Olenko liian kiltti miehille?

Voi kevät ja sadat parinhakua koskevat keskustelunavaukset... Tässä kuitenkin yksi lisää.

Olen luonteeltani vähän sellainen ylikiltti (vaikken ovimatto); en muista milloin olisin ollut toiselle ihmiselle töykeä, kuuntelen muiden murheita ja yritän auttaa nimenomaan kuuntelemalla ja olemalla empaattinen, en keksimällä ratkaisuja. Yritän piristää ihmisiä hömpöttämällä ja keskustelen, vaikka aihe alkaisi tuntua vähän kuluttavaltakin. Sinkkumarkkinoilla tämä johtaa usein siihen, että minuun ihastuvat miehet, joilla menee elämässään huonosti mm. päihteiden, masennuksen ja/tai yleisen saamattomuuden vuoksi. Tämä vähän tympäisee - en halua suhteeseen jossa olen äiti, jossa toinen tuhoaa itseänsä ja kaikesta vähiten olisin valmis siihen "miehenkorjaamis"-fantasiaan jossa mukamas parantaisin ongelmaisen yksilön rakkaudellani.

En siis ole itsekkään mikään kaikessa onnistuja uraohjus, mutta pyöritän elämääni ja talouttani kuitenkin hyvin. Kukaan vastaava mies ei sitten tietenkään minusta kiinnostu... Olisiko tietynlaisesta kylmyydestä mitään hyötyä kumppania etsiessä? Ajaako yliempaattisuus normaaleja miehiä pois?