Mistä tällainen jo viisikymppinen nainen löytäisi ystäviä?

Minä olen samanikäinen, mutta olen aina ollut sinkku. Olen muuttanut elämäni aikana niin monta kertaa, että minulla ei ole edes kotiseutua eli en kirjaimellisesti ole mistään kotoisin. Samasta syystä kaveruussuhteita on aina ollut harvassa ja aina muuton tai muun ison muutoksen jälkeen ne ovat vain haihtuneet.

Olen töissä ulospäin suuntautunut ja luontevasti puikoissa, ja työminästäni pidetään kovasti. Muualla kuin töissä olen jotenkin kömpelö, puhun kai vääristä asioista tai väärällä tavalla, kun kavereita vai ei tartu kyytiin. Seurasin eräässä harrastusryhmässä ihmisten helppoa ja iloista tutustumista ja seuranpitoa vuosia, mutta olin aina ulkopuolinen. Koska olen sinkku ja lapseton ja lemmikitön ja kimppaharrastukseton, minulla ei ole mitään sanottavaa. Tunnen itseni ihmisten joukossa tosi typeräksi ja varmasti olenkin mölli, mutta koska en tiedä tämän typeryyden laatua, en osaa tehdä sille mitään. Kaikkien näiden vuosien jälkeen en edes tiedä, haluanko yrittää saada ystäviä. Pidän kyllä ihmisistä, mutta tilastojen valossa minun ei kannata yrittää olla heidän seurassaan. Huoh.

Vaikutat ihan hengenheimolaiselta. Myös minä olen töissä ulospäinsuuntautunut ja luontevasti puikoissa, niinkuin sinäkin. : ) T.ap.

Vierailija kirjoitti:

Seurasin eräässä harrastusryhmässä ihmisten helppoa ja iloista tutustumista ja seuranpitoa vuosia, mutta olin aina ulkopuolinen. Koska olen sinkku ja lapseton ja lemmikitön ja kimppaharrastukseton, minulla ei ole mitään sanottavaa. Tunnen itseni ihmisten joukossa tosi typeräksi ja varmasti olenkin mölli, mutta koska en tiedä tämän typeryyden laatua, en osaa tehdä sille mitään.

Voi, samaistun tähän niin kovasti. Tosin olen aika varma, että ainakin osittain "typeryyteni" laatu on sellaistakin, että tykkään aika paljon käyttää mielikuvitusta ja keskustella kuvitteellisista mielenkiintoisista asioista kuin "konkreettsisista". Olen huomannut, että useimmilla naisilla jutut pyörivät välittömän arjen, eli juuri perheen, lemmikkien yms. ympärillä, sen sijaan että he tykkäisivät pohdiskella tai hassutella mielikuvitusmaailmoissa. 

Olen itse "vasta" 28-vuotias, mutta olen ollut vailla ystäviä käytännössä koko elämäni. Joskus harvoin kun olen ääneen jollekin miettinyt, mistä kaltaiseni voisi koittaa saada ystäviä niin vastaukset ovat aina "harrastuksista, töistä tai opintojen parista! Mee vaikka jollekin jumppatunille!" - en ole toistaiseksi saanut opintojen parista yhtään uutta ihmissuhdetta ja vaikka urheilenkin paljon, ei minua ryhmäliikuntatunneille saa kirveelläkään. Tykkään juosta metsässä. 

Vaikeaa kuvitella että asia tästä jotenkin itsestään lutviutuisi kymmenessä tai kahdessakymmenessä vuodessa..

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat ihan hengenheimolaiselta. Myös minä olen töissä ulospäinsuuntautunut ja luontevasti puikoissa, niinkuin sinäkin. : ) T.ap.

On tämä omituinen oireyhtymä. Pystyn pitämään ihmiset kiinnostuneina ja innostuneina niin kauan, kun kysymys on omasta ammattialastani. Joskus minun on silloinkin kyllä toppuuteltava itseäni, jotten innostu liikaa ja luo rikossarjoista tuttua kohtausta, jossa yleensä patologi alkaa kertoa polveilevia tarinoita muinaisista foinikialaisista ja paikallaolijat pyörittelevät kyllästyneinä silmiään.

Minulle on kysyttyäni joskus sanottu, että en pysyttele kepeällä keskustelun tasolla vaan syvennyn taustoihin ja yksityiskohtiin, mitä muut eivät jaksa. En minä silti ole mikään syvällinen ihminen, muuten vain vähän arkeologimainen puheissani. Kymmenisen vuotta sitten yritin tosissani muuttua ihmiseksi, joka juttelee kivoja eikä kyllästytä ketään. Ei siitä mitään tullut.

# 1