Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan perheeni menettämää elämää.
10.05.2016 |
Vuosia sitten erosimme ja perheemme hajosi.Vanhempina olimme kummatkin mieheni kanssa kovin rikki ja lapsemmekin alkoivat oireilemaan.Emme pystyneet pitämään elämäämme enää kasassa.
Lapsemme puhuvat usein niistä vuosista jotka olivat hyvin kultaisia sekä onnellisia.
Kaikki vain jotenkin särkyi ja huomaan että niin ovat vielä ihmisetkin hyvin säröillä.
Tiedän etten saa enää mennyttä takaisin,mutta tiedän myös etten voi kuitenkaan unohtaa sitä aikaa.
Muistot vain palautuvat aika ajoin mieleeni joissakin yhteyksissä.
Kommentit (9)
Meillä on sama tilanne ja harkitsemme eroa. Kuulostat kuitenkin siltä, kadut ratkaisuanne. Mitä tekisit nyt toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämän rikkoutumiseen tarvitsee vain tulla väsymys taikka masennus.Hurjasti jaksamista itsellesi kuin rakkaillesikin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama tilanne ja harkitsemme eroa. Kuulostat kuitenkin siltä, kadut ratkaisuanne. Mitä tekisit nyt toisin?
Varmastikkin keskittyisimme enemmän toisiimme sekä lapsiimme.Jättäisimme työn vähemmän arvoonsa ettemme eläisi perheemme jaksamisen kustannuksella.
Kyllä siinä erossa meni se unelma.
Ja eniten kirpaisi se, että tajusin ettei ole enää ketään, joka olisi kokenut kanssani samat asiat. Tai ymmärrätkö mitä tarkoitan, en seiso esikoisen rippijuhlissa sen ihmisen vierellä joka oli paikalla kun esikoinen syntyi. Jota voisin katsoa ja ilman sanoja voisimme jakaa sen "hyvin me on jaksettu tähän asti".
Luulin oikeasti, että pystymme selättämään ne arkemme vaikeudet. Että meidän tarina on se, jossa voitetaan alkoholismi.
No ei ollut. Mutta tätä en olisi halunnut - vaikkakaan en kadu eroa. Paljon hyvää siitä seurasi. Mutta se kaikki mitä meillä oli, mistä olimme selvinneet... Se särkyi. Lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eläisimme perheellemme emmekä itsellemme. Ap.
Ymmärrän hyvin. Me emme harkitse eroa, mutta joskus tuttavien erotessa pysähdyn minäkin miettimään, mitä kaikkea eron myötä menettäisimme. Tunne on kyllä musertava! En tällä hetkellä keksi mitään, joka saisi minut päätymään eroon.
Eikä liki 20 vuotinen suhteemme ole ollut helppo: masennusta, lievää alkoholismia, jopa pettämistä. Mutta toisessa vaakakupissa syvää kiintymystä, perheelle omistautumista, tasapainoista ja rakastavaa vanhemmuutta, pikkuhiljaa rakennettua vaurautta, kaiken kaikkiaan hyvää elämää.
Kaikki vastoinkäymiset on voitettavissa. Teen mieluummin niin, kuin vien lapsiltani tämän elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon voimia sinulle.Hurja tilanne!
Mutta oliko se aika oikeasti niin ihanaa vai kultaako aika muistot, ja haikailette jotakin mitä ei oikeasti koskaan ollutkaan? Ymmärrän kyllä tuon tunteen. Itse muutimme maalta kaupunkiin ja kyllä on pitkä ikävä "kotiin" mutta silloin yritän aina muistaa ne syyt joiden takia päätös tehtiin.