Arvostuksen puutteesta

Hei!

Olen kotiäiti, jonka nuorinkin on jo 5-vuotias ja aloitti osa-aikaisesti päivähoidossa. Minulle jää siis aikaa tehdä rauhassa esim ruokaostoksia, hoitaa kuntoani ja käydä kampaajalla. Tämä ei ollut mahdollista, kun lapset olivat pienempiä.

Mieheni arvostaa kotityötäni ja auttaa minua kotona jaksamisessa. Sen sijaan muut sukulaiset ovat alkaneet käyttäytyä entistä oudommin, mitä kauemmin olen kotona lasten kanssa viihtynyt.

Yhtä sukulaista harmittaa meidän edullinen ja silti sopivan tilava asumismuoto, johon hänen mielestään meillä ei tulisi olla oikeuttakaan, kun vain minäkin tekisin osuuteni elannon hankkimiseksi ja ottaisimme ison lainan. Heillä on lainaa uudesta omakotitalosta. Toista haittaa se, että heitän koulutukseni kotona hukkaan, vaikka hänestä itsestään on tullut varsinainen työn martyyri sankari, joka on menettänyt terveytensä, kun ei ole työnsä ohella kunnostaan huolehtinut. Hänen lapsensakin kasvattaa aikuiseksi muut sukulaiset, kun hänellä on työn ohella iltamenojakin. Sitten on lastemme isovanhemmat, joista osa on ihan tyytyväisiä, kun selviämme näin ilman heidän apuaankin (kieltäytyivät avusta kuntoonsa vedoten) ja toiset taas eivät ole tyytyväisiä. Molempien vanhempien työssä käydessäkään, he, virkeät eläkeläiset, eivät tahdo auttaa esim päiväkodista hakemalla, jos me myöhästyisimme. Olen sanonut, että palaan töihin, jos hätäapua on tarjolla, että jatkakaa vain sitten ketutustanne minun "kotona makoilustani". Tarjoan heille sentään kahvit ja ruokaa, kun käyvät kylässä.

Miehellä on työ, joka vaatii matkustamista ulkomaille. Lapsemme ovat sairastaneet ihan normaalisti ja todellakaan en tahdo vielä alkaa vastaamaan lapsistamme yksin työn ohella, kun mies on työmatkoillaan. Työmatkat ovat yllätyksellisiä, joten varahakija olisi lapsilla oltava ja jaksamiseni olisi muutenkin äärirajoilla. Minulla on koko ajan kahden viikon kotivara, jotta ei tarvitse lähteä sairaana kauppaan, jos mies olisi vaikka työmatkalla. Yhden kerran on sukulainen auttanut, kun meillä oli influenssa, niin toi ruokaostoksia kotiin. Opin olemaan omavarainen.

Sen huomaa, kun meille tulee sukulaisia kylään, että he tahtovat osoittaa, että eivät täysin hyväksi elämäntapaamme. Heidän mielestään vaimon tulee hankkia puolet perheen elatuksesta ja ilmeisesti vielä uhrata elämänsäkin sen eteen puolikuolleena. Vastaavia kokemuksia? Mitähän vastaisin huomenna kylään tulevalle?