Olen oman pääni sisällä varsinainen syöjätär. Normaalia?
Pelkään olevani hieman korostuneen seksuaalinen ihminen. Olen ulospäin hyvin hillitty ja ujokin, mutta oman pääni sisällä vilisee sitäkin enemmän ajatuksia... Mietin lähes jokaisesta tapaamastani miehestä, että millaista olisi suudella, pitää kädestä, harrastaa seksiä, loikoilla jälkeenpäin sängyssä sylikkäin... Käymme työporukalla säännöllisesti työmatkoilla, ja iltaisin makaan sängyssäni miettien viereisissä hotellihuoneissa nukkuvia kollegamiehiä; jos olisin rohkea (ja ennen kaikkea vapaa), niin olisiko minulla pokkaa koputella oven takana ja viettää salainen yö työkaverin kanssa... Kaikkea tällaista päässäni liikkuu.
Olen siis kuitenkin parisuhteessa, ja vieläpä onnellisesti. Seksielämämme on (suurelta osin omasta ansiostani) kekseliästä, uskaliasta ja kokeilevaa. Olen tyytyväinen ja uskon miehenikin olevan. Ennen tätä parisuhdetta ajatukseni miehiä kohtaan olivat samanlaisia kuin nyt, mutta silloinkaan en käytännössä koskaan oikeasti kokeillut mitään "hurjaa". Muutamia seksikumppaneita on kerääntynyt, kokemuksina kaikki ihan hauskoja.
En tiedä mitä esim. oma mieheni ajattelee muista maailman naisista, mutta myönnän olevani hiukan mustasukkainen ajatuksesta, että hän saattaisi haaveksia seksistä jonkun muun kanssa. Fantasiat ovat tietenkin osa elämää ja piristävät mieltä. En kertoisi miehelleni millaisia asioita itse ajoittain ajattelen, sillä ne ovat vain kuvitelmaa joita en koskaan toteuttaisi. Mutta noiden kuvitelmienkin selville saaminen varmasti häiritsisi miestäni. Tällainen olen kuitenkin aina ollut. Olen aina uuden miespuolisen ihmisen tavatessani automaattisesti miettinyt seksiä hänen kanssaan. Eipä tuo ominaisuus minusta mihinkään kadonnut parisuhteen aloittaessani.
Herättääkö tällainen kertomus mitään vastakaikua?
Kommentit (6)
Minusta taas tuo on täysin normaalia :D
Kerro lisää seksielämästäsi. Millaista se on? Adjektiivit herättivät uteliaisuuteni.
Vierailija kirjoitti:
Kerro lisää seksielämästäsi. Millaista se on? Adjektiivit herättivät uteliaisuuteni.
No... en nyt liikaa mene yksityiskohtiin, mutta en ole pimeässä peiton alla -tyyppiä. Vaikkei sitä hiirulaisen ulkomuodostani varmaan arvaisi :D Ei ole tullut juurikaan vastaan sellaisia asioita, joita ei kannattaisi mielestäni kokeilla ainakin kerran. Mieheni toiveet olen ilolla toteuttanut, ja ehdotan mielelläni uusia asioita aina kun sellaisia tulee mieleen. Olen iloinen siitä ettei seksielämämme ole hiipunut vuosien varrella (olemme tosin olleet yhdessä "vasta" 5 vuotta).
Kiva kuulla että ainakin osa pitää ajatusmaailmaani normaalina :D
Ap
Varmaan tuo on ihan normaalia. Itsekin olettaisin vaikuttavani aika kiltiltä, mutta mietin ihan samanlaisia. Joskus tulee kyllä mieleen että mitäköhän tuokin mies ajattelisi, jos tietäisi että olen ajatellut (tai ajattelen parhaillaan) seksiä hänen kanssaan - tällainen hillitysti pukeutuva ja käyttäytyvä nainen silmälaseilla ja nutturalla. Olen myös parisuhteessa, mutta eipä se näitä ajatuksia estä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tuo on ihan normaalia. Itsekin olettaisin vaikuttavani aika kiltiltä, mutta mietin ihan samanlaisia. Joskus tulee kyllä mieleen että mitäköhän tuokin mies ajattelisi, jos tietäisi että olen ajatellut (tai ajattelen parhaillaan) seksiä hänen kanssaan - tällainen hillitysti pukeutuva ja käyttäytyvä nainen silmälaseilla ja nutturalla. Olen myös parisuhteessa, mutta eipä se näitä ajatuksia estä.
Joskus minäkin melkein punastun jonkun ihmisen seurassa, josta olen haaveksinut ties mitä :D Vaikka tosielämässä en välttämättä edes oikeasti viehättyisi kyseisestä ihmisestä. Kunhan nyt mietin tällaisia.
Niin, harvoin meistä hillitysti käyttäytyvistä kukaan arvaisi, mitä pinnan alla on. Minä esimerkiksi jäin parikymppisenä aina seinäruusuksi kun käytiin ystävien kanssa tanssimassa, kukaan ei varmaan kuvitellut että voisin olla hauskaa seuraa... Olisinhan minä ollut ;) Nykyinen mies onneksi arvostaa <3
Ap
no mulla on vähän samaa ja oon tosi seksuaalinen,mutta vielä neitsyt koska ei ole tullut sopivaa hetkeä.jotkut ovat sitä ihmetelleet ja jotkut taas sanoneet että vaikutan niin kiltiltä,ettei pojat kiinnosta :O se on vähän outoa tehdä tuollaisia päätelmiä ulkonäön perusteellla,koska totuus on ihan toista.en tiedä pystyisinkö edes seurustelemaan ainakaan vielä,koska ikinä ei tiedä kuka tulee vastaan.