Lue keskustelun säännöt.
Rutiinien ylläpitäminen mahdotonta (masennus)
07.04.2016 |
Tuntuu että ei mitään kiinnostusta ns. arkisiin ja tavallisiin rutiineihin. Antaa vaan mennä päivästä toiseen. Miten saisin itseäni niskasta kiinni? En jaksa tehdä työtä paranemisen ja hyvinvoinnin eteen.
Kommentit (11)
Voimia Sinulle! Täällä vähän saman kaltainen tilanne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan tätä on jatkunut ja mistä masennus johtuu? Oletko lääkityksellä?
Sama juttu täällä. Odottelen osastolle pääsyä, mutta vielä taitaa mennä useampi kuukausi kun jonot ovat mitä ovat. Tuntuu, että kaikki räjähtää käsiin, tulen hulluksi ja teen itselleni kohta jotain. Opiskelen, mutta en ole pystynyt tekemään mitään siihen liittyvää moneen kuukauteen. Tällä hetkellä ainut apuni on toimintaterapia kerran viikossa, mistä toki olen kiitollinen. Ei vain ole ketään, kenelle puhua. Ajatukset kiertävät kehää, eikä ihmekään, kun istun kotona tietokoneen ääressä lähes kaiken hereilläoloaikani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on sairaus. Ei sille voi oikein mitään. Englanniksi puhutaan mustasta koirasta, joka seuraa kantapäillä kuin varjo.
Aina voi ajatella, että paraneminen on mahdollista. Hallitus tosin tekee parhaansa ajaakseen köyhät, työttömät ja masentuneet itsemurhaan.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu täällä. Odottelen osastolle pääsyä, mutta vielä taitaa mennä useampi kuukausi kun jonot ovat mitä ovat. Tuntuu, että kaikki räjähtää käsiin, tulen hulluksi ja teen itselleni kohta jotain. Opiskelen, mutta en ole pystynyt tekemään mitään siihen liittyvää moneen kuukauteen. Tällä hetkellä ainut apuni on toimintaterapia kerran viikossa, mistä toki olen kiitollinen. Ei vain ole ketään, kenelle puhua. Ajatukset kiertävät kehää, eikä ihmekään, kun istun kotona tietokoneen ääressä lähes kaiken hereilläoloaikani.
Puhu meille? Täällä sua ei tunne kukaan! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu täällä. Odottelen osastolle pääsyä, mutta vielä taitaa mennä useampi kuukausi kun jonot ovat mitä ovat. Tuntuu, että kaikki räjähtää käsiin, tulen hulluksi ja teen itselleni kohta jotain. Opiskelen, mutta en ole pystynyt tekemään mitään siihen liittyvää moneen kuukauteen. Tällä hetkellä ainut apuni on toimintaterapia kerran viikossa, mistä toki olen kiitollinen. Ei vain ole ketään, kenelle puhua. Ajatukset kiertävät kehää, eikä ihmekään, kun istun kotona tietokoneen ääressä lähes kaiken hereilläoloaikani.
Puhu meille? Täällä sua ei tunne kukaan! :)
En taida uskaltaa omista yksityisistä asioistani kirjoittaa niin, että teksti olisi kenen tahansa luettavissa, tunnistamisen riski kuitenkin on aina vaikka se olisikin hyvin pieni. Kiitos kuitenkin, olet ihana!
En ole psykologi enkä psykiatri saati muu asiantuntija. Mutta silti neuvoisin, koska on kai niin paljon helpompi neuvoa -tämän murkaavan alun jälkeen - neuvon, että jos ota tavoitteeksi ensin vain yhden päivittäisen tai vaikka joka toinen päivä tehtävän asian, jonka teet. Se voi olla hyvin pieni puuha tai askare. Ota vaikka tavoitteeksi, että petaat sängyn , ainakin joka toinen aamu. Tai että käyt tekemässä pienen lenkin ulkona. Ihan mitä tahansa, kunhan et jämähdä paikallesi liian pitkäksi aikaa, sillä oman kokemukseni mukaan -tietysti on vaarallista yleistää oma kokemus. mutta silti jatkan ja sanon - vaarallisinta on se, että sinusta alkaa tuntua sille, ettei millään ole mitään merkitystä tai arvoa ja kaikki on vain täysin hyödytöntä. Hyvää ja kaunista on paljonkin, vaikka toisnaan isompi tai isommat pilvet näyttäisi peittävän kaiken taakseen; tarvitaan uskoa ja luottamusta. Kärsivällisyyttä ja malttia.
Hyvää on jo se, että olet herännyt tai havahtunut, että "jottain tarttis tehä" - koska ilm. jostain (alitajunnasta) puskee päälle tunne, että nykyinen elo kaipaa muutosta.
Voimia ja jaksamista toivottaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole psykologi enkä psykiatri saati muu asiantuntija. Mutta silti neuvoisin, koska on kai niin paljon helpompi neuvoa -tämän murkaavan alun jälkeen - neuvon, että jos ota tavoitteeksi ensin vain yhden päivittäisen tai vaikka joka toinen päivä tehtävän asian, jonka teet. Se voi olla hyvin pieni puuha tai askare. Ota vaikka tavoitteeksi, että petaat sängyn , ainakin joka toinen aamu. Tai että käyt tekemässä pienen lenkin ulkona. Ihan mitä tahansa, kunhan et jämähdä paikallesi liian pitkäksi aikaa, sillä oman kokemukseni mukaan -tietysti on vaarallista yleistää oma kokemus. mutta silti jatkan ja sanon - vaarallisinta on se, että sinusta alkaa tuntua sille, ettei millään ole mitään merkitystä tai arvoa ja kaikki on vain täysin hyödytöntä. Hyvää ja kaunista on paljonkin, vaikka toisnaan isompi tai isommat pilvet näyttäisi peittävän kaiken taakseen; tarvitaan uskoa ja luottamusta. Kärsivällisyyttä ja malttia.
Hyvää on jo se, että olet herännyt tai havahtunut, että "jottain tarttis tehä" - koska ilm. jostain (alitajunnasta) puskee päälle tunne, että nykyinen elo kaipaa muutosta.
Voimia ja jaksamista toivottaen.
Kiitos vastauksista!
Välillä mulla on sellaisia kausia, että pystyn tekemään enemmän ja pysyttelemään lähempänä normaalia elämää. Esimerkiksi nyt äskettäin masennuslääkkeen aloittamisen jälkeen oli pitkä, jopa 8 viikon pituinen hyvä kausi. Jostain syystä tipahdan aina kuitenkin sinne masennukseen takaisin, ja silloin tuntuu että minkä tahansa rutiinin käyttöön ottaminen on ylivoimaista. Ei vaan oo voimia ponnistella ylöspäin... Viime vuosina on ollut huonoa kautta enemmän kuin hyvää.
Ei taida tahdonvoimalla itseään niskasta kiinni ottaminen onnistua jos on masentunut pahasti.
On pakko antaa itselleen armoa ja hyväksyä se että käytössä ei ole voimavaroja kuten terveillä.