Mitä on tämä henkinen kypsyys, mistä vouhkaatte?

että elämä ei mitenkään voi olla samanlaista biletystä ja festaria joka viikonloppu kuin ehkä ennen, ja jos on, ei sekään pienen lapsen elämään ihan tavallisesti kuulu.

Esim. osaa ajatella oman käytöksensä pidemmän aikavälin seurauksia esim. lapsen kasvun ja kehityksen kannalta. Onhan se paljon muutakin, esim. henkisesti kypsä ihminen ei mene ns. virran mukana vaan ajattelee asioita omilla aivoillaan. Nämä nyt vain esimerkkinä mainitakseni. Aiheesta on kirjoitettu lukuisia hyviä kirjoja, kannattaa kysyä vaikka kirjastosta.

Jos kykenee pitämään yllä ja hoitamaan parisuhdetta, tekemään työtä ja elättämään itsensä, hoitamaan omaa terveyttään, pitämään huolta kodistaan ja kaikista käytännön asioista, niin siinä on jo hyvä pohja.



Ja tulee mieleen myös se, että vastuuta ja velvollisuutta ei nähdä pelkästään pahana asiana, vaan elämään kuuluvina. On tärkeää tiedostaa, että perheessä omilla teoilla ja sanoilla, aivan pienilläkin, on valtava vaikutus ympärillä oleviin. Itsestään ja teoistaan on kannettava koko ajan vastuu.



Omia tarpeitaan on pystyttävä lykkäämään, mutta toisaalta on ymmärrettävä oman jaksamisen rajat.

kun tämän aloituksen tein viikkoja sitten, oli päivän teemana se, minkäikäisenä voi lapset hankkia. Kukaan ei vain silloin tarttunut onkeen.

Minua siis vain mietitytti, mitä tarkoittaa henkinen kypsyys, kun niissä ketjuissa sanottiin, että jo 19 v voi olla " Henkisesti kypsä" äidiksi.



Minusta kun 19 v EI VOI olla IHMISENÄ henkisesti kypsä. Ei sitten millään mittarilla. Hän vasta lapsuuden taakse jättänyt.... Mutta silti väitetään, että hän on henkisesti kypsä ÄIDIKSI.



Vai olenkohan liian filosofia ja mietin liian korkealla filosofisella tasolla...

Vierailija:

kun tämän aloituksen tein viikkoja sitten, oli päivän teemana se, minkäikäisenä voi lapset hankkia. Kukaan ei vain silloin tarttunut onkeen.

Minua siis vain mietitytti, mitä tarkoittaa henkinen kypsyys, kun niissä ketjuissa sanottiin, että jo 19 v voi olla " Henkisesti kypsä" äidiksi.

Minusta kun 19 v EI VOI olla IHMISENÄ henkisesti kypsä. Ei sitten millään mittarilla. Hän vasta lapsuuden taakse jättänyt.... Mutta silti väitetään, että hän on henkisesti kypsä ÄIDIKSI.

Vai olenkohan liian filosofia ja mietin liian korkealla filosofisella tasolla...

Kautta maailman sivun ovat 19-vuotiaat lapsia saaneet ja kunnolla ne aikuisuuteen saattaneet. Mieheni oli 19-vuotias, kun lapsemme syntyi, minä olin 22-vuotias. Hyvin on osallistunut nämä vuodet lapsen hoitoon ja kasvatukseen, esimerkillinen vanhempana. Miksipäs ei?

olin yökylässä erään tuttavan luona hänen saatuaan vauvan. Vauvalla oli ikää n. 2 kk. Ystäväni oli 17-vuotias, oli ollut vuoden verran naimisissa. Mies oli sillä hetkellä työmatkalla tms, ja minä olin tullut ystävää tervehtimään. Muistan heränneeni joskus aamuyöllä vauvan itkuun, mutta pysyin olkkarin sohvalla ja kuuntelin. Ystävä niin hellästi pienelle pojalleen puheli, ei varmaan edes tiennyt, että minäkin olin hereillä. Hieroi pienen massua ja puheli niin hirvittävän lempeästi.



Miksi tuo nuori äiti ei olisi äitiyteen ollut kypsä, kysyn vaan?

Katson olevani " pätevä" arvostelemaan tätä sen vuoksi, että olen jo ns. keski-ikäinen. Ja olen nähnyt, kuinka ihmiset kypsyvät ikääntyessään. Kukaan, ei kukaan, ei yksikään tuntemani ihminen haluaisi enää olla 19-vuotias. Syy siihen löytyy henkisen kasvun puolelta.

Ei tämä ole ylemmyydentunnetta. Se on kokemukseen perustuvaa faktaa.



En ole missään kohdin väittänyt, etteikö 19 v pystyisi pitämään lapsestaan huolta, rakastamaan ja kasvattamaan tätä. Puhun yksinomaan ihmisen henkisestä kasvusta. Joka vaikuttaa elämässä moneen muuhunkin asiaan. Ilmeisesti kysymys on liian teoreettinen ja filosofinen.

keski-ikäkään ei käsityskykyä kaikille tuo. Toki usein 45-vuotias on kypsempi kuin 19-vuotias, mutta sehän on toki luonnollista, että iän mukana tietoa ja taitoa tulee lisää. Lasten hankkimista kuitenkaan ei voi jättää siihen hetkeen, että naksahtaa ajastin kohdalle " tarpeeksi kypsä" . Toisten ratkaisujen miettiminen on ajanhukkaa.