Lue keskustelun säännöt.
Erilaiset siivoustavat
23.03.2016 |
Hei! Ollaan miehen kanssa oltu kohta kolme vuotta yhdessä. Ei kumpikaan olla piiruntarkkoja, mutta hän ehdottomasti siistimpi kuin minä. Tarvitsen aina suuren henkisen valmistautumisen ja olen hidas siivoamaan, joten riitamme usein alkavat ja loppuvat tähän. Lapsena äitipuoli laittoi siivoamaan 11-vuotiaasta ja tuli aina viereen pilkkaamaan, kun en osannut oikein tai jos olin liian hidas tms. Ei siis mitään imurointia vaan vessapesua ja likakaivontyhjennystä (ei muuten puhettakaan, että omat puolsisarukseni olisivat myöhemmin joutuneet samaan, kun kasvoivat). 13-vuotiaana aloin myös kasvissyöjäksi. Perhe ei suostunut maksamaan mun ruuista ja tämä ihan reilua minustakin, joten hommasin fyysisesti raskaan siivoustyön koulun päälle ma, ke ja su illoiksi, jotta varaa maksaa omat ruuat. Ei mulla mikään järkyttävä lapsuus ollut, oon vaan tämmönen lama-ajan lapsi, mutta jotenkin tän kaiken seurauksena mulla on väkevä aivan siis inho siivoomiseen. Saan imurin äänestä jo joskus tosi paljon ahdistusta ja en siedä mitään pesuaineen hajua vaan mulla saattaa alkaa kädet täristä ja tulee kylmä hiki. Assosioin sen jotenkin todella vahvasti siihen, kun venaan duunin jälkeen klo 23 jotain bussia ja ulkona -25 ja seuraavana päivänä sitten klo 8:ksi kouluun. En osaa selittää. Onko kellään _mitään_ vastaavaa ja miten saisin toiselle kerrottua, että en mä ilkeyttäni ole tällainen ja myös miten tämmöisestä vaivasta pääsisi jollain mielikuvaharjoittelulla eroon? Oon koittanu sanoa, mutta ymmärrän tähän olevan aika vaikea samaistua, joten nyt siivous on vielä hirveämpää, kun voin olla aina varma, että sen jälkeen tai aikana tapellaan.
Kommentit (11)
Imuri aiheuttaa mulla sen mölyn takia paljon vaivaa. Oonkin alkanu käyttää korvatulppia. En osaa auttaa :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi sua. Etkö voi kertoa miehellesi kuten tässä kerroit? Ymmärtää varmasti tai jos ei ymmärrä niin on omituista.
Voisit hyötyä terapiasta, kannattaa kertoa esim. lääkärille ahdistuneisuudesta.
Tuntuu vaan niin tyhmältä mennä jonkun siivouksen takia terapiaan tai edes ajellakaan. Maailmassa on niin paljon murheita, että tää tuntuu ihan mitättömältä. Nehän nauraa mut ulos sieltä :D
Oon siis yrittäny kyllä kertoa tottakai miehelle, mutta hänellä oli tosi erilainen lapsuus (rikas ja tiivis perhe, jossa kävi siivooja), joten hänen on tosi vaikea samaistua tähän. Muuten on empaattisimpia ihmisiä, joita tiedän.
Tehkää asunnosta mahdollisimman helposti puhdistettava. Tällä on ollut kirkkaasti suuri vaikutus omiin siivousrituaaleihini. Turha joutava sälä pois, ei vain kaapeista vaan elämästä. Selkeä hyvä huonejärjestys, ei liikoja huonekaluja, ahtautta, painavia mattoja tms. Tämä helpottaa aivan järjettömästi.
Myös siivoamiseen on huomattavan paljon helpomi ryhtyä kun tietää ettei siihen tarvitse käyttää pitkää aikaa, keräämällä ensin tavaroita paikoilleen jne. Minimalismista on tullut lähes intohimo, niin paljon se elämää helpottaa ja aikaa jää siihen olennaiseen :)
Tosi kurja kuulla tuommosesta. En osaa kuvitellakkaan miten oisin jaksanu lapsena tollasta. Mutta peukku sulle että kasvissyönnin takia tuommoseen ryhdyit! Ja mitä avun hakemiseen tulee; usko pois, ei kukaa sulle naura. Tuohan on enemmän lapsuuden traumaa ku vaa että siivoaminen ahdistaa. Ja en nyt meinaa etteikö se imurin ääniki vois ahdistaa, t ahdistunut, myös tietyistä äänistä ahdistuva:D mutta musta voisit ihan hyvin sanoa ton saman jutun sun miehelle. Ja yritätte saada jonku sovinnon, koska faktaha on että siivousta ei oikee voi lopettaa.
Hyviä vinkkejä! Kiitos. Ajattelin valasta vielä, kuinka tää toimii tai siis ei toimi. Normaalisti siivoamme vkl yhdessä. Miestä alkaa tietysti risoa, koska hän etenee, kuten kuka tahansa normaali ihminen. Mä sen sijaan saatan vaikka tuijottaa imiria 10min ja koittaa tasata hengitystä, koska mun sydän hakkaa tosi lujaa. Sama toistuu sit kaikessa. Aloittamisen jälkeen on helppoa suorittaa asia mekaanisesti loppuun, mutta yleensä välinettä vaihdettaessa mua rupee yhtäkkiä oksettaa ja lamaannun. Tämä on mulle tosi outoa, koska olen normielämässä tosi hyvä suorittamaan eli mitenkään muuten en reagoi näin. Nyt joku saattaa jo tunnistaa, mut opiskelen, teen aspatyötä ja toimin järjestön puheenjohtajana. Olen siis muuten täysin elämässä kiinni, mutta tämä tietysti varjostaa muuten tasapainosta menoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi kurja kuulla tuommosesta. En osaa kuvitellakkaan miten oisin jaksanu lapsena tollasta. Mutta peukku sulle että kasvissyönnin takia tuommoseen ryhdyit! Ja mitä avun hakemiseen tulee; usko pois, ei kukaa sulle naura. Tuohan on enemmän lapsuuden traumaa ku vaa että siivoaminen ahdistaa. Ja en nyt meinaa etteikö se imurin ääniki vois ahdistaa, t ahdistunut, myös tietyistä äänistä ahdistuva:D mutta musta voisit ihan hyvin sanoa ton saman jutun sun miehelle. Ja yritätte saada jonku sovinnon, koska faktaha on että siivousta ei oikee voi lopettaa.
Näköjään mun kommetti tuli kahdesti... Nojoo! Niin niin, mitenköhä muotoilisin tän, voiha se olla että sulla on joku trauma, nehän voi tietääkseni tulla vuosienkin päästä? Ja ei ne ahistukset aina kato miten pärjää missäkin muualla, vaikkapa hissipelko ei haittaa kadulla kävelyä. Ei musta noissa sun ahistuksissa oo mitään outoa noiden kokemusten jälkeen. yritä ainaki selittää sun tuntemuksia. voiha se ihmetyttää miksi jollekki on vaikeampaa. Mullekki jostain syystä on vaikea siivota alusta loppuun, tuolla joku aikasemmin puhuiki just siitä etttä ei liikaa tavaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin voi tulla jotain tollasta ja just nimenomaan sen jälkeen, kun et enää ole siinä puristuksessa. SItten alitajunta antaa luvan sille, ettei ole enää pakko ja kaikki ne vanhat tunteet tulevat kerralla pintaan. Tuohon varmaan heijastuu suhteesi äitipuoleen, joka ei varmasti ollut helpoimmasta päästä. Varsinkin jos samat säännöt eivät koske kaikkia sisaruksia. Kyse ei siis ole siivouksesta vaan sellaisesta lapsen petetyksi tulemisesta, joka heijastuu tähän siivoukseen. Millainen oli vanhempiesi ero?
Vierailija kirjoitti:
Näköjään mun kommetti tuli kahdesti... Nojoo! Niin niin, mitenköhä muotoilisin tän, voiha se olla että sulla on joku trauma, nehän voi tietääkseni tulla vuosienkin päästä? Ja ei ne ahistukset aina kato miten pärjää missäkin muualla, vaikkapa hissipelko ei haittaa kadulla kävelyä. Ei musta noissa sun ahistuksissa oo mitään outoa noiden kokemusten jälkeen. yritä ainaki selittää sun tuntemuksia. voiha se ihmetyttää miksi jollekki on vaikeampaa. Mullekki jostain syystä on vaikea siivota alusta loppuun, tuolla joku aikasemmin puhuiki just siitä etttä ei liikaa tavaroita.
Kuulostaa vaan urpolta siivoustrauma, mutta ehkä tässä on sitten jotain. Ajattelin kokeilla, jos jollain muulla on mitään vastaavaa, ett jos olis joku kepulikonsti, millä sais ittensä takas ruotuun. Ei kai semmosia koskaan ole. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi, kirjoittelinkin jo aiemmin. Mulla ei ehkä tommosta oo, ahdistaa tosin se etten saa loppuun aloittamaani. Mutta huomaan kyllä toistavani äitini tapaa suuttua ku kukaan muu ei ala siivoamaan silloin ku minä. Yritän tästä kyllä päästä ja auttaa sekin jo että tiedostaa näitä. Nii ja se mulle tuli mieleen että onko se siivous pakko tehä yhtenä päivänä kaikki? Ei sekää varmaa oo kauhee kivaa, molemmat oottelee millo hermostutaan ja imuri huutaa ja toisille huudetaan. Meillä ainaki pitää imuroida enemmän ku kerran viikossa (toki nää on talous ja makuasioita) niin voisitko kokeilla imuroida itsekseen? Jonku olkkarin imuroit ja peset lattiat, ostat ihanat siivousaineet ja lopuks sohvalle ihasteleen ja syömään hyvää ruokaa. Että se ois semmosta kodin hoitoa, mukavaa ja palkitsevaa eikä mitään verenmaku suussa tehtyä että saa riivittyä rahaa ruokaan. Voithan sä lainata vaikka "tunne lukkosi" kirjan, jo siitäki voi olla apua.
Voi sua. Etkö voi kertoa miehellesi kuten tässä kerroit? Ymmärtää varmasti tai jos ei ymmärrä niin on omituista.
Voisit hyötyä terapiasta, kannattaa kertoa esim. lääkärille ahdistuneisuudesta.