Mikä saa äidin stressaamaan että lapsella varmasti on kavereita, vaikkei asiassa olisi mitään ongelmaa?

fffffffff kirjoitti:

Olen nyt koulun alun myötä törmännyt tällaiseen ilmiöön, että vanhemmat soittelevat ja järjestelevät kavereita lapselleen. Eräskin äiti kutsuu lähes joka iltapäivä koulun jälkeen jonkun luokkakaverin heille tytön seuraksi? Toinen äiti soitteli jo alkuvuodesta että voisivatko meidän lapset mennä samalle kahden yön viikonloppuleirille kesällä, kun on niin tärkeää että lapsella on kavereita. Hänen mielestään on vanhempien velvollisuus "järjestää" lapselle kavereita. En oikein ymmärrä tätä näkökantaa. Lapsilla on kiva kaveriporukka koulussa, kaikki pääsevät mukaan, kukaan ei ole ulkopuolinen ja leikit sujuvat mukavasti. Miksi pitää sitten vielä "varmistella" että just omalla lapsella on kavereita, järkkäilemällä noita kahden keskisiä tapaamisia hirveällä stressillä? Onko muuallakin tätä ilmiötä?

Mä ymmärrän paremmin, jos esim joutuu eri kouluun jonkun hyvän ystävän kanssa, niin sitten tätä ystävää kutsutaan välillä iltaisin/viikonloppuisin kylään, koska eivät näe toisiaan muuten. Mutta miksi ihmeessä niitä koulukavereita, joita muutenkin nähdään joka päivä, pitää vielä erikseen koko ajan olla tapaamassa myös iltaisin? Tämänkin ymmärtäisin, jos kyseessä olisi paras ystävä, jonka kanssa haluaa olla paljon/leikit sujuvat tosi hyvin, mutta kun tämä yksi äiti kutsuu vuorotellen melkein jokaisen tytön heille, "vahvistaakseen suhteita"? Siis joka päivä eri lapsi heillä leikkimässä. Tuntuu jotenkin oudolta minusta. 

Minusta tuo on aivan normaalia, ja on kohteliasta ottaa vanhempiin yhteyttä kun lapset on vielä niin pieniä että itsenäinen liikkuminen ei ole aivan ongelmatonta.

 Jotkut vanhemmat toimivat eri tavalla kuin sinä, ja se on aivan ok. Et voi tietää, mikä näillä äideillä on siellä taustalla, ovatko muuttaneet vasta ja lapsella ei ole kavereita tms. Jos he ovat tavallisia ihmisiä niin ymmärrän täysin vanhempien tarpeen vahvistaa ystävyyssuhteita. Koulupäivässähän ne hetket, kun lapset leikkivät keskenään, lasketaan ihan minuuteissa, kun välitunnista vähennetään siirtymiin ja pukemiseen liittyvät hetket. Kaverisuhteiden syventäminen vatii enemmän kanssakäymistä. Jos lapset eivät asu vierekkäin tai muuten tapaa toisiaan spontaanisti koulupäivän jälkeen, niin niitä yhteisiä hetkiä on sitten aivan hyvä järjestää.

Tee sinä omalla tavallasi, anna toisten tehdä omalla.

Meillä ei ainakaan ole aikaa ruveta iltaisin kutsumaan joka illalle koulukavereita meille. Arki-illat menevät harrastuksissa, läksyjen teossa, syödessä ja on kiva olla myös oman perheen kanssa edes pieni hetki. Välillä kutsutaan joku kaveri kylään, mutta se on useinmiten sitten joku sellainen, jota EI nähdä säännöllisesti koulussa, vaan esim just rakas eskarikaveri tai hyvän ystävän samanikäinen lapsi joka asuu kauempana yms. Koulusta on myös pari parasta luokkakaveria, joiden kanssa tykkää viettää aikaa, joten heidän kanssaan joskus tavataan vapaa-ajalla. Ei tulisi mieleenkään "vahvistaa suhteita" kutsumalla jokaista kumminkaimaa vuorollaan meille. Ainoastaan ehkä tilanteessa, jossa lapsella ei olisi kavereita ollenkaan, ja kipeästi etsittäisiin kavereita. Jos lapsi olisi ulkopuolinen omassa luokassa, tai esim alle kouluikäisen ollessa kotihoidossa yms tilanteissa, mutta jos lapsi käy ihan tavallista päiväkotia/koulua, en ymmärrä pointtia siinä, että kutsutaan niitä samoja kavereita vuorotellen iltaisin kotiin? Voisiko olla, että lapsella ei ole ystäviä koulussa, ja äiti yrittää tällä tavoin saada niitä lapselle?

Miten tuollainen lapsi oppii ikinä itse tutustumaan uusiin ihmisiin ja ystävystymään, jos tottuu tuollaiseen että äiti hoitaa. Mieluummin niin, että kannustaa lasta itse kutsumaan kavereita käymään tai tekemään jotain yhdessä kavereiden kanssa.

jjjjjjjjjj kirjoitti:

Meillä ei ainakaan ole aikaa ruveta iltaisin kutsumaan joka illalle koulukavereita meille. Arki-illat menevät harrastuksissa, läksyjen teossa, syödessä ja on kiva olla myös oman perheen kanssa edes pieni hetki. Välillä kutsutaan joku kaveri kylään, mutta se on useinmiten sitten joku sellainen, jota EI nähdä säännöllisesti koulussa, vaan esim just rakas eskarikaveri tai hyvän ystävän samanikäinen lapsi joka asuu kauempana yms. Koulusta on myös pari parasta luokkakaveria, joiden kanssa tykkää viettää aikaa, joten heidän kanssaan joskus tavataan vapaa-ajalla. Ei tulisi mieleenkään "vahvistaa suhteita" kutsumalla jokaista kumminkaimaa vuorollaan meille. Ainoastaan ehkä tilanteessa, jossa lapsella ei olisi kavereita ollenkaan, ja kipeästi etsittäisiin kavereita. Jos lapsi olisi ulkopuolinen omassa luokassa, tai esim alle kouluikäisen ollessa kotihoidossa yms tilanteissa, mutta jos lapsi käy ihan tavallista päiväkotia/koulua, en ymmärrä pointtia siinä, että kutsutaan niitä samoja kavereita vuorotellen iltaisin kotiin? Voisiko olla, että lapsella ei ole ystäviä koulussa, ja äiti yrittää tällä tavoin saada niitä lapselle?

Katsot tätä tilannetta pelkästään omien kokemuksiesi kautta, kerrot oman perheesi tilanteesta ja ajattelet, että muilla joko pitäisi olla samanlaista tai on samanlaista. Ymmärrätkö että jokaisella perheellä on oma perhetilanteensa ja omat tapansa toimia. En ymmärrä miksi olet niin ärtynyt tästä asiasta. Sinä teet kuten sinä teet, kaikki muut suomen perheet tekevät kuten he tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuollainen lapsi oppii ikinä itse tutustumaan uusiin ihmisiin ja ystävystymään, jos tottuu tuollaiseen että äiti hoitaa. Mieluummin niin, että kannustaa lasta itse kutsumaan kavereita käymään tai tekemään jotain yhdessä kavereiden kanssa.

Jos lapsi asuu lähiössä jossa hän voi spontaanisti tavata muita lapsia, hän osaa huolehtia asiat itse. Mutta, jos välimatkaa on niin paljon että tarvitaan vanhempia kuskaamaan, niin vanhemmat ainakin meillä päin sopivat näistä tapaamisista omien aikataulujensa puitteissa. Se koetaan ihan normaaliksi kanssakäymiseksi, ei ole mikään iso juttu moikata lapsen kaverin vanhempaa ovensuussa samalla kun hän tuo ja hakee lasta.

Mun tytön luokalla on yksi tällainen. Kurjinta siinä on se, että ovat tyttöni kanssa olleet läheisimmät kaverit eskarista ja haluaisivat olla enemmän yhdessä, mutta ei käy, kun heille on vanhempien tahdosta "joka päivä" tulossa eri lapsi. Kaikkien pitää olla heidän lapsensa kavereita. Osin tällä kai yritetään varmistaa, että heidän lapsensa sitten saa synttärikutsuja jne.

Minusta on toki helpointa, että lapset sopivat itse leikkimisensä ja huolehtivat itse itsensä kaverille ja takaisin. Meillä kuitenkaan tokaluokkalaisen luokkakavereista ainostaan 3 asuu niin turvallisen välimatkan päässä, että lapsi voi itse kulkea kaverille. Lisäksi yksi näistä kavereista ei saa vielä kulkea itse meille vaan vanhemmat aina saattavat ja hakevat. Muiden kavereiden kanssa täytyy leikkiminen sopia, jotta vanhemmat pääset tuomaan ja hakemaan. Moni käy vielä iltapäiväkerhossakin, joten vanhempien kanssa täytyy sopia, jos lapsi tulee meille eikä mene kerhoon. Itse en kyllä jaksa joka päivä tai edes viikko näitä sopimisia, joten yleensä lapsi leikkii niiden lasten kanssa jotka asuvat lähellä tai saavat kulkea itse vapaasti.

Ekalla luokalla kaikki kyläilyt sovittiin vielä vanhempien kanssa.

Leirit on tietysti vanhempien yhdessä sovittava ja minusta on kummallista, että ap ajattelee lasten sopivan leirit itsekseen. Eihän lapset voi tietää, koska perheille käy (kahden perheen lomasuunnitelmat). Ei lapset edes tiedä minkälaisia leirejä on olemassa. Me ainakin soitellaan lapsen kaverin äidin kanssa ja sovitaan tälläiset asia puhelimessa. Vanhempienhan täytyy se ilmoittautuminenkin tehdä.

Oon kuullu että koulutkin järjestävät lapsille kavereita VOKkeista. Onneksi omani eivät enää ole koululaisia.

Se on just tota. Halutaan varmistaa, että oma lapsi saa kutsuja synttäreille. Nähdään kaverisuhteet hyötynäkökulmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Mun tytön luokalla on yksi tällainen. Kurjinta siinä on se, että ovat tyttöni kanssa olleet läheisimmät kaverit eskarista ja haluaisivat olla enemmän yhdessä, mutta ei käy, kun heille on vanhempien tahdosta "joka päivä" tulossa eri lapsi. Kaikkien pitää olla heidän lapsensa kavereita. Osin tällä kai yritetään varmistaa, että heidän lapsensa sitten saa synttärikutsuja jne.

Itse ainakin yritän olla pikkukoululaisten vanhempana "reilu", joten rohkaisen lasta kutsumaan välillä uusiakin kavereita kotiin. Usein ne samat "suositut" saa kutsun joka paikkaan ja muutamaa ei kutsuta mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on toki helpointa, että lapset sopivat itse leikkimisensä ja huolehtivat itse itsensä kaverille ja takaisin. Meillä kuitenkaan tokaluokkalaisen luokkakavereista ainostaan 3 asuu niin turvallisen välimatkan päässä, että lapsi voi itse kulkea kaverille. Lisäksi yksi näistä kavereista ei saa vielä kulkea itse meille vaan vanhemmat aina saattavat ja hakevat. Muiden kavereiden kanssa täytyy leikkiminen sopia, jotta vanhemmat pääset tuomaan ja hakemaan. Moni käy vielä iltapäiväkerhossakin, joten vanhempien kanssa täytyy sopia, jos lapsi tulee meille eikä mene kerhoon. Itse en kyllä jaksa joka päivä tai edes viikko näitä sopimisia, joten yleensä lapsi leikkii niiden lasten kanssa jotka asuvat lähellä tai saavat kulkea itse vapaasti.

Ekalla luokalla kaikki kyläilyt sovittiin vielä vanhempien kanssa.

Leirit on tietysti vanhempien yhdessä sovittava ja minusta on kummallista, että ap ajattelee lasten sopivan leirit itsekseen. Eihän lapset voi tietää, koska perheille käy (kahden perheen lomasuunnitelmat). Ei lapset edes tiedä minkälaisia leirejä on olemassa. Me ainakin soitellaan lapsen kaverin äidin kanssa ja sovitaan tälläiset asia puhelimessa. Vanhempienhan täytyy se ilmoittautuminenkin tehdä.

Ei kun tuo oli ihan ylimääräinen leiri. Lapset oli silloin vasta eskari-ikäisiä, ja tuo oli viikonloppuleiri, jonne ei ollut mikään pakko mennä, koska oli tosiaan viikonloppuna. Hän vain halusi, että meidän lapset menisivät sinne kahdeksi yöksi tutustuamaan toisiinsa paremmin. Ei siis ollut kyse mistään hoitojärjestelyistä tai koululaisten "hoitopaikka"kesäleireistä.  Hän oli järkkäämässä alle kouluikäisille yhteistä viikonloppureissua suhteiden vahvistamiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tytön luokalla on yksi tällainen. Kurjinta siinä on se, että ovat tyttöni kanssa olleet läheisimmät kaverit eskarista ja haluaisivat olla enemmän yhdessä, mutta ei käy, kun heille on vanhempien tahdosta "joka päivä" tulossa eri lapsi. Kaikkien pitää olla heidän lapsensa kavereita. Osin tällä kai yritetään varmistaa, että heidän lapsensa sitten saa synttärikutsuja jne.

Itse ainakin yritän olla pikkukoululaisten vanhempana "reilu", joten rohkaisen lasta kutsumaan välillä uusiakin kavereita kotiin. Usein ne samat "suositut" saa kutsun joka paikkaan ja muutamaa ei kutsuta mihinkään.

Sama täällä. Koetan opettaa lapsilleni, että myös niitä ujoja ja hiljaisempia kutsutaan leikkiin ja kylään. Tämän ikäiset lapset on vielä niin pieniä, ja ihan uudessa elämäntilanteessa, että voivat tarvita ohjausta. Arvostan myös kovasti vanhempia, jotka ovat kutsuneet lapsensa synttäreille koko luokan pojat/tytöt. Ymmärrän sen ylimääräisen vaivan mitä tästä on heille syntynyt ja minusta se on hieno ele. Se saa sen varautuneemmankin lapsen tuntemaan, että hän sittenkin kuuluu porukkaan. Se, että joku näkee ylimääräistä vaivaa myös muiden kuin omien lastensa hyvinvoinnin eteen on arvokas juttu. Sitä tietää jo etukäteen, että näiden perheiden lapsista voi hyvinkin tulla luokkaan niitä oppilaita, jotka omalla käytöksellään ehkäisevät kiusaamista ja edistävät hyvää ryhmähenkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on toki helpointa, että lapset sopivat itse leikkimisensä ja huolehtivat itse itsensä kaverille ja takaisin. Meillä kuitenkaan tokaluokkalaisen luokkakavereista ainostaan 3 asuu niin turvallisen välimatkan päässä, että lapsi voi itse kulkea kaverille. Lisäksi yksi näistä kavereista ei saa vielä kulkea itse meille vaan vanhemmat aina saattavat ja hakevat. Muiden kavereiden kanssa täytyy leikkiminen sopia, jotta vanhemmat pääset tuomaan ja hakemaan. Moni käy vielä iltapäiväkerhossakin, joten vanhempien kanssa täytyy sopia, jos lapsi tulee meille eikä mene kerhoon. Itse en kyllä jaksa joka päivä tai edes viikko näitä sopimisia, joten yleensä lapsi leikkii niiden lasten kanssa jotka asuvat lähellä tai saavat kulkea itse vapaasti.

Ekalla luokalla kaikki kyläilyt sovittiin vielä vanhempien kanssa.

Leirit on tietysti vanhempien yhdessä sovittava ja minusta on kummallista, että ap ajattelee lasten sopivan leirit itsekseen. Eihän lapset voi tietää, koska perheille käy (kahden perheen lomasuunnitelmat). Ei lapset edes tiedä minkälaisia leirejä on olemassa. Me ainakin soitellaan lapsen kaverin äidin kanssa ja sovitaan tälläiset asia puhelimessa. Vanhempienhan täytyy se ilmoittautuminenkin tehdä.

Ei kun tuo oli ihan ylimääräinen leiri. Lapset oli silloin vasta eskari-ikäisiä, ja tuo oli viikonloppuleiri, jonne ei ollut mikään pakko mennä, koska oli tosiaan viikonloppuna. Hän vain halusi, että meidän lapset menisivät sinne kahdeksi yöksi tutustuamaan toisiinsa paremmin. Ei siis ollut kyse mistään hoitojärjestelyistä tai koululaisten "hoitopaikka"kesäleireistä.  Hän oli järkkäämässä alle kouluikäisille yhteistä viikonloppureissua suhteiden vahvistamiseksi. 

Edelleen; miksi reagoit noin voimakkaasti? Täysin neutraali asia, johon voi sanoa ei jos lapsi ei sinne halua mennä. Mikäs muuten sun lapsen mielipide oli, siis hänen oma aito mielipiteensä? Ennen kuin kerroit hänelle oman mielipiteesi? 

Mun 14-vuotiaalla pojalla ei ole varsinaisesti hyvää ystävää. Kyllä poika aina välillä mahtuu mukaan johonkin isompaan porukkaan eli ei ole mitenkään hyljitty tapaus. Omaa hyvää/parasta läheistä ystävää ei kuitenkaan ole ollut koskaan. Siis sellaista jonka kutsua yökylään, viikonlopuksi mökille mukaan, jonka kanssa juhlistaa synttäreitä menemällä vaikka leffaan tai lätkämatsiin.

Huomaan kyllä, että tämä vaivaa poikaa vaikkei sitä näkyvästi esiin tuokaan. Poika harrastaa kyllä joukkuelajeja ja kentällä riittää kavereita, meille kotiin asti ne ei kuitenkaan koskaan tule.

Kyllä mä koen, että äitinä olisin voinut aikanaan tukea enemmän kaverisuhteiden rakentamisessa etenkin kun ne eivät missään vaiheessa näyttäneet syntyvän kovin luontevasti.

Voin toki vieläkin kannustaa, mutta teinien vanhemmille ei enää samalla tavalla soitella ja järjestellä playdateja.

Jokainen tarvitsisi hyvän ystävän, ymmärrän siksi vanhempien huolta puuttua asiaan jos muuten ei kavereita meinaa löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on toki helpointa, että lapset sopivat itse leikkimisensä ja huolehtivat itse itsensä kaverille ja takaisin. Meillä kuitenkaan tokaluokkalaisen luokkakavereista ainostaan 3 asuu niin turvallisen välimatkan päässä, että lapsi voi itse kulkea kaverille. Lisäksi yksi näistä kavereista ei saa vielä kulkea itse meille vaan vanhemmat aina saattavat ja hakevat. Muiden kavereiden kanssa täytyy leikkiminen sopia, jotta vanhemmat pääset tuomaan ja hakemaan. Moni käy vielä iltapäiväkerhossakin, joten vanhempien kanssa täytyy sopia, jos lapsi tulee meille eikä mene kerhoon. Itse en kyllä jaksa joka päivä tai edes viikko näitä sopimisia, joten yleensä lapsi leikkii niiden lasten kanssa jotka asuvat lähellä tai saavat kulkea itse vapaasti.

Ekalla luokalla kaikki kyläilyt sovittiin vielä vanhempien kanssa.

Leirit on tietysti vanhempien yhdessä sovittava ja minusta on kummallista, että ap ajattelee lasten sopivan leirit itsekseen. Eihän lapset voi tietää, koska perheille käy (kahden perheen lomasuunnitelmat). Ei lapset edes tiedä minkälaisia leirejä on olemassa. Me ainakin soitellaan lapsen kaverin äidin kanssa ja sovitaan tälläiset asia puhelimessa. Vanhempienhan täytyy se ilmoittautuminenkin tehdä.

Ei kun tuo oli ihan ylimääräinen leiri. Lapset oli silloin vasta eskari-ikäisiä, ja tuo oli viikonloppuleiri, jonne ei ollut mikään pakko mennä, koska oli tosiaan viikonloppuna. Hän vain halusi, että meidän lapset menisivät sinne kahdeksi yöksi tutustuamaan toisiinsa paremmin. Ei siis ollut kyse mistään hoitojärjestelyistä tai koululaisten "hoitopaikka"kesäleireistä.  Hän oli järkkäämässä alle kouluikäisille yhteistä viikonloppureissua suhteiden vahvistamiseksi. 

Eikö leirit ole hauskoja ja niissä käydä sen takia? Yleensähän lapset menevät niihin kaverin kanssa? Meillä ainakin leirit on aina sovittu vanhempien kesken soittelemalla ja siis kyse nimenomaan näistä ylimääräisistä leireistä. Ei kai tuon ikäisillä muunlaisia olekaan eikä meillä lapsi tarvitse hoitoa lomalla etenkään öisin. Ei meillä isompikaan vielä mene yksin yöleirille, joten sovitaan kaverin vanhempien kanssa lapsille molempien perheille sopivana ajankohtana oleva kiva leiri. Jos itsestä leiri ei ole hyvä idea voit ihan hyvin sanoa, että teille ei käy. Sitten kysyvät jotain muuta kaveria.

Mun mielestä pitää hyväksyä myös se, että kaikki lapset eivät suinkaan edes kaipaa niitä kavereita niin paljoa. Tuntuu että nykyään pidetään outona jos joku lapsi viihtyy itsekseen ja tykkää touhuta omia juttujaan. Ei kaikkien tarvitse olla mitään supersosiaalisia duracell-pupuja.. Toivoisin että vanhemmat osaisivat paremmin lukea lapsiaan ja hyväksyisivät heidät sellaisina kuin ovat. Joku voi tykätä jatkuvasta säpinästä, mutta paljon on myös niitä hiljaisia ja rauhallisia lapsia, jotka mielellään viihtyvät itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Se on just tota. Halutaan varmistaa, että oma lapsi saa kutsuja synttäreille. Nähdään kaverisuhteet hyötynäkökulmasta. 

Siis mistä hyötynäkökulmasta? Meillä lapsella on synttärikutsuja jopa turhan paljon. Luokalla on 12 tyttöä, joista kaikkien muiden paitsi yhden synttäreillä on ollut lisäksi ollut yhden pojan juhlissa. Tästä jo hintaa 12x15e ja lisäksi on pari luokan ulkopuolista kaveria, joiden juhlissa on ollut. Koen kuitenkin, että juhlat ovat sankarille tärkeät ja on kohteliasta osallistua niihin aina kuin se on mahdollista. Me kutsumme kaikki luokan tytöt, koska muuten ne olisi ne samat lapset, jotka aina jäävät ilman kutsua.

Olen sitä mieltä, että lasten on hyvä oppia itse solmimaan kaverisuhteensa. Kuitenkin tiedostan seuraavani tilannetta taustalla melko tiiviisti. Syynä se, että minut jätettiin usein kouluaikoina porukan ulkopuolelle, välillä jopa kiusattiin. Vanhempani eivät tiedostaneet koko asiaa, enkä itse osannut siitä kotona puhua. Toisaalta asumme myös sen verran syrjässä, ettei kavereita pääse näkemään ilman kuskausapua ja kyläilyjä puolin ja toisin on sovittava toisten vanhempien kanssa.

Kun oma lapsi sanoi, että voi kun hänkin saisi joskus kutsun kaverisynttäreille, niin kyllähän siinä äidillä illalla itku tuli. Sillä olisihan se ihanaa, kun lapsi saisi edes kerran elämässään kokea sen, että saa kutsun kaverisynttäreille.

Joten minun näkökulmastani katsottuna on hyvin vaikeaa jakaa ap:n ärtymystä. Huomasin lapsesta jo pienenä, että hän on varautunut eikä solmi luontevasti ystävyyssuhteita niin helposti kuin moni muu lapsi. Niinpä aloin nähdä sitä vaivaa, että tuin lasta asiassa. Kutsuin lähellä asuvia saman ikäisiä lapsia ja heidän perheitä kylään. Ja meille on aina saanut tulla leikkimään. Ja olen kuskannut muitakin harrastuksiin. Ja olen järjestänyt lapsen luokalle kivoja juttuja.

Lapsella on onneksi sisarus, joka tuo kotiin kavereita ja leikkivät sitten koko porukalla. Lapsella on pari omaakin ystävää, jotka harvakseltaan käyvät. Vahinko vaan, että nämä lapsen omat ystävät eivät ole ikinä pitäneet kaverisynttäreitä, tai ainakaan lastani ei ole niihin kutsuttu. Lapseni on kyllä itse pitänyt kaverisynttärit joka vuosi. Eräskin vuosi sitten vain yksikään kutsutuista luokkakavereista ei ilmestynyt paikalle. Onneksi kaksi luokan ulkopuolista kutsuttua tuli, kun olin varmistanut, että varmasti tulevat, ettei pääse tapahtumaan nollatulosta.

Kyllä minä huolta kannan. Ja toivon, etten ole ketään liikaa ärsyttänyt. Enkä suostu syyllistymään ap:n avauksesta.