Anoppi häiriköi meitä! Tulee jatkuvasti "kylään" moneksi tunniksi.
Tätä käy vähintää kerran viikossa.
Hänelle on välillä yritetty hienotunteisesti vihjata, että ei nyt.
Esim. Kerran hän sanoi että voisi vielä tällä viikolla tulla käymään niin minä sanoi , että en nyt vielä tiedä ja meidän Ristokin on myöhään töissä.
Anoppi ei ymmärrä tuollaista. Hänen vastauksensa on, että ei se mitään minä tulen silti. Kyllä normaalisti ihminen älyisi tuosta, ettei häntä nyt ainakaan kylää ole kutsuttu.
Lisäksi hän puhuu ihan kokoajan ja häiritsee jankkaamisella. Samalla sanoo, ettei hänestä tarvi välittää että hän tuli taas käymään. Yksin kertaisesti se ei mahdolista eikä nyt kohteliastakaan.
Näitä 2-6 tunnin vierailuita on ainakin kerta viikkoon.
Hän pyöräilee meille kotoaan ja matkaa tulee 15 km ja joskus takaisin niin yhteensä 30km. Mutta sen verran nuori ja hyväkuntoinen. Välillä myös haemme häntä ja viemme kotiin.
Mitä ihmettä pitäisi tehdä? En haluaisi loukata häntä.
Kommentit (16)
Jos sanoo tulevansa vaikka torstaina niin sano että ei käy kun on muuta ohjelmaa sovittuna. Ja jos hänellä on oma avain niin se ensimmäisenä pois. Jos tulee yllättäen koputtelemaan ovelle niin älä avaa.
Sanokaa selkeämmmin, eikä tuollaista ihme vastausta. Nätisti silti:
-Nyt ei sovi, kun menemme xxx-paikkaan.
-Älä nyt tule, kun meille tulee x.x.
-Minun täytyy xx, älä nyt tule.
Ja jos tulee ilmoittamatta, älkää avatko ovea. Jos meinaa viipyä liian kauan, ilmoittakaa, että teillä on sovittu meno ja lähtekää.
Juttele asiasta miehesi kanssa.Hän voisi keskustella äitinsä kanssa mikä olisi teille sopivaa
kyläilyjen määrä..
Käy vain kerran viikossa ja vielä pyöräilee teille 30 km edestakaisin. Mahtava anoppi! Minä ottaisin riemulla vastaan, pitäisi kaapissa aina jotain hyvää sille varalle, että anoppi poikkeaa.
Eiköhän tuo ole ihan normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, hänhän on lähisukulainen. Monessa muussa maassa pidettäisiin epänormaalina sitä, että anoppi ei kävisi, kyllä useimmissa maissa saattaa anopit käydä vaikka joka päivä tai jopa asua aikuisen lapsensa perheessä.
Ehkä ihan jees, että appivanhemmat asuvat tyyliin 3000 km päässä vaikka ihania ovatkin. :D
Olkaa olematta kotona. Eiköhän muutama 30 km sotkeminen fillarilla rauhoita. Ei kai hän omilla avaimillaan saa ovia auki.
Mikset sano suoraan, miksi yrität kierrellä?
Ei anopeille synny vihkitilaisuudessa mitään viidettä aistia, joka opettaa lukemaan miniän ajatuksia.
Sano suoraan että ei käy.
Älkää kuskatko häntä teille ja kotiinsa.
Älä avaa ovea.
Ei auttanut kuin muutto kauemmaksi.
Tosin meillä käytiin ennen ja jälkeen iltavuoron, aamuvuoron jälkeen aikaa olikin seuraavaan aamuun,
viikonlopuista puhumattakaan.
Anoppi on selvästi yksinäinen.
Vähemmällä huolehtimisella pääsette myöhemmin, kun hän nyt jaksaa pitää kunnostaan huolta pyöräilemällä.
Kuulostaa kyllä tylyltä olla avaamatta ovea, miehesi äiti sentään. Jos hän on hyväkuntoinen, laita hyötykäyttöön. Sanot vaikka, että kiva kun tulit, alan juuri ikkunoita pesemään ja apu on tervetullutta. Tai jätä lapset, jos niitä on, hänen kanssaan ja lähdet jonnekin, vaikka kaverille käymään, kunhan katsot, ettei sinusta tule kaverillesi samanlaista riesaa. Tosin kyllä me sen sitten näemme täällä mammasivuilla.
Onko teillä lapsia? Jos otatkin anopin vierailut siltä kannalta, että kiva kun tulit, ruoka on liedellä, ruoki lapset vartin päästä, mä lähen nyt kauppaan/jumppaan/tms, nähdään parin tunnin kuluttua!
Aattele, vähintään pari tuntia viikossa sitä paljon puhuttua "omaa aikaa"!
Mullakin on anoppi joka tulee aina kysymättä sopiiko ja ilmestyy vain oven taakse, ei tunnu kivalta kun meilläkin saattaisi olla jotain suunnitelmia...kerran hänellä oli töistä loma, ja hän tuli joka ikisenä päivänä D: Silloin mulla meni hermo kun ei saatu laisinkan omaa rauhaa....miehelle sanoin tästä ja laitoimme viestin anopille että meistä on mukavaa että hän käy mutta kyläilyt voitaisiin sopia etukäteen eikä ihan joka päivä sovi tulla kun meillä on muitakin menoja, mutta sovitusti hän on hyvinkin tervetullut. Otti tämän suurena loukkauksena vaikka nätisti yritettiin sanoa...meillä johtunee nämä kyläilyt että meillä on nyt 1v tyttö joka hänen ainoa "prinsessa" lapsenlapsi kun muut ovat riehakkaita poikia ja omatkin lapsensa poikia.
Ilmeisesti hänellä ei ole muuta seuraa ja sitten hän innostuu liikaa kun näkee ihmisiä.