Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden kotiin meneminen ahdistaa
05.03.2016 |
En ole käynyt kotona vuoteen ja vanhemmat ovat odottaneet milloin tulisin käymään. Olen vedonnut kiireisiä ja muihin asioihin, ettei ole tarvinnut. Nyt olen menossa ja asia ahdistaa. En ole puhunut vanhempien kanssa paljoa edes puhelimessa, lähinnä ne pakolliset asiat ja olen jättänyt vastaamatta kalasteleviin tekstiviesteihin.
Ahdistus johtuu siitä, että äitini huutaa minulle kaikesta mahdollisesta. Asia voi olla niinkin pieni kuin se, että hän kysyy, minkä subway-patongin haluaisin. En saa kieltäytyä, sillä hän kalastelee vastauksen ulos. Sitten hän jyrää mielipiteeni ja ilmaisee sen olevan täyttä paskaa. Hän ei osaa olla päivääkään kiukuttelematta minulle ja kotona käymisestä jää aina paska maku suuhun. Yleensä päädyn itkemään salassa useampaan kertaan, kun en ole automaattisesti tajunut tehdä jotakin äitini hyväksi ja hän alkaa huutaa siitä tai sitten hän huutaa, että minut on pitänyt passata piloille, tehdä niin paljon uhrauksia vuokseni ja minuun on kulunut niin paljon rahaa.
Mitään en ole halunut, enkä oikein uskaltanut ilmaista, koska tiedän, että siitä olisi tullut huutoa. En ole koskaan ilmaissut haluavan rahaa, pikemminkin olen yrittänyt olla haluamatta. Kun hän on tyrkytänyt rahaa ja olen yrittänyt palauttaa sitä, hän huutaa silti vielä kahta kauheammin... Kotona käyminen on äärimmäisen raastavaa ja haluaisin käyntien jälkeen usein tappaa itseni, eikä asiaa paljoa helpota se, että äiti aloittaa soittelu- ja tekstaripommituksen ennen ja jälkeen käynnin.
En tiedä, mitä teen. Olen laittanut hänelle viestiä, että käytös ahdistaa, joten tilanne on muka rauhoittumut ainakin sen verran, ettei hän soita 10-20 kertaa päivässä enää...
Kommentit (12)
Miksi sitten menet? Miksi pidät yhteyttä?
Itse olen nähnyt äidin viimeksi joskus -90luvulla, enkä vastaa jos laittaa viestiä tai yrittää soittaa, hyvin helppoa eikä tule ongelmia.
T.M
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun äidillä on joku psyykkinen ongelma. Ei kannata altistaa itseään. Miten sun isä suhtautuu äitisi käytökseen?
"Se nyt vaan on sellanen, ei sitä pidä ottaa niin tosissaan." On aika vaikea olla ottamatta, kun joka asiasta käydään henkisesti päälle. Äiti ei edes pääosin huuda isän nähdä, vaan kutsuu minut syrjemmäs ja huutaa silloin. Isälle jos olen jotakin sanonut enemmän, niin on saattanut sitten jouda kännit ja sitten tappelivat äidin kanssa, kun isä oli hulamassa ja lopputuloksena äiti huusi, että olin mennyt sanomaan isälle niin ja isän kännääminen oli minun vikani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten menet? Miksi pidät yhteyttä?
Itse olen nähnyt äidin viimeksi joskus -90luvulla, enkä vastaa jos laittaa viestiä tai yrittää soittaa, hyvin helppoa eikä tule ongelmia.
T.M
Koska heillä ei ole ketään muita. Minua on n. 30 vuotta velvoitettu, että minun pitää tehdä asioita, koska äiti niin haluaa. Olen opiskellut tutkinnonkin, jota en halunut, että äiti olisi tyytyväinen. Ap
Älä mene sinne ja vaihda puhelinnumeroa. Niin minäkin tein kuusi vuotta sitten ja sen jälkeen elämä on ollut huomattavasti helpompaa! Välitä itsestäsi sen verran ettet enää suostu tuollaiseen kohteluun. Minkä ikäinen olet? Kuulostat vielä aika nuorelta. Vanhempiaan ei voi valita, mutta ne ihmiset voi joiden kanssa on tekemisissä. Voimia!
Pian 30... Aika vaikeaa löytää itsearvostusta, kun on koko ikä ollut nukkena olemista. Päätän aloittaa sen itsearvostuksen löytämisen, sillä, että hankin tutkinnon, jonka oikeasti haluan... Minulla vain ei ole sydäntä lopettaa yhtydenpitoa, kun äidillä sukulaisia ei ole. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mene.
Minäkin olen tekemisissä vain isäni kanssa nykyään, nähdään meillä tai käydään jossain yhdessä, mutta lapsuudenkotiin en halua mennä, koska siellä on äiti ja ahdistava ilmapiiri. Ei olla äidin kanssa riidoissa, olen vain vähentänyt vuosien varrella yhteydenpitoa pikkuhiljaa niin olemattomiin ettei nykyään nähdä kuin pari kertaa vuodessa jossain sukujuhlissa. Ja voin suositella, elämä on paljon mukavampaa näin.
Jotta elämä alkaisi sujua rauhallisesti, tarvitsette niin äitisi kuin sinäkin terapiaa. Teidän kummankaan käytös ei ole normaalia. Läheisriippuvuus tulee mieleen. Napanuorakin on tainnut jäädä katkaisematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotta elämä alkaisi sujua rauhallisesti, tarvitsette niin äitisi kuin sinäkin terapiaa. Teidän kummankaan käytös ei ole normaalia. Läheisriippuvuus tulee mieleen. Napanuorakin on tainnut jäädä katkaisematta.
Länsimainen ratkaisu kaikkeen: terapia. Kas kun et lääkitystä suosittele.
Kuulostaa ikävältä. Et ole äitisi paapoja. Kyllähän äitisi maailmassa pärjää. Oma vikansa, jos hänellä ei ole ystäviä. Ja vaikea usko, että olisi.
Sun on nyt valittava itsesi ja otettava etäisyyttä. Usko jo pois, et saa hyväksyntää, vaikka mitä tekisit.
Vaikka tällä palstalla ei saisi käyttää sanaa narsisti, kirjoitan sanan kuitenkin. Äitisi kuulostaa narsistilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole päässyt käymään vanhemmillani reiluun kymmeneen vuoteen. Syynä elämänhallinnan puute ja alkoholiongelma.
Kaipaan vanhempiani, mutta kun käyn niin kaksi tuntia riittää. Pitäisi käydä useammin ja lyhyemmin mutta kun asuvat niin kaukana.
Sun äidillä on joku psyykkinen ongelma. Ei kannata altistaa itseään. Miten sun isä suhtautuu äitisi käytökseen?