Nautin liikaa kauneudestani?

Katselen itseäni peilistä päivittäin aika paljon. Nautin miesten katseista ja usein peiliin katsoessani ajattelen, että luoja kun olen kaunis, onneksi olen yhä näin nätti jne. Tajuan kyllä, että en ole maailman kaunein - en ole edes missään huippukunnossa kropaltani. Mutta en edes halua "antaa" kauneuttani toisille, jollekin yhdelle miehelle (ja alasti ulkonäköni ei ole edes niin hyvä kuin vaatteissa luulisi), vaan haluan itse vain nauttia ulkonäöstäni ja tulla katselluksi, kun olen ihmisten ilmoilla. Onko tämä autoeroottisuutta vai mitä? Ovatko monet yhtä itserakkaita kuin itse olen?
Näen kauneutta kyllä muuallakin paljon, minulla on laaja käsitys siitä mikä erityisesti naisissa on kaunista ja toisten ulkonäkö kiehtoo myös, joskin vertaan kyllä itseeni ja minua häiritsee hieman, jos huomaan jonkun olevan vielä paljon itseäni viehättävämpi. Itseäni haittaa, että elämäni on niin "täynnä" ulkonäköasioita enkä osaa olla ajattelematta visuaalisia ärsykkeitä ja regoimatta niihin.
Oikeastaan seksissäkin iso osa kiihotuksestani liittyy siihen, että toinen katselee minua, pitää minua hyvännäköisenä ja kiihottuu ulkonäöstäni. Valitsen myös tahallaan mieluummin ok-näköisiä tai rumia kumppaneita, jotta saan enemmän huomiota. Osaan kyllä myös päästää irti ja olla esiintymättä, kun kiihotun riittävästi.
Onko muita samanlaisia tai ajatuksia tästä?