Äiti ei hyväksy, ettemme ole kavereita

Äitini kanssa on ollut aina etäiset ja välillä myös melko huonotkin välit. Olen yrittänyt puhua asioista, jotka ovat jääneet vaivaamaan lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta äiti vetää välittömästi marttyyrin roolin päälle, eikä suostu millään ymmärtämään,
miksi minun on hänen kanssaan välillä vaikeaa.
Hän myös arvostelee minua äitinä, sekä syyllistää. Yleensä vierailujen jälkeen on vaan kiukkuinen ja paha olo. Haluan kuitenkin, että hän on läsnä lasteni elämässä ja heille hän onkin oikein hyvä mummo. En vain yhtään haluaisi viettää aikaa hänen kanssaan näistä edellämainituista syistä. Ja tämä onkin yksi asia, mistä saan kuulla, etten tee koskaan hänen kanssaan mitään kivaa, emme käy yhdessä missään koskaan. Miten kävisin, kun ei ole aikaa edes omalle parisuhteelle, joka on kuitenkin paljon tärkeämpi. Ja muutenkin, en ole enkä tiedä pystynkö koskaan olemaan äitini kaveri, en vaan pidä hänestä. Tunnen ja tiedän millainen ihminen hän on, eikä se ole kovin mukavaa.

Onko muilla vastaavanlaisia äitisuhteita?