Miten muut yh:t jaksaa?

Kyllähän välillä rankkaa on kun ei ole omaa aikaa ikinä. Mulla 5-v tyttö, jonka isä ei halua olla tekemisissä. Mulla ei myöskään mitään apujoukkoja ole ollenkaan.

Meillä on ainakin kivaa tässä, vierekkäin ollaan koneillamme ja  yksi on omassa huoneessaan koneella. Samalla minä heille ruuat laitan kuin itsellenikin ja pyöritän pari koneellista pyykkiä.

Mul on useampi lapsi, totaaliyh ja töissä (työmatkaa yli 2 t päivässä). Ei oo koskaan ollu lastenhoitoapuja. Välillä pelkkää selviytymistä, mutta päivä kerrallaan mennään. Koskaan ei oo ollu helppoo joten ei osaa valittaakaa.

Tuntuu, että ei jaksa. Auttaa kun saa lapsen hoitoon joskus ja auttaa kun kasvaa. Mulla aika vaativaluonteinen lapsi, muuten oliskin aika ok.

Ihan ok. Lapsia 3. Oikeestaan vaikea edes kuvitella, että yhden kanssa olis jotenkin vaikeaa. Jos olen joskus vain yhden kanssa, niin se ois, kun olis omaa aikaa. En edes haluaisi olla ns. yksinäinen ihminen. 

Mutta lapset kyllä tapaavat säännöllisesti isäänsä: joka toinen vkonloppu ja yksi ilta vkossa vapaita. Ja isovanhemmat myös täböllä kuvioissa. 

Lapset ovat tasapainoisia elikäs ihan hyvin pyyhkii. 

Tottakai joskus tuntuu, ettei jaksa (kolmen totaaliyh olen). Mutta sitten sitä muistaa, ettei vaihtoehtoja ole, ja sinnittelee eteenpäin. Töissä saan onneksi keskittyä ihan työasioihin, se jo lisää voimavaroja vaikka on toki stressaavaakin tavallaan.

Mutta kyllä sitä välillä saa tuntea itsensä väsyneeksi, se on ihan normaalia.

Yksinhuoltaja kyllä selviää - häntä pystyyn että yrität. Ja varmasti selviät! Mulla lapsen isä ei tunnustanut lastaan kuin oikeiden määräyksellä ja venkoili minimielareitaan - äitinsäkin kävi puhuttelemassa lastenvalvojaa. No, nykyään isuli on vähäpätöinen vätys josta ei mitään tullut (ylpeys käy lankeemusen edellä tms). Minä ja lapsi vakiduuneissa.

Siis oikeuden määräyksellä, joka sinällään oli farssi. 😏

Kahden kouluikäisen yh, ei tukiverkkoja mutta lapset isällään joka toinen viikonloppu. Avioliittomme oli niin kaoottinen pettämisineen että olen todella onnellinen nykyisestä rauhallisesta kodistamme. Kun lapset kasvavat ja oppivat huolehtimaan itsestään, elämä kyllä helpottaa. Ymmärrän kyllä että totaaliyh:na jaksaminen voi olla välillä erittäin vaikeaa mutta ottaisin yhteyttä sosiaalitoimistoon ja pyytäisin tukea. Tukiperheitä ei kaikille riitä mutta luulisi että sossun pitäisi tarjota jotain helpotusta jaksamiseen. Minulle vapaat viikonloput ovat tärkeitä vaikka sunnuntaisin lapsia on jo ikävä. Raskain asia elämässäni on hankala exä ja tämän uusi puoliso, joiden käytös minua kohtaan on asiatonta.

Voimavarat lopussa YHDEN lapsen kanssa? Ei hel**tti. Miettikää nyt naiset mitä sopaa täällä nyyhkytätte. Ymmärtäisin jollain tasolla jos lapsia olisi 3-5 tai enemmän. Ei ihme että avioerojen määrä vaan kasvaa kun kaikki on niin raskasta ja vaikeaa.