Pomo töksäytti tänään oudosti. Tiedossa potku perseelle?
Kauheasti jäi vaivaamaan. En ole ollut pitkään vielä mukana firmassa - tai edes koko alalla. Harjoittelen siis vasta ja tunnen itseni vielä melko ulkopuoliseksi mutta ajattelen positiivisesti, että ajallaan tunnen olevani osa porukkaa kunhan vain kunnolla pääsen alkuun työelämässä. Joudun keskittymään jokaiseen työvaiheeseeni täysillä, jotta en mokaa ja unohtele asioita ja silti unohduksia ja virheitä sattuu. Syytän siitä osittain sairauttani joka vie muistin ja mielenkiinnon kaikesta mutta lääketasapainoa haetaan. Kyse ei ole mielenterveyden sairaudesta vaikka se siihenkin vaikuttaa. Olen siis melko hiljainen ja yritän vain pärjätä ja saada hommat hoitumaan. Olen huomannut turhautuneisuutta ja vaivaantuneisuutta minua kohtaan joka on ihan ymmärrettävää kun en pysty heittämään rentoa läppää sekä smalltalkia luontevasti vaan keskityn vain tekemiseen. Sivussa sählään, unohtelen ja mutisen omiani ja naamakaan ei ehkä paista aina kuin Naantalin aurinko kun minäkin turhaudun omiin mokiini.
Olen kuitenkin ystävällinen ja yritän olla hengessä mukana jollain tavoin siinä sivussa.
Kehuin tänään pomolle kuinka firmalla on alkanut viime viikkoina tulemaan runsaammin tilauksia. Vastauksena sain vakavalla katseella maustetut lauseet: " Niin tää on iso ja suosittu firma. Monissa paikoissa on paljon kurjempaa työskennellä. Sut on niin sanotusti laitettu hyvään seuraan"
Ei kuulosta välttämättä pahalta tässä enkä tiedä sanoiko hän sitä mitään tarkottaen mutta se ilme ja puheen vakavuus sai miettiin kun tuntui puhuvan henkilökohtaisesti viitaten että en arvostaisi työpaikkaani tms. vaikka itse heitin vain positiivisen kommentin työnteon väliin. Olen vasta koeajalla ja pelottaa ja stressaa jatkuvasti onko minusta alalle mutta yritän ja yritän koko ajan. No jos tuo työsuhde ei jatku niin ainakin tiedän ettei musta ole tuohon työhön.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa musta oo mitään hälyttävää. Niinhän se varmaan on kuten pomosi sanoikin. Jos oot jossain hyvässä isossa firmassa, niin onhan sinne tunkua.
Jep se lause vain jotenkin pysäytti mut siinä vaiheessa, tuntui tosi henkilökohtaiselle kun vakavasti kertoi tuon asian vaikka itse heitin vain kevyen kommentin äkkisilteen. Tuo minun versio ei täysin pidä paikkaansa ja on lyhennetty mut joten kuten noin sanoi kuitenkin. No ehkei mun kannata miettiä liikaa, kuitenkin analysoin koko ajan itseäni ja tekemistä ja stressaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se siitä. Tsemppiä!
Kiitos paljon!
Juu, älä stressaa tuosta kommentista liikaa. Esimiehet on monesti aika oma lajinsa, jotka heittelee vähän ronskimpia läppiä joko tieten tahtoen tai tietämättään. Haluavat varsinkin tällaisin aikoina alleviivata sitä miten hyvä on olla juuri siinä firmassa/tiimissä kun tällaisina aikoina voisi olla niin paljon huonomminkin.. tuossa voi olla takana tietysti sekin, että halutaan motivoida (yleisesti, en tarkoita välttämättä sinun tilannetta) ja saada ihmiset itse motivoitumaan ja ottamaan ohjat työssään. Mutta älä stressaa, kukin yrittää parhaansa ja kun tietää tehneensä parhaansa voi olla hyvillä mielin!

Voi kiitos kommentistasi :) yritän todella parhaani ja tänään oli pomokin mua kohtaan paremmalla tuulella ja jopa kehaisikin tekemistäni vähän :)
Ap
Aloittelijalta odotetaan nimenomaan sitä että pystyy ensimmäisenä kuukausina (ja varsinkin koeajalla!) osoittamaan onko oikea henkilövalinta työhön, eikä mitään rentoa läppää. Keskity nyt vain työhön ja anna parhaasi. Ja jokainen tekee alussa pieniä virheitä, muista kysyä aina jos joku askaruttaa äläkä ala sooloilemaan mitään. Uudelta työntekijältä odotetaan paineensietokykyä ja rehellistä avun kysymistä. Et voi mitenkään tietää miten firma toimii.
Ei tuossa musta oo mitään hälyttävää. Niinhän se varmaan on kuten pomosi sanoikin. Jos oot jossain hyvässä isossa firmassa, niin onhan sinne tunkua.