Huomaako nykynuoret paremmin rupsahtamisensa, kun on otettu selfieitä jatkuvasti?
Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen "Mä olen alkanut vihaata nuoria naisia", jossa 28-vuotias tilittää rupsahtamistaan ja ei kestä sitä ja osa kirjoittaa siihen myös samalla tavalla.
Voisko se johtua siitä, kun on 12-vuotiaasta asti otettu niitä lähinaamakuvia satoja, ellei tuhansia. Niin ne omat vanhenemisen merkit huomaa ihan eri tavalla, kuin aikakautena, jolloin otettiin muutamia kertoja vuodessa valokuvia, suttuisilla lopputuloksilla eikä edes mitään lähikuvia juuri koskaan. He pystyvät vertailemaan kuvia ja myös varmaan ovat tietoisempia omasta naamastaan, että miltä se on ennen näyttäny.
Onkohan vanheneminen meille vanhemmille ei-selfien aikakaudella nuoruutemme viettäneille siis helpompaa, sillä meillä ei kerta kaikkiaan ole tuhansia valokuvia naamastamme ja joka kulmasta otettuna - ei ole kunnolla mitään mihin verrata siis entistä naamaansa nykyiseen.
N39
Kommentit (10)
Mä en harrasta selfien ottoa mutta huomaan ilman sitäkin rupsahtaneen.
Tiukkaa tekee jo nyt ku näkee vanhenamisen merkkejä (ikää lähes 40v), saatikka, jos mulla ois tuhansia valokuvia naamastani hyvin läheltä otettuna ikävälillä vaikkapa 12-22 v, silloin se todellisuus iskisi ja lujaa päin naamaa. Eihän sitä enää todellakaan muista, miltä jokainen milli kasvoissa silloin näytti ja vanhat suttuiset huonolaatuiset valokuvat antaa vain osviittaa siihen, minkänäköinen suunnilleen oli. Ja ei niitä kuvia edes paljon ole ja nekin ovat jossain pölyttymässä valokuvakansioissa paperiversioina. Ja parempi niin!
Voin kyllä kuvitella, kuinka kamala fiilis on nykynuorilla, sit ku se vanheneminen toden teolla alkaa. Että sikäli ymmärrän tuon 28-vuotiaan tilityksen, sillä hän on varmasti paljon vanhemman näköinen, jos vertaa itseään, minkä näköinen oli vaikkapa 16-vuotiaana. Hän näkee sen muutoksen. Isku tulee vasten kasvoja paljon nuorempana kuin ennen, itse esim. en kärsiny mistään naamakriisistä vielä 28-vuotiaana. Ja onhan 28 v nuori. Sääli, että nyt jo tuon ikäiset joutuvat kärsimään, kun aiemmin nuo kriisit käytiin läpi ehkäpä nelikymppisenä.
Tuskin. Nuo selfiet on photoshopattuja, että hädin tuskin tunnistaa samaksi luonnossa.
No tota.. ehkä?
Itse olin täysi-ikäisyyden kynnyksellä, kun nää selfiehommat alkoi. Se oli sitä irc-galleria-aikaa. Tuli räpsittyä niitä kuvia aika paljon joo..
Nykyään kolmekymppisenä ei jaksa enää. Ei välttämättä siksi, että ois "rupsahtanut", mutta on vaan enemmän sisältöä elämässä. Oma pärstä ei jaksa kiinnostaa niin paljoa.
Mutta joo, kyllähän sen eronkin itse huomaa, että ei tässä olla kakskymppisiä pikkulikkoja enää. En kyllä koe olevani rupsahtanutkaan, mutta varttuneempi kyllä. On mulla pari kiukkuryppyä otsassa jo, mutta ne oisin noteerannut kyllä ihan ilman selfieitäkin. :)
Voisihan se olla toisinkin päin. Jos sinulla on vain yksi kuva itsestäsi kymmenen vuoden välein, niin ihan tasan tarkkaan huomaat vanhenemisesi, kun laitat kuvat vierekkäin.
Luulen, että kyse on enemmänkin siitä, että joillekin oma ulkonäkö on kaikki kaikessa ja sitä tarkkaillaan herkeämättä. Muistan erään ketjun, jossa noin 25-vuotias huolestuneena selitti "kun katson naamaani suurentavalla peilillä, niin silmänurkassa näkyy pienen pieni uurre. En kestä, alan rupsahtaa".
Arvelisin, että esiintyy kahdenlaista asennetta. Osa havainnoi itseään liiankin kriittisesti eikä käsitä, että jokainen vanhenee, kuka nopeammin, kuka hitaammin. Tai sitten omalle kuvalle tulee niin sokeaksi, ettei huomaa muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin. Nuo selfiet on photoshopattuja, että hädin tuskin tunnistaa samaksi luonnossa.
Joo, naapurissakin asuu 18-vuotias pikkupimu, joka on facessa juhlittu kaunotar. Tässä pihapiirissä, kun näkee, niin tavallisempaa tylleröä saa hakea (eikä löydä).
Ei siis edes tunnistaisi näistä kuvista.
Näin siinä tulee käymään! Ja se on tällaisen sairaan itseihailun jälkeinen pakollinen krapula. Nyt vaan hämähäkkisilmät sirrilleen ja suut tötterölle kun vielä voi.