Lasten koulumatkojen kävelystä

Mikähän siinä on, että lasten suhteellisen pitkistäkin koulumatkoista ollaan aina sitä mieltä, että hyvää se niiden kävely vain tekee. Totta tietysti sinänsä, mutta eikö se ole aika kaksinaismoralistista? Itse muistan ala-asteella, kuinka aikuiset aina hymähtelivät, jos erehdyimme valittamaan, että koulumatka repun ja luistinkassin kanssa tuntui raskaalta kävellä aamuin illoin. Hyvää se kolmen kilometrin kävely suuntaansa päivittäin kantamusten kanssa meille vain kuulemma teki ja mitä sitten, jos piti seitsemältä aamulla lähteä talsimaan. Ja nopeammin olisi pitänyt vain kävellä, kun eihän aikuisiltakaan (sulalla tiellä, lenkkareissa, ilman kantamuksia) mennyt kuin puoli tuntia, miten meillä olisi voinut talvivaatteissa, painavan repun ja luistinkassin kanssa liukkaalla tiellä mennä 45 minuttiia tai jopa enemmän?



Jo silloin (keskenämme) kyllä ilkuimme sille, että eivätpä vanhempamme ikinä samaista matkaa esimerkiksi vanhempainiltaan tai edes jumpalle samaiselle koululle kävelleet, aina menivät autolla. Tai ainakaan eivät ikinä kävelleet kauppaan sinne ja kauppakassien kanssa kotiin. Täälläkin moni ihmettelee, miksi lasten pitäisi saada koulukyyti viidelle kilometrille, kävelemään vain. Silti todella todella harvassa ovat ne tietämäni aikuiset, jotka tuon pituisia työmatkoja tekevät kävellen. Lähes kaikki tekevät ne autolla tai bussilla ja mahdollisesti kesäisin nätillä ilmalla pyörällä. En muuten kävele itsekään, vaikka työmatkaa on vain neljä kilometriä. Mutta yritän sentään olla viisastelematta tulevaisuudessa lapsilleni asiasta (jos vain muistan, voi tietysti olla, että kerron omilleni sitä samaa iänikuista tarinaa, kuinka hiihdin kouluun kesät talvet ja koko matkan ylämäkeä...)