Saako 8-vuotias lapsi kieltäytyä kaverin kanssa leikkimisestä?

Samaa mieltä kanssasi

Tyttöjen välinen ystävyys on jo tarpeeksi vaikeeta, minusta vanhempien ei tarvi sitä vaikeuttaa entisestään. Jos kaikki kerta on lavereita keskenään eikä niin että joku täysin ulkopuolinen tuopautuu niin parempi opettaa ett kolmistaankin on hyvät leikit(niinkuin yleensä sit on jos vaan kaikki otetaan mukaan).

Jos toinen kaveri ei ole vielä paikalla, on oikeus kieltäytyä. Jos kaveri on paikalla, täytyy ottaa mukaan. Muistan, että itse harmitti pienenä kun ei saanut olla kahden.

Tietysti välillä pitää leikkiä toisenkin kaverin kanssa tai kolmisin, ettei toinen jää täysin taka-alalle.

Ja en ole äiti, enkä edes aikuinen, mutta sanoinpahan kuitenkin.

Minä olen kasvattajana pyrkinyt kovasti kannustamaan lapsiani leikkimään kolmestaan tai neljästään, koska itselläni on lapsuudesta niin kurjat kokemukset niistä "kolmas pyörä on liikaa" -valtapeleistä.

Tämä on vapaa maa ja jokainen leikkii niin kuin haluaa. Mutta kyllähän se välillä ärsyttää, kun huomaa joidenkin vanhempien oikein kannustavan lapsiaan noihin klikkijuttuihin.

Ihan oikein. Riippuu minusta kyllä tyylistä miten asian esittää. Esim. Meillä on jo Anna kyläilemässä, käykö huomenna tai joku muu päivä leikit. Tuo, en halua leikkiä sinun kanssa, koska meillä on joku muu on vähän tyly.

Jos asia on sinulle okei ja toista ei jätetä aina ulos leikeistä niin lapsella on oikeus välillä leikkiä kahdestaan kaverin kanssa. Toisen äidin raivo on siis täysin turhaa ja kertoo enemmän hänestä ihmisenä jos tuollaisesta raivoaa.

Tytöillä on usein se bestis ja ollaan kuin paita ja peppu. Ei ole jokaisen velvollisuus olla kaveri kaikille. Bestikset on syystä bestikset eli samat kiinnostuksen kohteet, huumori, leikit... se kolmas voi olla hyvinkin erilainen ja ärsyttävä ja vääntyy seuraan, kun ei muitakaan ole.

Meillä on se linja, että koulussa/iltiksessä otetaan mukaan, vapaa-ajalla saa olla kenen kanssa tahtoo. Tytöllä on kaveri, jolla puolestaan on uusi kaveri, joka ei haluaisi antaa tämän kaverin olla muiden kanssa. Eli kyläänkin ollaan tunkemassa aina mukaan kolmanneksi, jotta kukaan muu ei olisi tämän kaverin kanssa kaksin kuin hän.

Mielestäni lapsen ei tarvitse vapaa-ajalla leikkiä kuin niiden kanssa, joiden kanssa haluaa. Meidän lapsi on vasta eskarissa. On sosiaalisesti todella taitava ja eskarissa on paljon kavereita. Eskarin ulkopuolella haluaa kuitenkin leikkiä vain kolmen kaverin kanssa, ja yleensä yksittäin. Mielestäni tämä on ok.

Itseäni ahdisti lapsena aikuisten puuttuminen kaverisuhteisiin. Aikuisten painostus yhdessä leikkimiseen ei ainakaan edistänyt kaverisuhteita. Ennemmin ne lapset jäivät entistä enemmän ulkopuoliseksi, joiden äidit vaativat leikkimään kaikkien kanssa.

Tilanne päällä. Kolme kolmasluokkalaista tyttöä ja skismaa kaverisuhteissa.  A ja B leikkivät sopuisasti, heillä omat samat kiinnostuksen kohteet, molemmat leikkivät myös ryhmissä koulussa ja iltiksessä, mutta nyt "ongelma" on C. Hän on aiemmin ollut A:n ja B:n kaveri/ystävä, mutta on voimakastahtoinen ja loukkaantuu helposti, haluaa määrätä leikkejä, ja kun A ja B eivät tähän lähde mukaan, niin C kertoo äidilleen, ja tämä äiti nyt pommittaa A:n ja B:n äitejä jatkuvasti Whatsapissa.  Toki yritän siinä olla, että, onpa kurjaa jne. ja täytyy puhutaankin,  mutta ymmärrän täysin, että A ja B kyllästyvät siihen, että C haluaa jatkuvasti olla huomion kohteena/päättää, mitä tehdään ja loukkaantuu, kun ei saa päättää. Ikävä tilanne...Vinkkejä? 

Vierailija kirjoitti:

Tilanne päällä. Kolme kolmasluokkalaista tyttöä ja skismaa kaverisuhteissa.  A ja B leikkivät sopuisasti, heillä omat samat kiinnostuksen kohteet, molemmat leikkivät myös ryhmissä koulussa ja iltiksessä, mutta nyt "ongelma" on C. Hän on aiemmin ollut A:n ja B:n kaveri/ystävä, mutta on voimakastahtoinen ja loukkaantuu helposti, haluaa määrätä leikkejä, ja kun A ja B eivät tähän lähde mukaan, niin C kertoo äidilleen, ja tämä äiti nyt pommittaa A:n ja B:n äitejä jatkuvasti Whatsapissa.  Toki yritän siinä olla, että, onpa kurjaa jne. ja täytyy puhutaankin,  mutta ymmärrän täysin, että A ja B kyllästyvät siihen, että C haluaa jatkuvasti olla huomion kohteena/päättää, mitä tehdään ja loukkaantuu, kun ei saa päättää. Ikävä tilanne...Vinkkejä? 

Eikö A:n ja B:n kannattaisi antaa suoraa palautetta sille C:lle asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapsen ei tarvitse vapaa-ajalla leikkiä kuin niiden kanssa, joiden kanssa haluaa. Meidän lapsi on vasta eskarissa. On sosiaalisesti todella taitava ja eskarissa on paljon kavereita. Eskarin ulkopuolella haluaa kuitenkin leikkiä vain kolmen kaverin kanssa, ja yleensä yksittäin. Mielestäni tämä on ok.

Itseäni ahdisti lapsena aikuisten puuttuminen kaverisuhteisiin. Aikuisten painostus yhdessä leikkimiseen ei ainakaan edistänyt kaverisuhteita. Ennemmin ne lapset jäivät entistä enemmän ulkopuoliseksi, joiden äidit vaativat leikkimään kaikkien kanssa.

Suhtautumisesi voisi olla toisenlainen, jos oma lapsesi olisi usein se, joka jää ulkopuoliseksi.

Itselleni kasvattajana kaikkein tärkeintä on kasvattaa reiluuteen. Reilu kaveri huomioi myös toisen tunteet ja joustaa tarvittaessa omasta mukavuudenhalustaan. Aikuisen tehtävä ei ole painostaa, mutta mielestäni lapset tarvitsevat kasvatusta kaveritaidoissa siinä kuin muissakin taidoissa. Se että lapset jättää keskenään sopimaan asioista, on kasvattamatta jättämistä.

Tässä on nyt aika monta tasoa. Yleisesti, jos joku soittaa ja pyytää, niin aina saa kieltäytä. Eihän kukaan hyppää heti kaverin luo, jos se soittaa. Mielestäni en tätä edes perustelisi vaan ihan "en nyt ehdi", riittää. 

Toiseksi kiinnostaa, onko jo leikkimässä oleva ja soittava kaveri kavereita keskenään. Tämä ei sinänsä vaikuta asiaan suoraan, mutta haluaisin tietää, jos kaveriporukasta yhtä ollaan jättämässä ulkopuolelle - siis joskus voi haluta leikkiä kahdestaan, mutta onko tämä toistuvaa. Jos kaverit taas eivät tunne toisiaan, niin sitten asiassa ei ole mitään pohtimistakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tilanne päällä. Kolme kolmasluokkalaista tyttöä ja skismaa kaverisuhteissa.  A ja B leikkivät sopuisasti, heillä omat samat kiinnostuksen kohteet, molemmat leikkivät myös ryhmissä koulussa ja iltiksessä, mutta nyt "ongelma" on C. Hän on aiemmin ollut A:n ja B:n kaveri/ystävä, mutta on voimakastahtoinen ja loukkaantuu helposti, haluaa määrätä leikkejä, ja kun A ja B eivät tähän lähde mukaan, niin C kertoo äidilleen, ja tämä äiti nyt pommittaa A:n ja B:n äitejä jatkuvasti Whatsapissa.  Toki yritän siinä olla, että, onpa kurjaa jne. ja täytyy puhutaankin,  mutta ymmärrän täysin, että A ja B kyllästyvät siihen, että C haluaa jatkuvasti olla huomion kohteena/päättää, mitä tehdään ja loukkaantuu, kun ei saa päättää. Ikävä tilanne...Vinkkejä? 

Pitäisikö yrittää yhdessä luoda pelisääntöjä konfliktitilanteisiin? Ennemmin kuin tyytyä siihen, että C on vain ärsyttävä. A ja B kohtaavat varmasti rasittavia ihmisiä myöhemminkin elämässään, ja heille on hyödyllistä oppia ratkaisemaan ristiriitoja sen sijaan, että etsiytyisivät vain samanmielisten seuraan ja eristäisivät ns. hankalan ihmisen.

Ymmärrän että on hankalia lapsia luonteeltaan ja kaikkien kanssa ei tarvi olla kaveria.

Mutta useimmiten vaan in niin, että kahdestaan leikkiminen on tyttöjen valtapeliä ja se kolmas joka jätetään ulkopuolelle, on ihan tavallinen ja hyväkäytöksinen lapsi.

En puuttuisi enää yli 10v lapsen kavereihin mutta haluaisin uskoa kasvattaneeni hänet toiset huomioonottavaksi ja kaikkien kaveriksi. Minulla tulee paha mieli kun jotkut jätetään yksin.

Tottakai saa valita kaverinsa ja kuinka paljon jaksaa heitä kerralla.