Muuten mukava mies ihastunut minuun, mutta jutut ihan toiselta planeetalta?
Tapasin ystävän häissä pari viikkoa sitten mukavan ja kivan näköisen nelikymppisen miehen. En tuntenut juhlista juuri ketään ystäväni ja tämän miehen lisäksi joten oli mukavaa kun hän piti minulle seuraa. Hänen juttunsa tuntuivat jo silloin oudoilta mutta ajattelin että se johtui hermostuksesta. Alkoi yhtäkkiä pöydässä esim. selittää kuinka jotkut tähdet liikeradaltaan asettuvat jonoon (??) tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan yms. Muu seurue naurahteli ja katselivat toisiaan kysyvästi.
Yleensä tutustumisvaiheessa kysellään pintapuoleisia asioita, kuten työpaikkaa, harrastuksia tai sellaista mutta hänen kysymykset oli todella tungettelevia ja outoja. Alkoi kesken syömisen selittää jostain afrikkalaisesta heimosta, jotka eivät käytä vaatteita vaan pelkästään kalukukkaroa ja kysyi että mitäs minä semmoisesta tykkäisin, jos suomalaiset miehet tekisivät samoin. Ja sitten kysyi, että millaista kukkaroa (?) minä housuissani pidän. En vastannut mitään vaan vaihdoin puheenaihetta.
Vähän lisää boolia juotuaan kertoi että näkee painajaisia jossa hänen kuollut veljensä tulee sängyn viereen ja painelee häntä vatsasta.
Oli kysynyt ystävältäni numeroani ja sanoin ettei ainakaan vielä anna sitä. Oli kertonut että ihastui minuun siellä häissä. Nyt mietin pitäisikö antaa tälle miehelle mahdollisuus? Jos hän oli vain hermostunut tuolloin?
Kommentit (15)
Millainen hänen parisuhdehistoriansa on? Nelikymppinen mies ei ole sinkku ilman syytä.
Niin no en tiedä onko hänellä autismi tai jotain että siksi jutut outoja. Ei mitenkään ilkeään äänensävyyn sanonut.
Ap
Tietysti levität jalkasi miehelle! Ehkä ihan ajettava kaveri silloin kun ymmärtää pitää suunsa kiinni. 😳 😂
Saattaa olla mielenterveyshäiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Millainen hänen parisuhdehistoriansa on? Nelikymppinen mies ei ole sinkku ilman syytä.
Ei kukaan ole sinkku ilman syytä.
No ei nuo mun mielestä mitenkään kummallisia juttuja olleet. Totuus on että suuri osa ihmisistä nyt on vaan sosiaalisesti todella boreja keskusteluiltansa säistä ja kuulumisista. Voiko olla tylsempää kysymystä kuin "mitä kuuluu". Voi joskus heittäytyä mukaan juttuun, jossa joutuu venyttämään sitä aivotoimintaa.
Voisiko olla esimerkiksi asperger tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen hänen parisuhdehistoriansa on? Nelikymppinen mies ei ole sinkku ilman syytä.
Ei kukaan ole sinkku ilman syytä.
Miten niin?
En minä ainakaan omaan sinkkuuteeni mitään syytä keksi.
Mä oon heti ihan ihastunut mieheen 😀 Kerrankin jotain mielenkiintoisia keskustelunaiheita tavanomaisten sää, bisnes, perhe juttujen sijaan. Tosin edellyttää, että juttuihin liittyy, että ne on vähän pilke silmäkulmassa heitelty. Jos taas ihan tosissaan, niin sitten ehkä asberger tai mielenterveysongelmaa, joka ei kuulosta kivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen hänen parisuhdehistoriansa on? Nelikymppinen mies ei ole sinkku ilman syytä.
Ei kukaan ole sinkku ilman syytä.
Ei kukaan ole parisuhteessa ilman syytä.
Minäkin aloin joskus seurassa kertoa jostain sellaisesta lukemastani asiasta, joka ei liity seurueen jokapäiväiseen elämään tms. ja herätin vähän hämmästystä/hämmennystä. Vaikka näistä joskus alkoikin kiinnostava keskustelu, olen oppinut varomaan ja katsomaan paremmin ajan ja paikan.
Ihmettelin, koska oma perheeni, siis vanhemmat ja aikuiset sisarukset, sekä muutamat harvat ystäväni eivät koskaan kommentoineet, ennen kuin sanoivat, että jos juttuni ovatkin joskus yllättäviä, ovat usein myös kiinnostavia JA, TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ, en puhu toisten päälle, enkä koskaan yritä väkisin viedä keskustelua aiheeseen, joka ei ketään kiinnosta. Uskoisin myös, että ihmiset näkevät millon puhuja on aidosti innoissaan asiastaan.
Aloittajan tilanteessa hämmentää se, että mies oli puhunut vieraalle ihmiselle niin seksuaalisväritteisestä asiasta ja vieläpä tehnyt noin henkilökohtaisen kysymyksen, aivan kuin hänellä ei olisi mitään käsitystä sosiaalisista normeista. Miehen läheisten pitäisi huomauttaa, hänen juttunsa muuttuvat kevyessäkin humalassa epäasiallisiksi.
Mihin muuten mies sinussa ihastui? Ulkonäköösi ja siihen että et heti karannut paikalta? Ellette oikeasti keskustelleet mistään sinullekin tärkeästä, siis tutustuneet oikeasti ja jo nyt epäröit näin paljon, unohtaisin koko miehen.
Naisten logiikka? Täysin sekopää mutta mukava koska hyvännäköinen.
Anna pillua sille nyt ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen hänen parisuhdehistoriansa on? Nelikymppinen mies ei ole sinkku ilman syytä.
Ei kukaan ole sinkku ilman syytä.
Miten niin?
En minä ainakaan omaan sinkkuuteeni mitään syytä keksi.
Huumorintajuttomuus?
Tuo tähtien sijoittuminen kuulostaa ihan normaalilta ja olisi mielenkiintoista kuunnella jos mies oikeasti osaisi selittää asian. Olisin vaikuttunut ja pitäisin lähinnä pöytäseuruetta junttina jos naureskelisivat ja katselisivat oudosti.
Sitten taas nämä kalukukkarojutut... hohhoijaa.
Mukava mies noilla jutuilla? En vaivottelisi tuollaisen kanssa.