Miksi nykyään lasten mummolalomia/kesiä pidetään jotenkin huonoina juttuina?
Meillä on esikoinen (6v) ollut jonkun verran isänsä mukana miehen vanhempien luona sillon, kun miehellä on ollut siellä päin töitä. Näin minä olen saanut enemmän aikaa kahdelle nuoremmalle lapselle.
Esikoinen ja keskimmäinen (2v) ovat nyt toisen kerran minun vanhempien luona " lomalla" . Pienempi on viikon ja isompi on 3 viikkoa (tai jos haluaa tulla aikaisemmin pois niin sitten tietenkin tulee)
Puistossa, kun puhuin tästä niin parin äidin ilmeistä näki, että ei ole ollenkaan hyväksyttävää, että minä laitan lapseni toisten hoitoon. Miksi ei?
Miehellä on niin paljon töitä muilla paikkakunnilla, että olen suurimman osan ajasta yksin vastuussa lapsista ja tällaiset " lomat" ovat minusta minulle ansaittuja ja hyvinkin tervetulleita. Ei lapset usein hoidossa ole sillä sukulaiset asuvat kaikki yli 400km:n päässä.
Ikävää vain, että muiden täytyy pilata minulta tämäkin nautinto olla kerrankin rauhassa vauvan kanssa. Olisi pitänyt jättää kertomatta, kun nuo äidit ihmettelivät missä vanhemmat lapseni ovat :/
Kommentit (17)
Itsekin vietin aikoinaan kesiä mummolassa.
Tästä syystä mummu, joka on aina asunut kauempana, on yhä minulle läheinen :)
Meilläkin muksut (9 v ja 2 v) menevät kesällä kahdeksi viikoksi isovanhempien kanssa mökille. Pienempi olisi joutunut varahoitopaikkaan vieraiden seuraan siksi aikaa, joten ehdottomasti tämä on parempi vaihtoehto! Näin saadaan hänelle yhteensä 6 viikon kesäloma hoitopaikasta.
Aina muistan ne ihanana aikana! Älä ap huolehdi jos lapset vaan itse menevät mielellään.
mutta itse en osaisi olla erossa montaa päivää putkeen. Yksi yö on ollut toistaiseksi pisin aika erossa ja sekin vasta 5-vuotiaasta esikoisesta...
Ehkä nämä paheksuvat äidit ovat vain kateellisia sinulle?
Aluksi oli tarkoitus, että mies lähtisi esikoisen kanssa edeltä miehen vanhempien luo viikoksi ja minä nuorempian kanssa sitten perästä. Mutta esikoinen itse ehdotti, että saisiko hän mennäkin minun vanhempien luo ja tottakai 2 vuotias halusi sitten myös mennä.
Niin, tuo 3 viikkoa on maksimi aika, mitä lapset voivat olla (isovanhemmat lähtee juhannuksen jälkeen lomalta töihin) ja kotiin saavat tulla ihan just sillon, kun siltä tuntuu! Mutta ainakin viimeksi esikoiselle ei reilu viikko riittänyt vaan halusi olla vielä yhden viikon lisää eli en usko, että haluaa tulla aikaisemmin pois. Mummolassa on mukavaa, kun siellä saa olla rauhassa ulkona, rakennella majoja ja vierailla sukulaisissa toisin, kuin täällä pk-seudulla.
ap
ehkä he paheksuvat sitä sen takia, että kuvittelevat että omat lapsensa eivät pärjäisi ilman heitä niin pitkiä aikoja - tai sitten salaa pelkäävät sitä, että mitäs jos ne lapset sittenkin pärjäisivät ilman äitiä sen kolme viikkoa...
Pitää olla niin kiinni lapsissaan, että on suorastaan syntiä ajatella välillä jotain muuta kuin lapsiin liittyviä asioita. Ja äidin itsensä pitää hoitaa lapset, mieskin on vähän ulkopuolinen, niin myös sukulaiset puhumattakaan kenestäkään palkatusta hoitajasta. Pitää olla pelkkä tissi ja syli ja emo.
lapsestanne kolme viikkoa? Minä en vaan pysty. Mahdollisuuksia hyviin hoitopaikkoihin on minullakin vaikka kuinka paljon, mutta minusta ei ole lähtemään tai jättämään lasta. Tähän mennessä ollaan oltu " vapaapäiviä" , mutta ei sen enempää.
Kun olimme siskoni kanssa pieniä vietimme kaikki kesät mummon ja vaarin kanssa mökillä. Vanhemmat tulivat aina viikonlopuksi ja tietenkin lomat vietettiin yhdessä.
Ja tämä oli mummon ja vaarin tahto, äiti välillä vähän pitkin hampain suostui, mutta toisaalta kun vaihtoehtona olisi ollut päivät kaupungissa kerrostalossa niin... Ja mökki alle tunnin ajomatkan päässä.
Itse ne kyllä varmaan ihan tuollaiseen suostuisi, olen sen vasta aikuisena tajunnut. Toisaalta olipa äärimmäisen läheiset välit myös noihin isovanhempiin.
Meillä isommat lähtevät kohta kahden viikon omalle lomalle mummolaan ja sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Pakko myöntää että on kyllä itsellekin ihanan hengähdystauko vaikka ikävä tulee varmaan jo muutaman päivän jälkeen.
Laskin aina päiviä siihen, kun pääsen maalle.
Äiti soitteli pari kertaa kesän aikana ja laittoi kirjeitä ja hyvin pärjäsin.
muutaman ystävän vanhemmat ovat nyt suostuneet pitkin hampain ottamaan lapsenlapsena yhdeksi yöksi suurin järjestelyin, kun lapset on jo kouluikäisiä. Itsekään en ole koskaan ollut yhtään yötä mummolassa ilman vanhempiani lapsena. Tuollainen kuvaamasi järjestely tuntuu siis aivan kuin toiselta planeetalta. En tiedä sitten, johtuuko se tästä omasta näkökulmasta, kun tuntuu aika kummalliselta laittaa pieni kaksivuotias viikkokausiksi mummolaan, muutama päivä minusta riittäisi.
Se oli kesän kohokohtia, mutta ei todellakaan ollut pois rakkaudesta omaa äitiäni kohtaan. Minusta tuntuu, että jotkut lapsiinsa takertujat ovat mustasukkaisia lapsestaan.
Ja ennen ajattelin ihan niin, kuin sinä etten pystyisi laittamaan lapsia noin pitkäksi aikaa matkaan. Mutta esikoisen ekan matkan jälkeen on ollut todella helppo laskea lapset reissuun varsinkin, kun näkee miten he itse haluavat lähteä!
Kun on 24/7 yksin vastuussa kolmesta lapsesta eikä heistä " pääse irti" hetkeksikään niin kyllä välillä itsekin odotan lasten lomamatkaa. Jaksan sitten taas lapsiakin paremmin, kun olen nsaanut levätä ja ikävöidä heitä :)
ap
Kuule, minusta on lapselle mukavaa kun on mukavat isovanhemmat, joiden luona välillä kyläillä. sehän on lapselle rikkaus. Älä välitä kaikenlaisista toisten mielipiteistä, tässä asia järki sanelee minulle ainakin, että se mukavaa lapselle. Ehkäpä näillä puistojen äideillä ei ole maailmasta oikein selkeä käsitys, aina isovanhemmat on olleet lastenlastensa kanssa, tai sitten heillä itsellään ei ole sellaiset vanhemmat, jotka haluaa ottaa lasten lapsia luokseen, tai muutoin vaan kuvittelevat olevansa superäitejä ja ainoita oikein tekeviä niitähän riittää.