Millainen "tavallinen" vastaantulija aiheuttaa sinussa pelkoa/ahdistusta?
"Tavallisella" tarkoitan siis, että näitä saattaa nähdä päivittäinkin, eli ei nyt mitään ilmiselviä "no puukko kädessä liikkuva murhaaja pimeällä kadulla"-juttuja haeta tässä.
Itse olen nuori nainen, ja eniten ahdistaa nuorten miesten/poikien porukat. Ei tietenkään mitkään pikkupojat, mutta ne sellaiset, joissa ikä on suunnilleen välillä 17-23. Niitä on yleensä vähintään kolmen porukka liikkeellä, ja aina etsimässä seuraavaa "hauskaa" juttua, mikä voi olla mitä vaan junassa riehumisesta ventovieraaseen käsiksi käymiseen, kunhan saa ne kaverit joko nauramaan tai pitämään kovana jätkänä. Olen nähnyt näitä kaikissa ihon väreissä. Edes isot umpihumalaiset miehet ei ahdista minua yhtä paljon.
Kommentit (11)
Olen nuori nainen ja minua myös pelottaa nämä ryhmissä kulkevat pojat/miehet... sekä ihan yksikseenkin kulkevat miehet, ainakin pimeillä syrjäseuduilla.
Ja omassa kaupungissani on aina kesäisin jotain elämäm koululaisia makaamassa ympäriinsä nurmikoilla/penkeillä, yleensä pullojen kera, ja he ovat pariin kertaan huudellut perään jtn mm perseestäni. Kun olen vain kulkenut ohi reagoimatta mitenkään niin ovat ruvenneet huutamaan agressiivisempaan sävyyn... Yritän aina kiertää nämä tapaukset mahdollisimman kaukaa.
Sekaisin olevia yritän välttää, mutta muuten en pelkää. Oikeastaan tykkään liikkua kyseenalaisilla kulmilla.
Kännykkää hiplaavat ja niihin "puhuvat" naiset. Antavat niin vainoharhaisen kuvan itsestään, että ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, kun niitä tulee vastaan.
Näin kaljavatsaisena ja kaljuuntuvana miehenä ahdistusta, ei niinkään pelkoa, aiheuttavat nuoret kauniit naiset.
Vanhemmat naishenkilöt. Liikun pienten lasten kanssa ja nämä ovat juuri taipuvaisia kiusaamiseen ja ilkeilyyn. Nauttivat, kun saavat pilata toisen päivän. Miehiä taas en ole pelännyt koskaan.
Meluisat nuorisoporukat mistä lähtee sellainen laumamielinen ja uhoava "viba". Liittyy koulukiusaamismenneisyyteen. Varsinkin aiemmin koin tunnetta, että niiden naureskelu kohdistuu minuun. Nykyään en enää pelkää niitä, mutta tunnen vastenmielisyyttä koska oletan, että jossain niillä on kuitenkin joku uhri.
Nuoret miehet, etenkin porukoissa. Pahinta on, jos esim. kävelytyylistä näkee, että kyseessä on joku vähän hämärämpi tyyppi/hän on ottanut jotain...naisia en muista koskaan pelänneeni, teininä välttelin ainoastaan yhtä somalityttöporukkaa joka kiusasi minua vaatteistani (ihan tavalliset vaatteet) toistuvasti ja pysäytteli kadulla.
Vanhat naiset, aina valittamassa, menisivät röihin!111111
- Etenkin porukoissa olevat suunnilleen itseni ikäiset (melko nuoret, sellaset 19–27-vuotiaat), lievät traumat koulusta, eli en jotenkin tule kai toimeen itseni ikäisten kanssa, "pelkään" heitä tai koen olevani niitä huonompi ja että ne arvostelee mua. Siksi joskus yllättää, kun joku nuori onkin mulle kohtelias.
- Puolitutut. En tiedä, nyökätäkö tai muuten osoittaa tunnistaminen, ollako kuin ei huomaisikaan, vai miten olla.
- Kovaääniset ihmiset, etenkin porukoissa.
- Ulkonäöltään erilaiset. Siis sellaiset, joita ei saisi tuijottaa tai muuten erikseen "huomioida". En pelkää tai ole ahdistunut, mutta olen kiusaantunut, kun mä ajattelen, että ne ajattelee, että mä ajattelen jotain negatiivista heistä.
Nuorten miesten porukat. Olen kuullut herjaa keskellä katua.
Joku tuttu.