Onko muita naisia,joilla ei ystäviä?

Täällä yksi.

Ei ystäviä eikä kavereita.

Miten nainen ajautuu kaverittomaan tilaan? Ei pääse opiskelemaan, jää maalle, ei onnistu saamaan seurustelusuhteita?

On. Käytännössä oon aina yksin. Yks ystävä ei tule koskaan käymään.

Sitten on yks kaveri mutta tavataan harvoin ja aina pitää olla jokin syy tapaamiseen.

On joitakin ystäviä, mutta tapaan heitä liian harvoin. Haluaisin läheisemmän ystävän jonka kanssa voisi soitella ja käydä esim lenkillä tms.

Missäpäin te mut yksinäiset ihmiset olette. Täällä myös yksinäinen ..

Vierailija kirjoitti:

Miten nainen ajautuu kaverittomaan tilaan? Ei pääse opiskelemaan, jää maalle, ei onnistu saamaan seurustelusuhteita?

Mulla on ainakin se että tuntuu että ei ole mitään yhteistä kenenkään kanssa. "Keksin" sinänsä puhuttavaa kaikenlaisista asioista mutta ystävyys ei koskaan syvene pintapuolista jutustelua pidemmälle. Saatan kyllä olla jotenkin skitso, olen huomannut että ymmärrän kaikenlaisten sarjamurhaajien ja muiden rikollisten ajatusmaailmaa tosi hyvin (vaikken tekoja hyväksykään) ja monet normaalit asiat ei vain kiinnosta.

Ei ole. Viihdyn yksin. Muutama tuttu on jonka kanssa joskus viestitän. Koskaan en tapaa ketään. Olen outo, joo. Enkä edes ole ujo mutta näin on näreet.

Vierailija kirjoitti:

Miten nainen ajautuu kaverittomaan tilaan? Ei pääse opiskelemaan, jää maalle, ei onnistu saamaan seurustelusuhteita?

Minä olen (en ole ap) insinööri. Se on vaikea ystävystyä sen luokan toisen naisen kanssa pelkän sukupuolen vuoksi. Minä kyllä tiedän mitkä ovat ongelmani: En ole aloiteellinen, en jaksa liian tiheää tapaamista ja joku tavoissani vain ärsyttää joitakin ihmisiä. Mulla on harrastus, jossa tapaan samanhenkisiä ihmisiä kerran vuodessa ja siellä on muutama, jotka pitävät minusta.

Mutta aika paljon niitäkin, joita tunnun ärsyttävän. Koen vain sen, ei sitä ole kukaan sanonut. Voi olla, että mun ääni on ärsyttävä tai jotain sellaista, tai teen jotain ärsyttävää, mitä en itse tiedosta. Niin kauan kuin kukaan ei sano mistä on kyse, en voi asiaa korjata. En ole viitsinyt kysyä, sillä jos menisin kysymään, että mikä minussa ärsyttää, luultavasti saisin hämmentyneen vastauksen et sinä ärsytä. 

Mutta olen itse myös aika vaativa. En halua liikaa ripustautumista, en jaksa bilettää, en jaksa shoppailla, mutta en ole mikään hyvä jätkäkään. Eli jään aika lailla väliinputoajaksi, tai oikeastaan suurin syy varmaan se, että olen tylsä. Itse asiassa en ole tylsä sitten kun ystävystyn, mutta kun kaikkien kanssa ei voi tehdä tai puhua kaikkea, osa on hyvinkin herkkiä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Viihdyn yksin. Muutama tuttu on jonka kanssa joskus viestitän. Koskaan en tapaa ketään. Olen outo, joo. Enkä edes ole ujo mutta näin on näreet.

Enkä tarvitse kavereita mihinkään. Käyn elokuvissa yksin, matkustelen jne.

Kökin vapunkin yksin.

Facebookista katsoin kun entinen ystäväni lähti juhlimaan. Se jätti mut ja etsi uusia yatäviä.

Muuttojen ja työpaikan vaihdosten takia alkaneet ystävyyssuhteet on jääneet. Ja näin viisikymppisenä ei enää jaksa alkaa. Kaikilla tuntuu olevan ystäväpiirit täynnä.

Toisaalta viihdyn yksin. Mutta tuntuu oudolta kun ei ole kavereita nin kuin tuntuu muilla olevan.

Ei ole ainuttakaan ystävää tai edes kaveria. Jostain syystä muut naiset eivät ikinä ole olleet kiinnostuneet kaveruudestani. Miehet aina toisinaan leikkivät hetken kaveria ihastuneena, mutta katoavat savupilven saattelemana kun eivät saa haluamaansa vastakaikua...

Vierailija kirjoitti:

Miten nainen ajautuu kaverittomaan tilaan? Ei pääse opiskelemaan, jää maalle, ei onnistu saamaan seurustelusuhteita?

Ihan helposti, jos on todella ujo, hiljainen, ei osaa jutella ihmisten kanssa

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ainuttakaan ystävää tai edes kaveria. Jostain syystä muut naiset eivät ikinä ole olleet kiinnostuneet kaveruudestani. Miehet aina toisinaan leikkivät hetken kaveria ihastuneena, mutta katoavat savupilven saattelemana kun eivät saa haluamaansa vastakaikua...

Jep, sama homma. Tiedä sitten mistä johtuu mutta yksin ollaan.

Ei ole kavereita ystävästä puhumattakaan. Sisaruksetkaan ei pidä yhteyttä. Isossa kaupungissa asun, on koulutus ja työ, mut muuten aina yksin. Vuosien myötä sitä ei enää ees kaipaa seuraa.Kaikkeen tottuu.

Jos perheenjasenet ja miesystava lasketaan ystaviksi, niin joo on ystavia. Naiden lisaksi ei ole koskaan ollut kunnon ystavia, johtuen yksinkertaisesti siita etta olen sosiaalisesti kompelo. Rohkeutta kylla loytyy, voin puhua ventovieraiden kanssa ilman vaikeuksia, mutta pysyvien ystavyyssuhteiden hankkiminen ei ole onnistunut.