Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa! Olen 21v ja asun vielä äitini ja veljeni kanssa
31.03.2016 |
Olin suunnitellut muuttavani tänä keväänä pois, mutta nyt opiskeluni vuoksi näyttää siltä, että kaikista järkevintä olisi muuttaa vasta ensi tammikuussa.
Saisin myös vähän vielä säästettyä rahaa, ja työpaikallani tarvittaisiin minua enemmän nyt kesällä/syksyllä.
Mutta en tiedä miten kestän täällä vielä tammikuuhun, olen kaiken aikaa napit vastakkain äitini kanssa.. Ja nolottaa myös asua täällä tämän ikäisenä, vaikka esim. Etelä-Euroopassa on hyvinkin normaalia asua vielä kotona pitkälle 25v asti.
Onko teistä vielä ihan ok muuttaa pois 22 vuotiaana?
Kommentit (10)
En näe tuossa mitään ongelmaa jos tulette toimeen siellä keskenänne. Kyllähän Suomessa moni muuttaa 19-20 -vuotiaana, mutta ei äitinsä nurkissa asuva nelikymppinenkään mikään tavaton näky ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuin 23v asti vanhempieni luona. Ehdottomasti elämäni paras päätös. Sain opinnot suoritettua ilman lainaa, makaronilla kituuttelua ja rahahuolia. Sain säästettyä paljon rahaa kun kuluina oli vain vaatteet ja omat huvitukset. Valmistumisen jälkeen sain vakkariduunin, ostin oman asunnon ja nyt asun siinä.
Välillähän se oli henkisesti raastavaa olla valvovan silmän alla. Mitään hävettävää ei ole asua vaikka 30v asti vanhempien luona jos se on molemmille osapuolille ok.
Aika normaalia nykyään asua vielä 21-22v kotona.. mitä väliä, kyllä sitä ehtii asumaan omillaan loppuelämänsä.
Ei siinä mitään noloa ole, syitä voi olla monenlaisia. Itse asun mutsin luona käytännössä ihan taloudellisista syistä mutta kattelen kyllä koko ajan vapaita yksiöitä huvin vuoksi. On kyllä yksin asumisestakin kokemusta.
M22
27v siskoni asuu myös vanhemmillani... Ei siinä mielestäni mitään ihmeellistä ole jos tekee oman osansa kotitöistä. Mitä turhaan muualle muuttaa jos opiskelee/työskentelee/on työttömänä samalla paikkakunnalla kuin vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin 24 vuotiaana kotoa. Suomessa on lapsilla ja vanhemilla. niin huonot välit, että nämä "18v otin repun selkään ja lähdin!" tapaukset ovat yleisiä. Se ei siitä kuitenkaan tee normaalia. Asu ihmeessä jos vaan tulette toimeen keskenänne ja itseä ei ahdista.
Mulla alkoi 17 vuotiaana raastaa hermoja vanhempien luona asuminen. En halunnut mitään muuta kuin muuttaa pois, jotta olisi edes hetki omaa rauhaa. Pystyin kuitenkin odottamaan sen kaksi vuotta että oli rahoitus opiskeluun ja poismuuttoon 19 vuotiaana. Mä pystyin odottelemaan 2 vuotta; puoli vuotta kuluu nopeasti. Jos tarve vaatii, keskustele 'aikuisena' säännöt velvollisuuksista ja vapauksista, joita sopuasuminen vanhemmilla vaatii. Jälkikäteen ajatellen tämä olisi tuonut mulle lisää vapauksia tuohon aikaan, velvollisuudetkin olisivat olleet rajatummat.
Hermoja voi rauhoittaa keskittymällä päämäärään ja tekemällä kaikki päätökset/asiat poismuuttoa tukeviksi. Rahat, jotka odottamalla saat säästettyä, tulevat tarpeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin 24 pois muuttaessani ja tuntuu, että monilla on kiire pois ihan turhan takia liian aikaisin. Älä siis mieti, että onko noloa asua kotona vielä. Kyllä mä ainakin yrittäisin kestää sen puoli vuotta vielä, koska se on kuitenkin suht lyhyt aika ja saisit säästettyä rahaa.
Mua huvittaa kun muutetaan vanhempien helmoista "omilleen!". Sitten suoraan kelaan ja sossuun täyttämään lappuja. Eli siis oikeasti muutettiin vanhempien helmoista valtion helmaan. Tälläinen sosialistivaltio meillä.
Kukin tyylillään. En minä varsinaisesti paheksu kenenkään toisen asumista vanhemmillaan, koska ei se minulta ole mitenkään pois. Jos vanhemmilla asuminen on vanhemmille ok ja itselleen ok, niin en näe silloin oikein ongelmaa tuossa. Mielestäni on toki hyvä silloin kuitenkin osallistua kodin yhteisiin töihin ja käydä muutenkin töissä/tuoda rahaa taloon ja muistaa, että kodissa vanhempien sana ja vanhempien säännöt ovat ylimpänä.