Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen kolmekymppinen ja haluan elää teinin/parikymppisen elämää
06.03.2016 |
Haluan kaveriporukan ja bilettää. Ei niinkään ryypätä tai harrastaa seksiä, mutta haluan yhdessäoloa ja hengailua, juhlia... Ja kyllä, nämä jäivät pitkälti väliin kun olin sopivan ikäinen. Kuolen arjen tylsyyteen. En tajua, miksi kukaan haluaisi sellaista elämää, missä tehdään vaan samat asiat päivästä toiseen ja tavataan pelkkiä samoja ihmisiä, kun "ei jaksa".
Kommentit (23)
Sama juttu. Elämä tuntuu nyt paljon kurjemmalta, vaikka rahaa ja omaisuutta on paljon enemmän kuin siinä 18-20v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmenkympin kriisi? Itsellä vähän samaa vikaa. Opiskeluaikoina ei mennyt ehkä riittämiin kiusaamisen takia. Ja omat muutamat kaverit eivät ole kovin meneviä. Nyt vielä työn perässä muuttanut paikkakunnalle, jossa ei ole tuttuja, niin kovin kaipaisi muutosta. Ja samassa mielessä. Mutta minkäs teet. Jos se on vain mahdollista, niin tee ihmeessä asialle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Sitten elät, nyt se vielä onnistuu, toisin kuin nelikymppisenä
Miksi ei nelikymppisenä? Ei kroppa enää kestä valvomista vai?
Haluaisin itsekin hengailua, mutten bilettämistä. Haaveilen jostain kommuunista, mutta toisaalta haluaisin oman ikäisiä ihmisiä ja niin monella on jo perhe.
On tää varmaan kriiseilyä. Mutta pakko kriiseillä! Eiköhän tuu oikein hauska kevät ja kesä. Nyt panostan siihen, että hillun eri kaupungeissa ja käyn tapahtumissa jotka mua kiinnostaa. Kun tutustun joihinkin ihmisiin jotka on samalla aaltopituudella, elämä alkaa tuntua varmaan paremmalta. Voihan se olla, että lopulta oikeesti kyllästyn menemiseen, tai sitten vaan saan jonkun tasapainon itselleni. Jotkuthan on ikuisesti sellaisia, aina levottomia.
Musta tuntuu, että tossa välissä oli aika, että jotenkin hukkasin itseni tai laitoin jonkun kuoren, yritin olla olematta oma itseni ja olen ajautunut ihan vääränlaisten ihmisten seuraan. Mulla oli suhdejuttu nuorempaan mieheen vähän aikaa sitten ja olin niiiin kateellinen sille sen elämästä! Kavereiden kanssa ollaan koko ajan ja ei tehdä mitään, kukaan ei hirveästi stressaile mistään, ex tempore -reissut on oikein ok. Entäs mun kaverit? Ne haluaa mennä salille ja kahville ja puhua jostain työjutuista, talon ostamisesta... Mua ei kiinnosta yhtään. Jos sanon että mulla on tylsää, ne ehdottaa että katon jonkun leffan. En kaipaa mitään aivojen puuduttamista enempää kuin on pakko, haluan TEHDÄ jotakin. Kolmekymppisen karu tilitys :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten elät, nyt se vielä onnistuu, toisin kuin nelikymppisenä
Miksi ei nelikymppisenä? Ei kroppa enää kestä valvomista vai?
Haluaisin itsekin hengailua, mutten bilettämistä. Haaveilen jostain kommuunista, mutta toisaalta haluaisin oman ikäisiä ihmisiä ja niin monella on jo perhe.
Kolmekymppisenä voi vielä solahtaa opiskelijaikäisten porukoihin, tai löytää omanikäisiä itsensäetsijöitä. Nelikymppisenä ei enää oikein...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siittä vaan, mutta muiden silmissä olet aina säälittävä, sille et voi mitään.
Mä olen kolmekymppinen mies ja haluan parikymppisen pillua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et vaan kykene ottamaan vastuuta itsestäsi ja elämästäsi, niin yksinkertaista se on!
Vierailija kirjoitti:
Siittä vaan, mutta muiden silmissä olet aina säälittävä, sille et voi mitään.
'
Jos olen AINA säälittävä muiden mielestä, niin silloin kai se on ihan sama mitä teen :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et vaan kykene ottamaan vastuuta itsestäsi ja elämästäsi, niin yksinkertaista se on!
Mitä tarkoitat tällä vastuulla?
No ainakin minulla tuo parikymppisen elämä on näköjään vasta alkamassa kun on oppinut hyväksymään itsensä ja vähemmän välittämään negatiivisista ajatuksista. Valitettavasti taloudellinen tilanne on myös paljolti sitä parikymppisen tasoa tai huonompi ja se rajoittaa aika paljon tekemisiä.
Nykyään haluaisi vain mennä mukaan joka paikkaan ja kokeilla ja harrastaa kaikkea kun tiedostaa että elämä on aikasidottua ja huippuvuodet eivät kestä ikuisesti.
Toisaalta silloin parikymppisenäkin olin jotenkin liian pikkuvanha moniin nuorisojuttuihin ja enhän minä siitä ole varsinaisesti muuttunut. Alkoholi ei ole kiinnostanut ikinä ja metelitapahtumat (festarit yms.) ei paljon myöskään. Ihmisiä kuitenkin kaipaisi ympärille.
-Mies 29v + 1v-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kolmekymppinen mt-eläkeläinen.
En biletä tai juo alkoholia,mutta muuten olen täysin vapaa,ja siitä olen onnellinen.
Antaa mennä kun on alamäki.
Pikku downshiftaus on ihan jees.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et vaan kykene ottamaan vastuuta itsestäsi ja elämästäsi, niin yksinkertaista se on!
Miten sosiaalinen elämä ja vastuun ottaminen sulkee toisensa pois? Minä olen kolmekymppinen, opiskelen vielä maisteriksi ja asun isin omistamassa asunnossa ja elän ihan helvetin tylsää elämää. En käy ulkona tai treffeillä ja viikonloppua jaksan juuri ja juuri käydä yhtenä iltana kahvilla ystävän kanssa. En kyllä koe itseäni kovinkaan vastuuntuntoiseksi, sillä joku muu maksaa minulle koko elämäni. Vaikkakin olen luisunut tylsään aikuisen ihmisen elämään.
Mä oon parikymppinen ja en taas ollenkaan tykkää tollasesta, yliopistoa jäljellä vielä monta vuotta ja koko ajan sosiaalista painetta ett pitäs tollasiin bilettämisiin ja illanistujaisiin/mökkiviikonloppuihin lähteä. Mua ei kiinnosta. Vietin lapsuuteni ja teinivuodet arki-illat harrastuksissa ja viikonloput ja kesät leireillä. Interreilit sun muutkin on käyty. Ne oli mukavia aikoja mutta enää en jaksa, toivon hirveästi että pääsisin jo nyt työelämään. Varsinkin jos opintotuki laskee entisestään...
Minä en ole koskaan päässyt sellaisiin porukoihin... pinnallisia elitistejä jotka sanoo et niitten seura pitää jotenkin ansaita
Vierailija kirjoitti:
Mä oon parikymppinen ja en taas ollenkaan tykkää tollasesta, yliopistoa jäljellä vielä monta vuotta ja koko ajan sosiaalista painetta ett pitäs tollasiin bilettämisiin ja illanistujaisiin/mökkiviikonloppuihin lähteä. Mua ei kiinnosta. Vietin lapsuuteni ja teinivuodet arki-illat harrastuksissa ja viikonloput ja kesät leireillä. Interreilit sun muutkin on käyty. Ne oli mukavia aikoja mutta enää en jaksa, toivon hirveästi että pääsisin jo nyt työelämään. Varsinkin jos opintotuki laskee entisestään...
Mikä pakko osallistua? Opiskele se "sosiaalinen aika", niin valmistut nopeammin.
Juuri siltä kai mustakin tuntuu nyt kolmekymppisenä, että kaikki vasta alkaa ja olen löytämässä itseäni. Toisaalta se ikä alkaa painaa ja näkyä jo pian, joten olisi toimittava pian. On kauheaa, että monet parikymppiset miehet tuntuu nykyään mulle naiiveilta - samanlaiset, joita ennen pidin ihan vakavasti otettavina aikuisina!
Nyt osaa ottaa haltuun monet tilanteet paremmin, esim. sanoa lähentelevälle miehelle tiukasti ei ja lähteä pois, jos ei kiinnosta. Hauskanpitäminen on tavallaan nykyään helpompaa, ei tarvitse kokeilla ja opetella kaikkea ihan alusta. Esimerkiksi tiedän aika paljon musiikista, kun olen kerennyt kuunnella niin kauan ja eri aikakausina. Ja vaikkapa salilla käymistä ei täydy opetella, voin vaan muokata juttuja joita osaan jo. Eikä tarvitse hirveästi oksentaa ja örveltää, kun huomaa jo etukäteen minkä verran voi vielä juoda. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan päässyt sellaisiin porukoihin... pinnallisia elitistejä jotka sanoo et niitten seura pitää jotenkin ansaita
Siis millaisista porukoista on nyt kyse?
Alue: Aihe vapaa
Sitten elät, nyt se vielä onnistuu, toisin kuin nelikymppisenä