Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea ja näkemyksiä kaipailen
surku
27.04.2016 |
Olen tänä vuonna 22 vuotta täyttävä nainen. Olen seurustellut kaksi vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa 4 vuotta. Yhdessä olemme asuneet kaksi vuotta.
Itse valmistuin ihan juuri ammatiin ja töihin pääsinkin saman tien. Poikaystävälläni on myös ammatti, johon valmistui kaksi vuotta sitten (nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja) mutta töitä ei ole saanut. Yhden vuoden oli suorittamassa siviilipalvelusta ala-asteella koulunkäynnin avustajana ja sen jälkeen tehnyt muutamia parin kolmen kuukauden mittaisia työkokeilujaksoja samalla alalla, mutta oman alansa töitä ei meidän kaupungista löydä. Tällä hetkellä on työttömänä, mutta hakenut useisiin kouluihin opiskelemaan, ensisijaisena haaveena yliopisto, jossa haluaisi lukea historiaa ja työskennellä lopulta historianopettajana. Ollut hänellä aina haaveena, kerran jo hakenutkin.
Minua surettaa kovasti, kun meillä on niin erilaiset lähitulevaisuuden haaveet, minä nimittäin olisin valmis tässä kahden/kolmen vuoden sisään kun olen töitä ehtinyt tekemään, alkaa yrittämään lasta. Sanotaan että viimeiset kolme vuotta olen kroonisesti kärsinyt vauvakuumeesta. Tiedän että pelkkä vauvakuume ei ole hyvä syy lasta alkaa yrittämään mutta mielestäsi kahden kolmen vuoden päästä voisi muutoin ollan hyvä tilanne, mutta kappas vain, kun poikaystävä ei osaa sanoa onko itse vielä silloin valmis opintojen vuoksi JA VAIKKA poikaystäväni tahtoisi yrittää lasta yhtä kovasti kuin minä, tilanne olisi silti surkea, koska vain minä olen töissä.
Olen jo suhteen alussa tehnyt selväksi että tahdon esikoisen reilusti alle kolmekymppisenä ja poikaystävälle se on ollut ok, hänkin kun kanssani lapsia tahtoo. Mutta tuntuu Niin pahalle, kun tuntuu että täytyy heittää hyvästit sille haaveelle. Viimeksi eilen käytiin tästä keskustelu jokaensikn meni riidan puolelle, kun facebookissa silmiini osui kuva vuotta nuoremmasta viimeisillään raskaana olevasta serukustani. En voinut sille mitään, että tunsin katkeruutta, muutenkin kun useat ikäiseni sukulaiset ja tuttavat saavat lapsia ja suurin piirtein omistavat talonkin. Voi olla, että osaksi koen myös suurta painetta itsekin alkaa jo lisääntymään..
joka tapauksessa eilen saimme aikaiseksi riidan kun minä olisin halunnut poikaystävältäni edes jonkin arvioin milloin hänelle sopii alkaa yrittämään. Mutta hän ei osannut edes arvioida, mikä suututti minua. Hän sanoi että hänelle on tällä hetkellä prioriteettina numero 1 päästä opiskelemaan itselleen se unelma ala, minkä ymmärrän kyllä... Mutta mieltäni raastaa, että milloin ihmeessä muka voi sitten tulla se oikea aika? Jos poikaystäväni ei nyt pääse yliopistoon, hän luultavasti hakee uudelleen ja haaveeni lykkääntyy taas. Täytyyhän odottaa joka tapauksessa, että hän pääsee työelämään ja siihen menee vielä kauan...
Eilen en voinut muuta kuin itkeä kun mietin miten epäreilua on, että poikaystävälläni on suurempi mahdollisuus toteuttaa oma haaveensa (päästä yliopistoon) kuin minulla omani eli tulla äidiksi nuorena. Poikaystävää harmittaa tilanne kun minusta tuntuu pahalle mutta ei hänkään tälle mitään voi ja se on ihan totta, että tilanne olisi nyt mitä paskin sen osalta, että vain minä olen töissä eikä poikaystävän tulevaisuudesta vielä varmuutta.
Tiedän kuitenkin sen, että poikaystävä tahtoo kanssani lapsia ja olemme suunnitelleet nimiä ja kaikkea, mutta minua raastaa epätietoisuus milloin tämä olisi mahdollista ja joudunko todella odottamaan 10 vuotta. . Toisaalta selväksi olen tehnyt että 25 on mulle raja, mutta sekin tuntuu kiristämiseltä..
En tiedä mitä teen, olo on onneton. Meillä ei kellään aivan lähisuvussa ole vauvoja joita pääsisi hoitamaan ja lievittämään tuskaa, joten pakko vain kärsiä. Itkettää, tuntuu ettei tähän ole mitään keinoa eikä ratkaisua mikä olisi molemmille hyväksi. Ärsyttää olla se jonka täytyy antaa siimaa.. :(
Kommentit (8)
Nyt ei ole teidän aika tehdä sitä lasta ja lapsen edun pitäisi mennä omasi edelle. Jos tätä et ymmärrä niin kotiin vähän vielä kasvamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostat minulta kun olin ikäisesi. Tosin erona vain se, että mies ei opiskellut, oli töissä ja niin minäkin. Vauvakuumeessa olin muutamia vuosia ja aaltoina se oli ajoittain todella paha. En välillä miettinyt mitään muuta. Joskus kun olimme juhlimassa kavereiden kanssa saatoin vain märehtiä siinä vauvakuumeessani ja kysellä ihmisiltä, koska he haluavat lapsia jne. Jossain vaiheessa päätin, että yritän kehittää itselleni jotain muuta ajateltavaa, sellasia asioita joita haluaisin, että on tehty enne lasta. En tarkoita matkustelua tms kun ei meillä hirveästi ylimääräistä rahaa ollut, mutta koitin elää leppoisasti jne. Minä olin sanonut myös, että 25 on raja. Muistan kun järjestin vielä 25 v. synttärit (yleensä en edes kummemmin järjestele synttärijuhlia) ja ajattelin, että nyt juhlin kun toivottavasti olen sitten kohta raskaana. Kun 25 v. täytin kävin poistattamassa kierukkani ja kerroin miehelle, että ostakoon kondomeja minä en enää hormonaalista ehkäisyä aijo käyttää. Puolivuotta meni ja yhden "otetaan riski" kerran jälkeen tulin raskaaksi. Täytän tänä vuonna 28 ja lapsemme on 1.5 v. Sinäänsä kaikki meni siis niin kuin olin suunnitellutkin. Toki olihan raskaus ja se miten se alkoi heti yhden "otetaan riski ja tullaan sisälle" kerran jälkeen järkytys alkuksi miehelle. Hän tottui ajatukseen kuitenkin suhteellisen nopeasti.
Olisihan tämän voinut hoitaa hieman paremminkin, mutta mitään vilppiä en missään vaiheessa ole tehnyt. Veikkaan, että meillä ei olisi tänä päivänäkään vielä lasta, jos miehen jahkailua ja "katotaan nyt" juttuja odottaisin.
Eihän opiskelu ole este lapselle, toki ihanteellistahan olisi, jos kummatkin olisivat työelämässä, mutta jos teillä ei ole isompia lainoja tms niin kyllä sitä pärjää varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei ole teidän aika tehdä sitä lasta ja lapsen edun pitäisi mennä omasi edelle. Jos tätä et ymmärrä niin kotiin vähän vielä kasvamaan.
Oikeastaan vähän tällaisia kommentteja laipailenkin, niin menisi mokoma olo ohi. Kaipaankin jotain järjen ääntä joka sanoo että ehtii myöhemmin ja niin on parempi Koska pakko tähän on tyytyä. Mutta seb tuntuu epäreilulta että niin moni ikäiseni jo on saanut haaveensa toteen.
Mielestäni (ja näin poikaystäväni myös sanoi) meidön molempien haaveet ovat täysin tasa-arvoisia.
-Aloittaja
Aloittaja tässä;
Rahanei ehkä niinkään olisi ongelma sillä saisin kyllä töistäni ihan hyvin säästöjä, mutta poikaystäväni on ihan oikeassa kun sanoo, ettei hänellä tulisi olemaan aikaa lapselle opintojen ohessa, eli käytännössä olisin yksin.
Ps. Ymmärtäisin että 14 vuotiaalta kysyttäisiin että mikä kiire nuorena äidiksi, mutta 22 vuotias ei völttämättä ole mikään kakara enää eikä todellakaan mikään kauhistuttavan nuori ikä tulla äidiksi (puhumattakaan 224-25vuotiaasra mihin lähinnä tähtään). Samasta syystä haluan nuorena äidiksi kuin miksi poikaystäväni haluaa nyt yliopistoon; Jotta ehtii.
- Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tässä;
Rahanei ehkä niinkään olisi ongelma sillä saisin kyllä töistäni ihan hyvin säästöjä, mutta poikaystäväni on ihan oikeassa kun sanoo, ettei hänellä tulisi olemaan aikaa lapselle opintojen ohessa, eli käytännössä olisin yksin.
Ps. Ymmärtäisin että 14 vuotiaalta kysyttäisiin että mikä kiire nuorena äidiksi, mutta 22 vuotias ei völttämättä ole mikään kakara enää eikä todellakaan mikään kauhistuttavan nuori ikä tulla äidiksi (puhumattakaan 224-25vuotiaasra mihin lähinnä tähtään). Samasta syystä haluan nuorena äidiksi kuin miksi poikaystäväni haluaa nyt yliopistoon; Jotta ehtii.
- Aloittaja
Jaaha puhelin kirjoittaa omiaan. 24-25 vuotiaana* piti kirjoittamani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tässä;
Rahanei ehkä niinkään olisi ongelma sillä saisin kyllä töistäni ihan hyvin säästöjä, mutta poikaystäväni on ihan oikeassa kun sanoo, ettei hänellä tulisi olemaan aikaa lapselle opintojen ohessa, eli käytännössä olisin yksin.
Ps. Ymmärtäisin että 14 vuotiaalta kysyttäisiin että mikä kiire nuorena äidiksi, mutta 22 vuotias ei völttämättä ole mikään kakara enää eikä todellakaan mikään kauhistuttavan nuori ikä tulla äidiksi (puhumattakaan 224-25vuotiaasra mihin lähinnä tähtään). Samasta syystä haluan nuorena äidiksi kuin miksi poikaystäväni haluaa nyt yliopistoon; Jotta ehtii.
- Aloittaja
No, onko sinulla esim. kolmen vuoden päästä se työpaikka? Millainen asunto teillä on? Millainen tukiverkosto teillä on, jos esim. sairastut? Se on helppoa romatisoida, että pärjää yksinkin sen lapsen kanssa, mutta se saatta katkeroittaa kun yksin maksaa ja yksin hoitaa. Mitä sitten poissaoleva isä tekee lapsen kehitykselle? Tuossa se on fyysisesti, mutta ei ole psyykkisesti saatavilla, jne...
Miksi miehen pitää olla töissä ennen kuin lasta voi alkaa yrittämään? Miksi miehellä ei olisi aikaa teille, vaikka opiskelisi?
Poikaystävälläsi on järkevämpi haave. Vauvan ehtii tehdä myöhemminkin. Miksi sinun pitää tulla nuorena äidiksi? Miksei esim se perinteinen 28 kelpaa? Sinun haaveesi on vauva ja miehen yliopisto. Molemmat on mahdollista saada vaikka yhtäaikaa. Jos taas haluat vauvan ja ole:n nyt tai muutaman vuoden sisään, olisit opiskellut niin rahakkaaseen duuniin, että olisitte voineet elää säästöillä äitiysloman ajan.