Onko typerää ostaa lapselle synttärilahjaks
Matka äidin ja isän kanssa ulkomaille? Muut lapset menevät hoitoon mummolaan sen ajaksi. Ajattelin että tänä vuonna jokainen lapsi saisi oman matkansa. Mut onko ihan tyhmää?
Kommentit (9)
No kyllä mä ymmärrän sellaisia perheitä, missä on tapana että vaikka 15v tai 18v lahjaksi kukin lapsi saa matkan valitsemansa vanhemman kanssa esim. valitsemaansa Euroopan kaupunkiin. Mut jos kyseessä on 6v niin sitten on tyhmää.
Ai yhden vuoden aikana jokaisella lapsella erillinen matka? No on todella tyhmää.
Miellä ollaan vietetty tälläisiä vanhempi lapsi "laatuaikaa"niin, että vain toinen vanhemmista ja yksi lapsi. Toisen jääden kotiin huolehtimaan muusta perheestä.
Muuta mikäs siinä, jos molempien työt joustaa useamman reisssun ja mummo niitä lapsia mielellään hoitaa.
Meillä kyllä lapsille olisi todella tärkeää päästä sinne matkalle yhdessä sisarusten kanssa. Noita kolminkeskisiä juttuja voi järjestää lyhyempinäkin, vaikka leffaan tms aina yhden kanssa kerrallaan.
Siis äiti ja isä lomailevat ulkomailla x kertaa vuodessa ja jokaisella reissulla on mukana vain yksi lapsista?
Mun mielestä ei kuulosta järkevältä. Meillä ainakin lapset kyllä lähtis mieluummin kaikki yhtäaikaa reissuun, mutta toki tilanteita ja perheitä on erilaisia.
Meillä ainakin lapset kyllästyisivät pelkästään meidän vanhusten seurassa.
Mun mielestä toi kuulostaa vähän tyhmältä, kyllä itekin olisin pienenä varmasti mennyt mielummin niin että pikkuveli olisi tullut mukaan. Ensinnäkin muiden lapsien tulee paha mieli kun ei pääse mukaan ja lisäks tämä synttärisankari voi tuntea syyllisyyttä että olisi pahoittanut näiden muiden mielen. Ja kai nyt seuraa haluaa sisaruksistakin tuon ikäinen. Paljon kivempi kaikkien yhdessä muistella reissua. Mielummin sitten vaikka koko porukka johonkin huvipuistoon/ruotsinlaivalle/museoon -> halvempi, mutta kaikilla on mukavaa. Jaettu ilo se on paras ilo.
Tosi tyhmää. Silloinhan sä itse saat monta matkaa, ahnuri.