Miten meikkaa arkena ja kauanko kuluu aikaa?
Ja ikäsi?
Olen 28-vuotias ja käytän vieläkin ihon kanssa vain peitepuikkoa nenän pieliin. Odotan kauhulla aikaa kun pitäisi ruveta käyttämään meikkivoidetta, otsatukkakin tuntuu rasvoittuvan sen kanssa herkemmin.
Miten siis meikkaat arkena? Kauanko kuluu aikaa tähän?
Kommentit (34)
En arkena meikkaa ollenkaan. Juhliin tai muihin hienompiin tilaisuuksiin ripsari ja huulikiilto, eli aikaa menee pari minuuttia.
N27
Olen luonnonkaunis eli en tarvitse mitään meikkejä.
N23
Mitä kyselet, aaveella kaikki on luonnonkauniita, kukaan ei tarvii mitään meikkejä. Juhliin korkeintaan sipaistaan huulikiiltoa.
Minä en ole kaunis enkä luonnonkaunis tai mikään muukaan tähän määritelmään sopiva, mutta ihan laiskuuttani vain en jaksa paljon meikkailla arkena. Toisaalta hoitotyössä on aivan sama, vaikka näyttäisi variksenpelättimeltä, tärkeintä että hoitaa hommansa kunnolla.
Meikkaan aina arkisin. En oikein osaa arvioida aikaa, kun teen usein useaa asiaa yhtä aikaa (ts. esim. meikkivoide naamalle -> laittamaan aamupalaa kun se imeytyy, sitten palaan laittamaan aurinkopuuterin ja puuterin, suoristan välissä hiuksia jne.). Ehkä puolisen tuntia itse meikkiin.
Laitan meikkivoidetta, kulmiin hieman luomiväriä, ripsaria, aurinkopuuteria ja puuteria. Kulmat ja ripset vie ylivoimaisesti eniten aikaa, ilman niitä meikkiin menisi ehkä max 10 min :D
Minä en tosiaan ole valitettavasti mikään kovin hehkeä nainen, ihan ok, mutta ripset on tosiaan valkoiset kuin albiinolla ja nenänpielestä katkennut verisuonia. Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla miten muut meikkaa - en usko ettei kukaan käyttäisi Suomen suurimmalla keskustelupalstalla arkena meikkiä.
Ap
Mä tykkään meikata, musta on ihanaa aloittaa arkiaamut istumalla meikkipöydän ääreen samalla kuppi kahvia juoden. Jos ei ole mitään ihmeellistä menoa, vaan siis kaupassakäyntiä, salitreeniä ja muiden asioiden hoitoa, meikkaan noin kahdessakymmenessä minuutissa. Tähän kuuluu kulmien pieni vahvistaminen, ripsien taivutus ja peitevoiteen ja puuterin levitys. Aikaa kuluu siksi, että ihoni on huonossa kunnossa. Muuten tasainen ja tasavärinen, mutta aina vähintään 10 näppyä ympäri kasvoja. Näiden täsmäpeittämiseen sitten kuluu aikaa.
Jos taas on tärkeä tapaaminen töissä tai muuta menoa vaikka kaupungille, meikkaan about tunnin. Silloin laitan kulmat huolellisemmin, ripsiväriä, meikkivoiteen, peitevoiteen, puuterin, sekä varjostukset ja korostukset. Toki ripsiväriin kuluu aikaa, mutta edelleen tuhottomasti aikaa vie tuo meikkipohja.
Piru vie, jos ihoni olisi kunnossa, kulkisin meikittä 90prosenttia ajasta. Nyt olen hyvin tietoinen ihoni kunnosta enkä koskaan näyttäydy kenenkään edessä ilman meikkiä. Tämä johtuu varmasti osaksi siitä, että nuorempana äitini huomautteli ja kauhisteli ihoni kuntoa, mikä ei siis koskaan järkyttävän huono ole ollut. Satunnaisia finnejä siellä täällä, kuukautisten aikaan sitten pari isompaa. Tuo äidin huomauttelu on tehnyt ihosta todella aran aiheen, enkä siksi edes pysty puhumaan kenenkään kanssa tästä, saati sitten hakemaan apua. Luojan kiitos nää näppylät on pysynyt edes suhteellisen vähäisinä, vaikka aina niitä on otsassa, leuassa sekä suupielissä ja nenän vierustalla.
Perusmeikkini arkena:
- CC-voide, peitevoide, HD-puuteri, mineraalipeitejauhe
- aurinkopuuteri, poskipuna, korostuspuuteri
- silmänrajauskynä, kolmea erilaista luomiväriä (yksi rajaukseen, toinen koko luomelle, kolmas varjostuksiin), ripsiväri
- kulmaväri
- huultenrajauskynä, huulipuna
Aikaa menee n. 45 minuuttia. Lasken tuohon myös sen ajan, joka menee kosteusseerumin ja aurinkosuojan kunnolliseen imeytymiseen ennen meikkipohjan tekoa. Ikää 35 vuotta, meikannut olen n. 20-vuotiaasta asti. Vaikka tuotteita on monta, tyyli on luonnollinen ja neutraali, ei räikeitä sävyä.
Aikaa menee meikkiin arkiaamuisin 10-20 minuuttia. Meikkaan melko huolella, mutten voimakkaasti. Luomiväriä laitan aina. Korjailen myös meikkiä tarvittaessa päivän aikana.
Jos lähden jonnekin ulos/juhliin niin ehostan hieman näyttävämmin. Vapaapäivinä en välttämättä meikkaa ollenkaan ja kesällä riittää vähempi meikki.
Meikkaan, koska se ikään kuin viimeistelee kokonaisuuden. Lienee selvää, että panostan myös vaatteisiin ja asusteisiin. Teen toimistotyötä, ei live-asiakaskontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Meikkaan aina arkisin. En oikein osaa arvioida aikaa, kun teen usein useaa asiaa yhtä aikaa (ts. esim. meikkivoide naamalle -> laittamaan aamupalaa kun se imeytyy, sitten palaan laittamaan aurinkopuuterin ja puuterin, suoristan välissä hiuksia jne.). Ehkä puolisen tuntia itse meikkiin.
Laitan meikkivoidetta, kulmiin hieman luomiväriä, ripsaria, aurinkopuuteria ja puuteria. Kulmat ja ripset vie ylivoimaisesti eniten aikaa, ilman niitä meikkiin menisi ehkä max 10 min :D
Kiitos, kiva kuulla jonkun meikkaavan meikistä! :) Vähän tyhmänä kyselen että miten aurinkopuuteria ja tavallista laitetaan ns samaan aikaan? Poskille aurinkopuuteria ja nenään tavallista vai ensin alle toista ja päälle toista?
Ap
En yhtään tai sitten ripsaria ja kulmiin väriä. Kauniiksi kehutaan.
N25
Laitan cc-voidetta koko kasvoille ja peitepuikkoa nenään. Puuteroin kevyesti (puuteri ei saa näkyä mutta haluan että meikki kiinnittyy). Sitten hutaisen poskipunaa poskipäihin, yritän häivytellä rajoja vähän. Sitten kulmiin vähän kulmakynää ja joskus kulmavahaa. Lopuksi silmät, eli ihonväristä luomiväriä ala-ja yläluomille, ripsien taivutus ja ripsarit ripsiin. Lopuksi vielä ihonväristä kajalia silmän sisäosaan. Aikaa menee 10min, jälki ei mitään kummoista mutta yritän laittaa kaikkia meikkejä niin vähän että sutaistu jälki ei näy :). Ongelmani ilman meikkiä: punoittava epätasainen iho, lähes valkoiset kulmat ja ripset ja punertavat silmänympärykset. Iho muuten hyvässä kunnossa.
Tykkään omasta ulkomuodostani laitettuna, joten meikkaan päivittäin. Meikkipohja (meikkivoidetta, peitevoidetta, puuteri), kulmat, kasvoihin kevyet varjostukset, poskipunaa ja korostuspuuteria. Yleensä myös neutraali luomiväri ja ripsiväriä, rauhallisempina aamuina myös rajaan silmät ja teen varjostusta luomelle. Aikaa menee 10-25min. Ikää 22v.
Jos en laita meikkivoidetta ja t-alueelle irtopuuteria, naamani rasvoittuu nopeammin. Ihoni ei ole mikään paras, epätasaisen värinen, suurentuneet huokoset varsinkin nenässä ja näppyjä aika usein, joten en todellakaan voisi mennä esim. töihin ilman meikkiä. Toisinaan käyn kuitenkin lähikaupassa ilman meikkiä, esim. jos naama on suhteellisen hyvässä kunnossa juuri silloin.
Em. tuotteiden lisäksi käytän peitepuikkoa, värivoiteita nenänpieliin ja silmänalusiin, kulmakynää ja -geeliä, luomiväriä, poskipunaa ja korostusväriä kulmaluille, poskipäille ja amorinkaareen, ripsiväriä ja hulikiiltoa. Joskus jätän silmämeikit pois, mutta silloinkin laitan meikkivoiteen, peitevoiteet ja puuterin, sekä poskipunaa, että saa kasvoille väriä.
Aikaa menee n. puoli tuntia meikkaamiseen, hyvin vaikea saada sen alle, jos tekee tämän "täyden tällingin". Eniten aikaa menee silmiin (en ole löytänyt täydellistä ripsaria, joka ei sotkisi ollenkaan).
Meikkaan lähtiessä kaupungille tai tapaamaan ystäviä. Eka laitan kulmat kulmakynällä, sit taivutan ripset ja laitan todella luonnolliset tekoripset sillä omat ripset ovat kamalan lyhyt. Sen jälkeen laitan vaaleaa väriä kulmien alle ns. Siistimään lopputulosta. Sitten laitan meikkivoidetta leuka-posket-nenä akselille. Sen jälkeen vaaleampaa meikkivoidetta silmien alle ja leukaan. Sit blendaan ne ja laitan banaani puuteria silmien alle ja läpinäkyvää koko naamaan. Sit laitan aurinkopuuteria poskiin ja otsaan. Lopuksi highlighter puuteria poskipäihin, nenään, leukaan ja hieman kulmakarvojen päälle. Ai niin ja rajaan huulet ja laitan läpinäkyvää huulirasvaa.
Aikaa kuluu 15min.
Kosteuttava meikkivoide, aurinkopuuteri poskipunaksi, kulmiin väriä, ruskeaa luomiväriä luomiin, rajaukseksi tummempaa luomiväriä, ja ripsiväri. Huuliin värillistä huulivoidetta. Alle 10 min menee, ja aina näin, kun menen ihmisten ilmoille. Aika hillitty lopputulos kuitenkin, kun on miinuslasit, mutta minulla on itsevarmempi olo.
Meikkaan arkena sillä tavalla kun jotkut varmaan juhliin. Meikkivoide, poskipuna, luomiväri varjostuksilla, silmänalusvoide, ripsiväri ja eyeliner. Tähän kaikkeen menee aikaa 10-15 min.
Jos vaan istun koko päivän kotona niin en yleensä meikkaa ollenkaan. Jos on jotain menoa niin meikkaan arkimeikiksi aika paljon. Meikkivoide, peitevoide, puuteri, korostus ja varjostus, hiukkasen luomiväriä, kulmiin kynää ja puuterimaista väriä, isohkot rajaukset silmiin, ripsari ja nestemäinen huulipuna neutraalissa sävyssä. Tykkään meikata kunnolla jos rupean meikkaamaan :D
Mikä ero meikkivoiteella ja peitevoiteella?
Ja heti otsikossa virhe eli miten meikkaaT arkena.
Itse käytän siis rajauskynää, maskaraa ja kulmiin kulmakynää. Nenänpieliin tosiaan peitepuikkoa. Aikaa menee alle 10 min, en jaksaisi aamulla kyllä meikata ollenkaan, mutta ilman näytän ripsettömältä haamulta.
Ap