Onko muita, jotka ottavat elämän lasten kanssa rennosti?

juuri vähän samoin periaattein kuin ap.



Mieheni taas on sellainen, joka ajattelee, että lasten hoito ja kasvatus on jotain helvetin ydinfysiikkaa tai jotain ja 3-v lapsen pitäisi aina jaksaa olla " sivistyneesti" . Hitto, että ottaa päähän välillä ja mä sanonkin sille aika usein, että hellitä vähän! Pääset itekkii helpommalla!

Perusrytmi auttaa arjessa, mutta poikkeuksia tehdään niin ruokailun kuin unienkin kanssa, jos on tarpeen. Eikä siivoamisesta hössötetä, kunhan nyt likakädet pestään ennen syömistä, eikä sellaista sotkua tuoda sisälle, joka jättää pysyviä jälkiä sohviin ja mattoihin.



Mutta meillä onkin helppo lapsi, joka sopeutuu hyvin tuollaisiin rytminvaihdoksin. joku toinen menee ihan sekaisin ja sellaisen kanssa on parempi pitää ne rutiinit aika tiukasti samoina.

Onko sunkin miehesi DI?



Ei osaa ottaa rennosti, kaikesta pitää aina sanoa tiukimman mukaan. Joudun usein sanomaan, että vähän suhteellisuudentajua taas peliin, lapset on 3v ja 5v ja lapsia, härreguud sentäs :)

eivätkä sen jälkeenkään saa kahvipöydässä syödä mielin määrin vaan opetamme siihen, että muillekin pitää jättää herkkuja.



Emme halua " joustaa" näistä sovituista asioista vieraidenkaan läsnäollessa, koska siinä ei ole mitään järkeä.



Yleensä nämä kauhistelijat ovat muuten itse lapsettomia.



" Ei kiitos, en minä voi ottaa lisää ja syödä sitä lapsen nähden, kun ei lapsi saa kolmatta annosta jäätelöä"

Niin ja nämä alle kaksi vuotiaat istuvat kyllä mukana kahvipöydässä, mutta syövät mieleisiään herkkuja, jotka muistuttavat ulkonäöltään muiden syömisiä.



Esim. hedelmät, marjat ja kasvikset ovat suosikkeja ja tuore leipä tai sämpylä pullan sijasta.

Vierailija:

Tuntuu, että tosi monella on hirmu tiukat säännöt kaikesta ja vielä mikä mun mielestä on pahinta, niistä säännöistä ei voida KOSKAAN lipsua.

Meillä ollaan myös lepsuja. Meidän isä on paljon tiukempi kuin minä, mutta silti ei löydy totaalisen tiukkoja sääntöjä. Kun elämän ottaa rennosti, niin on helpompi esimerkiksi matkustaa lasten kanssa, koska silloin ei tarvitse pelätä, että heidän tiukka rytminsä menisi sekaisin.

Juuri eilen mieheni haukkui minut siitä, että teen kaikkien elämän vaikeaksi nipottamalla joka asiasta. Yritän muuttaa tapojani, mutta en tiedä onnistunko..

mutta tee miten haluat. Siinä taas musta ei ole mitään outoa, että kahvipöydässä jätetään toisillekin ruokaa, se kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin eikä sillä ole mielestäni tekemistä joustavuuden kanssa.



Sitä ehkä tässä kaipailenkin, että ihmiset osaisivat olla joustavia, ihan oman itsensä ja lapsiensa takia. _Minuahan_ se ei haittaa mitä toiset kotonaan tekevät.



Monet myös näkevät kaiken kamalan mustavalkoisena ja pitävät kahta täysin toisestaan poikkeavaa asiaa samana. Vaikka lapset meillä saavatkin tietyssä määrin sotkea niin eivät tietenkään saa piirrellä seinille tai kusta lattioille.



Ihmettelen myös, miksi monille on ihan vieras ajatus, että lapsi oppisi eri käyttäytymismalleja eri paikoissa. Meillä saa syödä sohvalla (lounas ja päivällinen toki syödään melkeen aina ruokapöydässä, poikkeuksena esim perjantai-illan pizza joka voidaan syödä myös olohuoneen pöydän ääressä), mutta ei mulle tulis mieleenkään jossain kyläpaikassa kuskata itse tai antaa lasteni kuskata ruokia pois ruokapöydästä. Ellei siihen vartavasten kehoteta. Lapsilleni ei ole koskaan ollut mikään ongelma että muualla voidaan tehdä toisin kuin kotona ja kylässä kunnioitetaan kyläpaikan sääntöjä.



Ihan samalla lailla, vaikka meillä ei saa hyppiä lastensänkyjen päällä (menevät rikki) niin jos se jossain kyläpaikassa on sallittua niin minunkin lapset saavat sitten tehdä näin. Saattavat kotona kysyä, että miksei meillä mutta kun sanon syyn niin ei siitä enää jankata.



Ap

Sitäpaitsi marjat, hedelmät, kasvikset ja tuoreet leivät/sämpylät ovat tosi hyviä!



7

Ihan hyvältä kuulostaa. Esikoisen aikana mekin tehtiin noin (tai ei mitenkään erityisesti tehty, ei vaan ollut tarvetta) mutta pienemmät on oppineet namittelun isoilta.



En kyllä kuitenkaan usko, ettäkö muutama karkki tai mehu joskus pilaisi lapsen hampaat tai terveet elämäntavat. Meillä ei karkkia juurikaan edes tarvinut rajottaa, mutta lapset syövät yleensä vain pari pientä karkkia / kerta. Eikä näitä kertoja tosiaankaan ole joka päivä.

Ei voi kaivata sitä, jota ei tiedä olevan olemassa. Siitä syystä tämä " ehdottomuus"



7

hun, eikä määrällä ole mitään rajaa.

En edes eka lapsen kanssa ollut kovin ehdoton missään asiassa, mutta karkkia hän ei todellakaan oppinut syömään ennen kuin joskus 3-vuotiaana. En itsekään tuohon aikaan syönyt karkkia, ja kun ei muita lapsia ollut, ei poika niitä osannut kaivata. Mummolassakin hän ihmetteli karkkikulhoa, että mitä nuo oikein on, mutta siihen ihmettelyyn se sitten jäikin. Nuorempien kanssa on karkin syönti aloitettu jo pian yhden vuoden jälkeen. Kaikilla lapsilla on muuten ihan terveet hampaat, vanhin on 19, nuorin 4-vuotias.

Ihan alunperin mua ihmetyttää nyt lähinnä ne, jotka eivät anna isommille lapsille (jotka jo ymmärtävät karkin päälle) edes erikoistilantessa karkkia jos ei satu olemaan karkkipäivä.



En tietenkään ole sitä mieltä, että sitä karkkia periaatteen vuoksi täytyisi tajota.



Ja hedelmät ja muut herkut maistuvat meilläkin, joskus paljon paremmin kun makeat namit.



Ap

Joskus tosiaan tuntuu, että minä ja perheeni olemme (ainakin av:n normien) mukaan ihan heitteillä.



Itselläni vaan oli niin hiton tiukkaa lapsena (varmaan siksi, ettei vanhempani jaksaneet siivota) että rupesin paniikissa itkemään jos satuin kaatamaan vaikka juomaa vähän uudelle pöytäliinalle.



Nyt on musta kuitenkin ihana huomata että omatkin vanhempani ovat vähän löysänneet...



Ap

Enkä oikeasti ymmärrä tota ylenmääräistä vouhkaamista karkeista.

Siisteys taas, perussiisteys pidetään, tai pahimmat tai jos ne kaatuu josksu päälle, niin sitten kaatuvat, mennään pihalle. Masennuksen kokeneena, asioilla on tärkeysjärjestys ja sekään ei ole niin tärkeää. Rennosti kun ottaa, eikä tee kasvatuksestakaan mitään minkään oppikirjan mukaista ja kellontarkkaa, niin asiat menee luonnostaan. Ja ihmetellään sitten, että jos masennusta nykyisin on niin paljon, kun ihmiset ei osaa ottaa rennosti. (Itselläni oli esikoisen kanssa vaikeuksia vielä ottaa rennosti, halusin kaiken menevän täydellisesti, mutta ne vaikeudethan alkoi jo plussatestistä...)

en jaksa stressata...



ehkä sitten jos tulee toinen... tiedä häntä... en usko

Ilman kouluahan ei ole lomaa. Minun mielestä kohtalaisen säännöllisestä rytmistä on se hyöty ja ilo, että sitten siitä voidaan myös poiketa!



Minäkin ilmoittaudun. Perusasiat on kunnossa, rytmit löytyy ja lapset tietää, mitä milloinkin tapahtuu. Sen päälle voidaan herkutella, jos siltä tuntuu, tai katsoa kolme Muumi-dvd:tä peräkkäin (yleensä ei katsota edes telkkaria=. Ulkona möyritään, tutkitaan matoja, sisällä saa juosta, sohvalle saa kiivetä (pöydälle ei). Ylimääräiseen valvomiseen on meidän kaksi ja nelivuotiaat veilä liian pieniä, mutta muistan miten jännää oli kun itse lapsena sai valvoa juhannksena.

Minäkin itse asiassa luulen, että monien, ei nyt ehkä kuitenkaan masennus, mutta sellanen oma stressaantunut olo ja lasten ekstra-kiukkuilut ja huonot tavat johtuvat osaksi tästä liiasta tiukkuudesta. Toivottavasti kukaan nyt ei väännä tätä sanomaani, toki pitää olla arjessa ja elämässä jotkut linjat ettei mene kaaokseksi.



Vielä lisäisin tähän omaan älä stressaa -sarjaani lasten päiväunet, matkustamiset, uhmiksen syömiset (tai lähinnä syömättömyydet - ja juu, poikkeustapauksia on tietysti lähes nääntyneet lapset), lasten nukuttamiset.



Välillä tuntuu, että iso osa ihmisistä pitää lapsiaan jonain robotteina, jotka ei osaa omaksua uusia juttuja jos kerran " tottuvat" johonkin. Mun linja on ollut se, että jos lapsella on kausi, ettei halua nukahtaa yksin, niin sitten nukutetaan. Jos lapselle on kausi että heräillee omassa sängyssään monet kerrat yössä niin tulkoon viereen. Jos lapsella on kausi ettei meinaa nukahtaa päiväunille niin sitten ei tarvi. Nukahtakoon kun nukahtaa. Jos on reissu suunnitteilla niin ei jätetä sitä koska se rikkoiosi lapsen rytmit.



Meillä on eri-ikäsiä lapsia, joku heistä on ollut itkusempi kuin toinen, joku sopeutuvaisempi kuin toinen, joku temperamenttisempi kuin toinen, mutta minusta silti kaikki sopeutuvat todella hyvin uusiin juttuihin, nukkumisissa ei ole nyt sen kummempia ongelmia (koska en halua tehdä niitä), syömiset sujuu ihan kivasti ja mikä tärkeintä: lapseni ottavat huomioon hienosti muut ihmiset.

Vierailija:

Voi apua tätä ainaista marinaa täällä.

MUTTA: en jaksa sitä hirveetä säännöstelyä ja stressausta joka ikisestä syömisestä ja nukkumisesta ja sotkusta. Jos tekee mieli joskus karkkia ennen ruokaa niin otamme sitä kaikki. Meillä saa tuoda pihalta heinänpaloja sisälle, koska en jaksa nipottaa että aina jalkojen pesu jne. Joskus syömme millon sattuu ja vähän mitä sattuu. Joustamme välillä nukkumaanmenoajoista, lomilla ihan totaalisesti.

Tuntuu, että tosi monella on hirmu tiukat säännöt kaikesta ja vielä mikä mun mielestä on pahinta, niistä säännöistä ei voida KOSKAAN lipsua.

Esikoisemme on nyt viisivuotias. Vuoden verran hänen kanssaan on voinut joustaa nukkumaanmenoajasta. Sitä nuorempana hän sitten valvoi koko yön, ellei mennyt kahdeksalta sänkyyn. Voitte arvata, kumpi vaihtoehto oli lähellä sydäntä, sääntöjen noudattaminen vai joustaminen. Kuopus ei tunnu yhtä herkältä, mutta hän onkin mennyt aina nukkumaan kahdeksan pintaan. Hän on nyt n. 2v. Kesällä tuleekin eteen se tilanne, ettei päästä kahdeksalta sänkyyn. Sitten olen taas vähän viisaampi.

Esikoinen meillä ei saanut karkkia ennen kaksivuotispäiväänsä. Oli suurinpiirtein sen kaksi vuotta, kun sai karkkia. Hän oli luonteeltaankin sellainen, että kun sanoi, tämä on aikuisten juttu, hän ei edes kaivannut sitä. Kuopus on tässä kohtaa ihan eri maata. Hänelle ei uppoa selitykset aikuisten juomasta (limsa) tai aikuisten kekseistä/karkeista tms. Kuopus taisi olla n. 1v3kk kun esikoinen antoi hänelle karkkia. Siitä lähtien myös kuopuksella on ollut karkkipäivä, jolloin hän saa n. viisi karkkia, joista kaksi syö, loput tunkee jonnekin, yleensä käyttää suussa ja sylkee takaisin pussiin.

Meillä on periaattessa karkkipäivä, mutta jos vieraisilla on karkkia tarjolla, saa sitä syödä. Karkkien ja herkkujen suhteen on pakko pitää rajaa, sillä esikoinen on tositosi pieniruokainen ja yksikin pulla välipalalla voi johtaa siihen, ettei hän jaksa syödä iltaruokaa. Eli siksi rajoitetaan.

Mun mielestä kukin tavallaan. Itse ymmärrän hyvin, ettei alle kaksivuotiaille haluta antaa mitä tahansa suuhun. Ja ymmärrän hyvin tiukat ajat nukkumaan menossa.

Mutta mitä en ymmärrä on se, että meidän oletetaan kyllä joustavan päiväuniajoista ja ruokailuajoista, kun olemme aikaisia ihmisiä. Me nousemme kuudelta ja menemme illalla ajoissa nukkumaan. Ystävät nousevat kahdeksan-yhdeksän aikoihin. Ja aina tuntuu, että meidän olisi viritettävä päivä heidän mukaansa, että voisimme edes tavata. Miksi he eivät voisi joustaa omista ajoistaan?????