Olen kokenut elämässäni vaikka mitä pahaa. Silti rakkaudessa epäonnistumiset ovat kauheimpia

Ihan siis mietin, onko jollakulla toisella samanlainen ajatusmaailma :)

Minä haaveilen pelastavasta rakkaudesta, mutta sillä ei ole paljoa tekemistä oikean elämän kanssa. Haaveet ovat haaveita. Yksin me tänne tulemme, täällä elämme ja täältä lähdemme. Rankat kokemukset todennäköisesti aiheuttavat tällaisia haaveita, kun on vaikea muodostaa oikeaa tunnesidettä toiseen ihmiseen.

Samanlaisia ajatuksia täällä, mä olen kokenut hirvittäviä asioita. Ei pahalla, paljon pahempia kuin väkivalta ja raiskaaminen (olen nekin kokenut).Haaveilen oikeasta rakkaudesta . En tiedä onko tämä sitten sitä läheisriippuvaisuutta. Ihan sama juttu, että rakkaussuhteiden epäonnistumiset kirpaisseet melkeinpä eniten. 

Vierailija kirjoitti:

Olen siis kokenut väkivallan ja väkisinmakaamisen uhriksi joutumisen, läheisen kuoleman, melkein kuolin itsekin ja sairastin vakavasti, olen ollut köyhä... Mulla on silti tunne, että jos mulle oikea henkilö rakastaisi mua ja saisin rakastaa, kestäisin mitä vaan. Tai niinhän olen kestänyt tähänkin asti myös yksin, mutta ajatus ihanasta rakkaussuhteesta joskus tulevaisuudessa on monesti auttanut.

Pahimmat henkiset haavat on jääneet siitä, kun rakastamani ihmiset ovat pettäneet luottamukseni. Ja siitä, kun en ole osannut lakata kaipaamasta ja rakastamasta silloin, kun toisen tunteet eivät ole yhtä paljon. Parhaimmat, voimakkaimmat muistot elämän hyvästä puolesta ovat liittyneet siihen, kun olen ollut intiimissä suhteessa rakastamani ihmisen kanssa, yhdessä toinen toistaan vasten kiinnostumatta ajan kulusta tai muusta maailmasta... Jos saisin suhteen, jossa tuo olisi ja kestäisi edes muotoaan muuttaneena arkeen asti, olisin loputtoman onnellinen.

Ap, olet ihan kuin minä! Olisin voinut kirjoittaa juuri noin! 🙂💑

Vierailija kirjoitti:

Samanlaisia ajatuksia täällä, mä olen kokenut hirvittäviä asioita. Ei pahalla, paljon pahempia kuin väkivalta ja raiskaaminen (olen nekin kokenut).Haaveilen oikeasta rakkaudesta . En tiedä onko tämä sitten sitä läheisriippuvaisuutta. Ihan sama juttu, että rakkaussuhteiden epäonnistumiset kirpaisseet melkeinpä eniten. 

Kerro nyt toki mikä on pahempaa kuin väkivallan ja raiskauksen uhrina olo? Kerro ja kuvaile nämä asiat konkreettisesti, kun kerta haluat korottaa oman kärsimyksesi muiden kokemusten yläpuolelle.

Olen joutunut pysyviä vammoja jättäneen pitkäkestoisen (useampi viikko yhtäjaksoisesti, monta tekijää) raa'an seksuaalisen ja fyysisen väkivallan, ja moninaisen kidutuksen, kohteeksi, joka on jättänyt mm. vaurioita aivoihini ja vaikuttaa monin tavoin lähtemättömästi fyysiseen ja psyykkiseen terveydentilaani.

Minulle tämä raiskaus- ja väkivaltakokemus on aidosti pahempi kokemus, kuin esimerkiksi oman lapseni tuskallinen kuolema, jonka olen joutunut todistamaan vierestä katsoen ja hautaamaan hänet neljä viikkoa aiemmin väkivaltaisesti kuolleen isänsä, mieheni, viereen.

Niin ihan mielenkiinnosta, mikä Sinulle on pahempaa kuin raiskaus ja väkivalta?