Koirani lopetettiin tänään.

Otan osaa. Sen kanssa oppii eläämään, vaikka alkuun tuntuu että sydän särkyy joka kerta kun rakas ystävä ei tulekaan vastaan heti ovella.

Voi ei :( Otan osaa.

Yli pääsee kun saa surra rauhassa niin kauan kun siltä tuntuu, ei kai siihen auta muu kuin aika.

Ajan kanssa pääsee kyllä! Lemmikin menettäminen on kyllä kamalaa, mutta kun aikaa kuluu niin se suru helpottaa ja hyvät muistot painavat enemmän. Voimia sinne!

Osanottoni 💔

Ajan kanssa helpottaa ja jää kauniit muistot.

Otan osaa. Itseltäni kuoli 8-vuotias koira äkilliseen munuaisten vajaatoimintaan kuukausi sitten. Kyllä siitä yli pääsee, niin kuin kaikesta elämässä. Sitä suree aikansa, mutta elämä jatkuu.

Itse olen menettänyt niin paljon myös ihmisläheisiä, että olen tullut jo melko tottuneeksi. Kun itkin koiraani, ajattelin taustalla että kuinka vähän lopulta on tälläkään itkulla ja surulla merkitystä, kuinka nopeasti se meneekään ohi, ja jatkuu taas oman elämän taistelu, taistelu jossa kaikki kuolevat ympäriltä ja jostain syystä vain minä jään, vaikka minäkin voisin jo lähteä...

Otan osaa. Meidän rakkaalle kissalle kävi samoin muutama päivä sitten. Tuli yllättäen kun oli vielä suhtkoht nuori, tuntuu ihan kamalalta ja vaikka tietää että tästä pääsee yli niin vaikeaa se on.

:`( Otan osaa. Multa on kuollut kissoja ja ylipääsemiseen auttaa vaan sureminen. Viimeisimmästä puoli vuotta ja ensimmäisestä 7 vuotta, yhä itken molempien vuoksi toisinaan. Koira on vielä hengissä mutta pelkään jo sitä päivää  jolloin joutuu luopumaan.

Tsemppiä täältäkin! Muistot uskollisesta ystävästä kuitenkin jäävät ainiaaksi.

Voimia ja halaus. Meidän rakas koiravanhus menehty syksyllä. Nyt haravoin mökillä ja itken, kun maasta löytyy koiran herkkukätköjä ja lempikeppejä. Aika tuo helpotusta suruun.

Otan osaa :( usein miettinyt miten kestän kun omista kissoista aika jättää, vaikka onkin vasta nuoria. Sydän särkyy jo ajattelusta :( :)

Näin vähän liikaa viime vuosina surreena pakko sanoa ,että älkää vaan etukäteen miettikö mahdollisia tulevia suruja. Elämässä on kyllä ihan tarpeeksi surtavaa sittenkin, jos suree vain kullakin hetkellä akuutteja, konkretisoituneita murheitaan. Ja koskaan ei tiedä milloin tulee joku suru tai murhe vastaan, joten on parasta olla niitä varten parhaissa voimissaan. Siihen auttaa, kun nauttii täysillä niistä hetkistä, jolloin ei ole mitään isoa ongelmaa tai surua, eikä varjosta niitäkin hetkiä tulevien menetysten ja ongelmien vatvomisella...

Itse olen menettänyt viimeisen muutaman vuoden sisällä vanhempani, erittäin läheisen veljeni itsemurhan kautta, mieheni erossa, työni it-alalla, sekä kaksi koiraa. En kestäisi hetkeäkään, jos antaisin mieleni velloa noissa asioissa tai jos pelkäisin mitä menee seuraavaksi (terveyskö?). Minun on pakko keskittyä vain nykyhetkeen, ja olen huomannut että siinä ei ole koskaan liikaa kestettäväksi. Kestän kyllä tämän sekunnin surut tässä sekunnissa, mutta jos mieleni sopukoista kaivan menneetkin vatvottavaksi, sitä en ehkä kestä.

Osanottoni. Koira on rakas ja tärkeä perheenjäsen.

Kiitos teille, vein koiran vielä kremetorioon sekin oli niin vaikeaa, kolmen päivän päästä saan hakea tuhkan uurnassa kotiin.On niin tyhjä olo.

Ap