Kannattaako lapsuudentraumojen takia jättää lapset tekemättä?

Toisaalta haluaisin joskus jälkikasvua, mutta pelkään asiaa taustan vuoksi. Minua on lapsena ja murrosikäisenä seksuaalisesti hyväksikäytetty ja se vaikuttaa elämääni yhä. En kestä nähdä alastomia lapsia, koska se tuntuu minusta väärältä, enkä halua ihmisiä ja varsinkaan lapsia liian läheiseen ihokontaktiin. Pelkään myös, että teen jotakin väärää, satuttaisin lasta tai otan liian suuren stressin lapsen hyvästä lapsuudesta, jos lapsen siis joskus saisin. Onko teistä kukaan jättänyt lasta tekemättä traumaattinen lapsuuden vuoksi? Jos et ole, niin miten jaksat ja toimit vanhempana?