Ekstrovertit!
Inhoan näitä termejä, mutta menköön..
Asiaan. Eli onko teistä koskaan uuvuttavaa nähdä ihmisiä?
Mä en tiedä "mikä mä olen", siis kumpi noista, mutta mua välillä uuvuttaa kovasti pitää seuraa, vaikka haluaisin kyllä olla seurassa. :D
Kommentit (4)
Joskus tuntuu että kaipaan seuraa, mutta "oikeanlaista": en jaksa kutsua kun pitäisi siivota, tai mitä jos en jaksa keskittyä niiden ongelmiin, tai jos ne haluaa laittaa huonoa musiikkia. Eli tavallaan haluis seuraa, mutta kompromissihaluttomana olen itse huonoa seuraa.
En pidä ihmisten näkemistä uuvuttavana, vaan sitä työtä nähdä ne. Vaatteet & meikit, siivous jos ne tulee meille, millä mennä ko paikkaan yms. Tykkään olla itsekseni jos mulla on kirja ja hyvää ruokaa tai netflix, tai valokuvaprojekti tms. Vihaan sitä, jos on kivaa olla itsekseen, mutta jääkaapissa ei ole mitään ja joutuu lähtemään kauppaan. Samalla tulee sit tehtyä muutakin.. Ja itsekseen olo jää.
Mä kyllä tykkään aina silloin tällöin seurasta, mutta mikä tahansa seura ei kelpaa. Tai jos mun kalenteri on muutoin ihan täynnä, niin haluan viettää vapaa-aikaani itekseni, uhraan ekana ihmissuhteista. Miesystävä on niin samanhenkinen ku mää, siihen en tympiinny. Se antaa mulle tilaa ja on ok olla keskenään tekemässä omia juttuja (mies pelaa pleikkaa ja itse vaikka maalaan).
Joskus kavereiden seura on niin uuvuttavaa, kun ei saa olla täysin 100% ihan oma itsensä. Mun kaverit ei näet oikein oo samanhenkisiä kun taas ite oon, niin sitä seuraa ei vaan jaksa loputtoman pitkään. Oon aina helpottunu kun pääsen ihmisten keskuudesta kotiin ja voin vaan olla. Mutta mä taas oonkin introvertti.
Mun kaveri on kyllä ekstrovertti. Kuulemma se ei voi sietää yksinoloa tai "tyhjiä kalenteripäiviä". Sillä on aina pakko olla menoa ja suunnitelmia koko ajan, koska yksinäisyys on niin kamalan ahistavaa sen mielestä.
Mäkään en tiedä mikä olen: mulla jää tietty vaihe päälle. Kun olen ihmisten kanssa, energisoidun ja ajattelen että lisää tätä. Kun olen itekseni, viihdyn mainiosti enkä halua ketään seuraksi.