Oletteko nähneet miehenne itkevät?
Ja vaikuttiko se millainen miehisyyskuva sinulla on hänestä? Ei paljon huvita seksi miehen kanssa joka itkee.
Kommentit (9)
Tunteita saa ja pitääkin näyttää. Itse arvostan herkkyyttä suuresti.
En ole koskaan nähnyt mieheni itkevän. En usko, että on itkenyt lapsuutensa jälkeen. Ei vaikuttaisi miehisyyskuvaan. Kyllä tunteita saa miehetkin näyttää.
Olen nähnyt useasti eikä todellakaan vaikuta miehisyyskuvaan. Päinvastoin - mieluummin tunteitaan näyttävä kuin perus junttiäijä jonka ilmekään ei värähdä
Itkee kyllä. Esim ensimmäisen lapsen synnyttyä.
En tarkoita kerran 20:ssä vuodessa itkemistä vaan esim aina riidellessä. ap
Olen nähnyt ja se on lähinnä tiivistänyt suhdettamme.
Kaksi kertaa 24 vuoden aikana, kerran kivusta ja kerran kun sanoin, että nyt tulee ero. Jälkimmäinen tapaus vaikutti teeskentelyltä, varsinkin kun oli tehnyt vuosien varrella selväksi, että häntä ei voisi minun ongelmani vähempää kiinnostaa.
Tunnekylmät ääliöt saavat alfailla minulta rauhassa.
En ole, mikä on joskus minua ihmetyttänyt. Hän ei itkenyt lapsien synnyttyä, ei myöskään läheisen kuoltua, eikä silloin kun meinasimme tosissaan erota. Hän ei vaan itke piste.
Jännää, mutta arvasin neutraalin otsikon perusteella viestistä ilmenevän asenteesi.
Kyllä, olen nähnyt kyyneleitä miehen silmäkulmassa 20 vuoden suhteen aikana.