Seitsemänkymppiselle naiselle esikoispoika Intiassa
Seitsemänkymppisenä esikoislapsensa synnyttänyt intialaisnainen ei pidä itseään liian vanhana äidiksi. Daljinder Kaur synnytti viime kuussa pojan liki kaksi vuotta kestäneiden hedelmöityshoitojen jälkeen Haryanan osavaltiossa Pohjois-Intiassa.
Kaurin mukaan hän oli 79-vuotiaan miehensä kanssa jo lähes luopunut toivosta. Pariskuntaa oli myös pilkattu lapsettomuuden vuoksi maassa, jossa hedelmättömyyttä pidetään usein Jumalan rangaistuksena.
– Ihmiset ovat kyselleet, mitä lapsellemme tapahtuu sen jälkeen kun olemme kuolleet. Mutta luotan Jumalaan: hän näkee kaiken ja pitää huolen kaikesta, uskoi lapsen isä Mohinder Singh Gil.
Kyseessä ei ole ensimmäinen varttuneen väen perhetapahtuma Intiassa: 72-vuotias nainen synnytti kaksoset keinohedelmöityksellä Uttar Pradeshin osavaltiossa vuonna 2008.
TS–STT
Kommentit (13)
Uutisissa tiedotettiin jokunen viikko sitten, että ensimmäiset 150-vuotta täyttävät ovat jo syntyneet. Eihän tässä hätiä mitiä, sitä voi pyöräyttää pari mukulaa parikymppisenä ja muutaman bonuksena 70-vuotiaana! Kuolla voi sitten 150 vuoden paikkeilla.
Vierailija kirjoitti:

Kohta ne 150 vuotiaat alkavat pyöräyttelemään vauvoja.
Mitäköhän jumalaa tuossa muuten kiitettiin? Kristittyjä Intiassa on prosentuaalisesti vähän, muslimeja jotain reilut kymmenen prosenttia enemmistön ollessa hinduja.
Itsekäs narttu kuten kaikki penskoja väkisin mankuvat.
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän jumalaa tuossa muuten kiitettiin? Kristittyjä Intiassa on prosentuaalisesti vähän, muslimeja jotain reilut kymmenen prosenttia enemmistön ollessa hinduja.
Alkuperäinen uutinen mainitsee että nainen käytti sikhien termiä jumalalle, joten ovat varmaan sikhejä (joita on muuten Wikipedian mukaan 1.7% intialaisista).
No ehkä kolmevitosella "ällösedälläkin" on sentään jotain toivoa...
Ja täällä AV:lla huudetaan useissa ketjuissa jatkuvasti, kuinka 30-vuotias nainen alkaa jo olemaan siinä ja siinä, pystyykö enää saamaan lapsia.
Hienosti kasvatetut teinimmehän eivät yli 20-vuotiaita enää elinkelpoisiksi yksilöiksi noteeraakaan...
Sama malli Suomeen. Ensin käydään koulut, sitten ollaan töissä 15 tuntia päivässä, lomia ei ole. Lapset saa tehdä 80-vuotiaana tai sitten kun työuraa on takana 60 vuotta. Näin yhteiskuntakin hyötyisi.
Terveisin Juha Sipilä
http://www.ts.fi/static/content/pic_5_866742_k866747_1200.jpg