Esikoisen ja sen ainokaisen "vanhalla iällä" hankkineet?

up

Ihan kivasti, kiitos kysymästä.

Kiitos kysymästä, aika syvältä on. Kaverit luuli lapsena äitiä mun mummoksi, muiden vanhemmat muistivat sentään omasta nuoruudestaan jotakin muutakin kuin sotien jälkeisen kurjuuden, meillä kuunneltiin Olavi Virtaa ja hengellistä musiikkia ja otettiin rajusti yhteen "nuorisokulttuuriin" liittyvistä asioista. Olen siis kasarin alun lapsi. Nyt olen molempien vanhempieni omaishoitaja, rollaattorilla kulkee toinen ja toinen ei oikein silläkään, kiva kun ehtisi noita omia lapsiakin hoitaa joskus, kun ovat vielä suht pieniä.

Lapsuuden kaveripiirissä oli noita, ja yleistyksenä sanon että alakouluiässä oli vaikeaa, teininä ja nuorena aikuisena helpompaa, normaali-ikäisten vanhempien lapsiin verrattuna.

Esikoinen kun äiti 41 ja isä 43, molemmille esikoinen. Lapsi täysin terve nyt 1,5 v. Helppo lapsi, nukkunut täydet unet jo 2kk lähtien. Oikein hyvin meillä on mennyt. Nautin oikein tosissani kotonaolosta lapsen kanssa pitkän työputken päälle.

Hienosti on mennyt. Hetkeäkään en ole katunut, vaikka 35-vuotiaaksi olin vahvasti sitä mieltä, ettei lapset ole minun juttuni.

Minulla on ollut mahdollisuus hoitaa lasta kolme ensimmäistä vuotta kotona ja tehdä lyhennettyä työaikaa sen jälkeen. Lapsemme on saanut harrastaa ja reissata ja olemme viettäneet perheenä paljon enemmän yhteistä aikaa kuin muut lapsiperheet tuttavapiirissämme.

Lapsemme on nyt ihana, hyväkäytöksinen ja fiksu teini-ikäinen. Itse tunnen itseni kymmenisen vuotta nuoremmaksi, kun pysyn paremmin ajan hermolla tämän nuoren myötä. Kaikenkaikkiaan en keksi mitään negatiivista siitä, että tein päätöksen näin myöhään. Enempää lapsia en olisi kuitenkaan halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Esikoinen kun äiti 41 ja isä 43, molemmille esikoinen. Lapsi täysin terve nyt 1,5 v. Helppo lapsi, nukkunut täydet unet jo 2kk lähtien. Oikein hyvin meillä on mennyt. Nautin oikein tosissani kotonaolosta lapsen kanssa pitkän työputken päälle.

Kuulostaa mukavalta. :) Ja eipä tuo ainakaan enää nykyään harvinaista ole, itsekin tunnen tai lähinnä tiedän äkkiseltään laskien kolme lähemmäs nelikymppisenä ekan (ja vikan) lapsensa hankkineita.

Kiinnostava aihe. Olen 29v ja tiedän, että lapset ei vaan kiinnostva vielä vuosiin. SIllä vanhalla iällä sitten, jos vielä onnistuu. Jos ei, niin samapa tuo.

Vierailija kirjoitti:

Hienosti on mennyt. Hetkeäkään en ole katunut, vaikka 35-vuotiaaksi olin vahvasti sitä mieltä, ettei lapset ole minun juttuni.

Minulla on ollut mahdollisuus hoitaa lasta kolme ensimmäistä vuotta kotona ja tehdä lyhennettyä työaikaa sen jälkeen. Lapsemme on saanut harrastaa ja reissata ja olemme viettäneet perheenä paljon enemmän yhteistä aikaa kuin muut lapsiperheet tuttavapiirissämme.

Lapsemme on nyt ihana, hyväkäytöksinen ja fiksu teini-ikäinen. Itse tunnen itseni kymmenisen vuotta nuoremmaksi, kun pysyn paremmin ajan hermolla tämän nuoren myötä. Kaikenkaikkiaan en keksi mitään negatiivista siitä, että tein päätöksen näin myöhään. Enempää lapsia en olisi kuitenkaan halunnut.

Tämän olisin voinut kirjoittaa minä. Ainokainen tuli tehtyä 38-vuotiaana. Aikaisemmin oli vaan niin paljon muuta kiinnostavampaa tekemistä, kun perheen perustaminen. Mutta onneksi uskalsin vielä tähänkin ryhtyä. Tämä on ollut upea tapa down siftata elämää. Tällä hetkellä lapsi on elämän keskipiste. Kaikki muu tärkeä on tullut jo tehtyä ja koettua.

Hienosti meni sekä raskaus, että vauva-aika. Ei varmaan yhtään huonommin kuin nuoremmiltakaan. Ja samoin on jatkunut, nyt tyttö 11v ja vanhemmat 54 v.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kysymästä, aika syvältä on. Kaverit luuli lapsena äitiä mun mummoksi, muiden vanhemmat muistivat sentään omasta nuoruudestaan jotakin muutakin kuin sotien jälkeisen kurjuuden, meillä kuunneltiin Olavi Virtaa ja hengellistä musiikkia ja otettiin rajusti yhteen "nuorisokulttuuriin" liittyvistä asioista. Olen siis kasarin alun lapsi. Nyt olen molempien vanhempieni omaishoitaja, rollaattorilla kulkee toinen ja toinen ei oikein silläkään, kiva kun ehtisi noita omia lapsiakin hoitaa joskus, kun ovat vielä suht pieniä.

Itse olen saman ikäinen kanssasi ja omien isovanhempieni kasvattama. Meillä ei ollut ollenkaan kertomasi kaltaista, lapsuuteni oli tasan vastaava kuin ikätovereillani tai ainakaan en muista mitään suurempia eroavaisuuksia. Sain aika vapaan kasvatuksen, mutta hyvä minusta tuli. Meillä reissattiin paljon ja tehtiin asioita yhdessä, kulttuuria harrastettiin ja lukeneisuutta arvostettiin. Edelleenkin isoäiti on hyvissä voimissa, elää aktiivista elämää omasta kodistaan käsin.

Itsekin tein lapset ihan viime vuosina vasta, piti ehtiä lukea ja luoda uraa ensin. Nykypäivänä varsinkin sukupolvien välinen kuilu on niin kapea, ettei ole mitään väliä lasten kannalta vaikka ne tekisi myöhemmälläkin iällä.