisoa, lapsia, vanhempia, läheisiä sukulaisia?
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen. Mitäs tässä? Elän melko rauhallista elämää. Välillä sitä miettii enemmän, välillä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen. Olen keski-ikäinen nainen. Erosin puolisen vuotta sitten toimimattomasta suhteesta. Läheisiä sukulaisia ei ole. Vanhemmat ovat kuolleet, eikä minulla ole lapsia. Työkaverit ovat usein ainoita ihmiskontakteja viikkojen ajan.
Olen muuttanut työn perässä, joten läheisimmät ystävät ovat muutaman sadan kilometrin päässä. Puhelin ja fb ovat aika paljon käytössä. Olen aika puhelias ja hauska, mutta sismmässäni aika yksinäinen.
Hassua, mutta yksinäisyyteen tottuu niin, että seura saattaa tuntua jotenkin raskaalta. Olen piakkoin lähdössä kaveriporukassa ulkomaanmatkalle, johon menin lupautumaan hetken impulsissa. Kyseessä unelmieni kohde, mutta ajatus matkasta vähän väsyttää. Ei "hotsittaisi". Sama ilmiö, jos johonkin kutsutaan tai joku sattuu tulemaan kylään. Yleensä jälkikäteen olen oikein tyytyväinen, kun seura on ollut mukavaa, mutta ennakkoon ei nappaa.
Toivoisin, että minulla olisi joku perheenjäsen. Olen miettinyt koiran hankkimista, mutta se ei ole työaikojeni johdosta koiralle hyväksi. Näillä mennään.
Kuulostat kuitenkin selviytyjältä. Toivotan hyvää ulkomaanmatkaa ja mahdollisimman vähän huonoja ennakko-oletuksia! :) -ap
Vierailija kirjoitti:
Olen piakkoin lähdössä kaveriporukassa ulkomaanmatkalle,
Totta, aivan yksin olet tässä maailmassa.
Mulla on kyllä ystäviä, vaikka perhettä ja lähisukua ei olekaan.
Minä olen. Olen keski-ikäinen nainen. Erosin puolisen vuotta sitten toimimattomasta suhteesta. Läheisiä sukulaisia ei ole. Vanhemmat ovat kuolleet, eikä minulla ole lapsia. Työkaverit ovat usein ainoita ihmiskontakteja viikkojen ajan.
Olen muuttanut työn perässä, joten läheisimmät ystävät ovat muutaman sadan kilometrin päässä. Puhelin ja fb ovat aika paljon käytössä. Olen aika puhelias ja hauska, mutta sismmässäni aika yksinäinen.
Hassua, mutta yksinäisyyteen tottuu niin, että seura saattaa tuntua jotenkin raskaalta. Olen piakkoin lähdössä kaveriporukassa ulkomaanmatkalle, johon menin lupautumaan hetken impulsissa. Kyseessä unelmieni kohde, mutta ajatus matkasta vähän väsyttää. Ei "hotsittaisi". Sama ilmiö, jos johonkin kutsutaan tai joku sattuu tulemaan kylään. Yleensä jälkikäteen olen oikein tyytyväinen, kun seura on ollut mukavaa, mutta ennakkoon ei nappaa.
Toivoisin, että minulla olisi joku perheenjäsen. Olen miettinyt koiran hankkimista, mutta se ei ole työaikojeni johdosta koiralle hyväksi. Näillä mennään.